Oheinen katkelma on osa poliisin esitutkinnan yhteydessä nauhoittamaa ja oikeudenkäyntiä varten litteroimaa ”Häksyn” (nimi muutettu) ja hänen ystävänsä "Jokken" (nimi muutettu) välistä puhelinkeskustelua. Poliisi tarkkaili jopa satoja puheluja ja tekstiviestejä tutkinnan aikana.

Jokke: S------n Häksy v---u.
Häksy: No ni.

J: V---u hei oikeesti siis äijä lähtee ryyppää teitsä kepun kaa v---u sopimuksen.
Häksy: Tein.

J: Et kenen kaa.
Häksy: Kepun.

J: Kepu.
Häksy: Peka ja pätkä kaa.

J: Pekan ja pätkän ai v---u sun kans paljon sä saat rahaa oot sä ministeri nytte.
Häksy: No neljä ja puolsataa tonnii saan nyt talvesta.

J: Jumalauta et sä ihmettele niit osakkeenomistajii mikä v---u tiirailee sun touhuja ja niit tarkka-ampujii mikä v---u tiirailee sellasii punasii pilkkuja sun rinnassa koko ajan mitä sä naurat siellä v---u sä tiedetään missä v---u sä lähdet siitä josma sanon.
Häksy: V---u sä oot sekasin.

J: Tiedätsä mitä nyt on v---u sanot että sellunkeitto loppu siin samas paikkaa v---u. Et corporate governance tässä v---u. (epäselvää) Et ei voida nyt mitenkää puuttuu v---u. Naamat kiinne.
Häksy: Mikä on.

J: Vähä ne tulee hakee sult v---u velkoja koko ajan.
Häksy: Mikä on.

J: Ei mikään.
Häksy: Jaa.

J: Niin siis joo joo oot sä nyt tehny sen diilin.
Häksy: Joo joo.

J: No mitä sä v---u (epäselvää) Kemijärvellä hä.
Häksy: Ei ku ne kepun äijät oli ne oli.

J: Joo joo.
Häksy: Älä niin ne oli siel ku siel oli.

J: Mut paljo sä sait fyrkkaa hä.
Häksy: Mitä.

J: Paljo, paljo.
Häksy: Siis neljä ja puolsataa tonnii tulee yhestä talvesta.

J: Neljä ja puolsataa tonnii paljon siit on mulle kolkyt prossaa mitä sä naureskelet siel v---u hei annanko.
Häksy: Mut kuuntele.

J: Mä sun elää vai v---u tapanko?
Häksy: Kuuntele.

J: Sut samantien hei.
Häksy: Kuuntele.

J: Tos on kolme jätkää hakemas just v---u samantien siel v---u ovella jos no. Sä et o ulkoministerinä v---u näyttelemäs ylilutin natsaa Afganistanis kauaa v---u. Russia russia russia v---u (epäselvää).
Häksy: Ei mut kuuntele.

J: Nä älä sano et v---u perjantaina sit on v---u kaikki hyvin.
Häksy: Ei ei ku mä sanon keskiviikkona ku V. on sopinu keskiviikkona me mennää.

J: Va.
Häksy: Keskiviikkona haetaan.

J: Odota mä joudun soittamaan tost toisesta puhelimesta et tulikäsky annettu.
Häksy: Aha.

J: Koht rupee tulee reikiä sanot et sä et me mihkää ja sanot et pekka ja pätkä pitää turpansa kii kanssa v---u.
Häksy: Kuuntele äläkä hölötä taas kokoaika siel v---u.

J: Mitä ei sul oo enskautta arkadialla enää hei.
Häksy: Niin kato tota eiku V. on sopinu me käydään keskiviikkona en mä muista onks se kahelta vai kolmelta me mennään siihen ku sielt tulee tosissaan vähän enemmän ni ne pitää tilaa.

J: Tosissaan vähän enemmän pitää tilaa v---u tosissaan tosi paljon enemmän tulee hei. Sä et me sinne pistät sen v---un puunuken sinne v---u hölisee v---un p--kaa niille.
Häksy: Joo joo.

J: V---u sun joo joo. Katokkin et näi menee v---u.
Häksy: Joo joo.

Lähettäjä Etappisika URL | Kommentit (9)

- Tervetuloa arvoisat radionkuuntelijat ja muut Suomen urheilevan nuorison edustajat seuraamaan suoraa lähetystämme täältä Kaisa Macbethin linnaa reunustavasta kuusikosta! Täältä asti on aistittavissa se luonnoton, pahaenteinen hiljaisuus, joka ulospäin autiolta vaikuttavaa rakennusta ympäröi. Olemme täällä kollegani kanssa tarkkailleet tuota mustanpuhuvaa kauhujen taloa siitä lähtien kun lady Macbeth lyhytsanaisen tiedotteensa julkisuuteen toimitettuaan katosi. Puhelimeenkaan ei vastata! Kyllä tämänmoisessa tilanteessa on tapana vähintään testamentti Suomen kansalle laatia, vai mitä mieltä sinä olet, Pekka?

- Kyllä ehdottomashti she olishi ollut vähin mitä Shuomen tyrmishtynyt urheileva nuorisho olishi odottanut. Tämä kyllä nyt painaa oikeuden jumalattaren shokeat mutta vääjäämättömät vaakakupit shyyllishyyden puolelle, niin murheellishta kuin shitä onkin shuomalaishurheilijashta todeta. Vai mitä mieltä shinä olet, Paavo?

- Maatessani täällä Jyväskylän hangilla Birnamin metsässä toverini kanssa vahvistuu tunne, että tuon tummanpuhuvan vaakalaudoituksen taa kätkeytyy syyllisyytensä kanssa ankaraa jaakobinpainia käyvä ihminen; ihmismielen syvimpiä mujuja me kaksi voimme tässä kuitenkin vain arvuutella, Pekka. Mikä saa ihmisen, suomalaisen hiihtourheilijan, ruiskuttamaan ahavoituneeseen urheilijanruumiiseensa vierasta rekombinanttia? Kautta aikain ovat Suomen miehet sivakoineet voitosta voittoon kuin lumipeitteisten käkkärämäntyjen oksiston väleistä vilahtelevat hallavat teeret, joiden soidinlaulun jylhä kumu on saattanut vastustajat pelon valtaan, voittamattomien lihaskuitujensa ainoina rakennusaineina kotomaan muhevasta mullasta kultaisena tähkäpäänä vartaaseen noussut rukiinen leipä ja lihaksikkaille rinnuksille kaadettu mustikkasoppa. Nämä ainesosat ovat olleet takeena kilpalatujen kunniaherruudesta ja ne ikimuistoiset hetket, jolloin suomalaisen voittajan käsi on kohonnut salkoon, ovat olleet vakuutuksena myös ulkomaailmalle siitä, että havumetsien rehti hiihtäjäkansa on aina myös valmis maksamaan kunniavelkansa...
Mutta mitä nyt? Heilahtiko ikkunaverho? Näkyykö mustasta torvesta nousevan savua? Ettei vain keiteltäisi tuolla kummituslinnan kellarin padassa lisää hyhmäistä epo-hormoonia, jota sitten piikitetään nuoren Suomen naisen ennen niin terveenä ja vaaleanliukkaana hohtaneeseen pakaralihakseen? Ryömisinkö hieman lähemmäksi kiikareineni? Mitä mieltä sinä olet, Pekka?

- Muishtettava on, Paavo, että kysheessä on ampumahiihtäjä. Etteikö vain olishi par’aikaa torrakko shuunnattuna tuolta joshtain ampuma-aukoshta tännekin meidän päidemme menokshi. Makashiinisha oletettavashti vielä räjähtäviä luoteja, vaikka kiellettyjä ovatkin. Vai mitä mieltä shinä olet, Paavo?

- Näin on, Pekka. Tämänkaltaisten ihmishirviöiden kanssa tekemisiin joutuessa saa varautua pahimpaan. Onneksi sentään Ampumahiihtoliitosta Janne Hakala ilmoitti tuoreeltaan, että ”kukaan meidän toimihenkilöistä tai luottamushenkilöistä ei ole osallinen tapahtuneeseen”. Miehen puhetta. Vai mitä mieltä olet, Pekka?

- Kyllä näin on. Perishuomalaishen miehekkääshti vielä urheilupiireishä oshataan kantaa eshimerkillishellä tavalla vashtuuta. Shanon tämän koko shuomalaishen urheilevan nuorishon nimishä. Odotetaan nyt she B-näytteen huljuttelu täshä vielä, vaikka kyllähän ashia selvältä jo näyttää. Shikäli kun liikutuksheltani kykenen, shiteeraan täshä vielä nuorimmille kuulijoillemme Shuomen Ampumahiihtoliiton virallishet arvot:

Shuomalaishuush
Vashtuullishuush
Ashiantuntijuush
Kumppanuush
Dopingin vashtaishuush ja päihteiden väärinkäytön vashtaishuush
Kehittymishen ja voittamishen tahto

Liikutun tuon lukemisheshta joka ainut kerta shiinä mittakaavasha, että nytkin silmäkulmashta putoshi Jyväshkylän hyishelle tammikuishelle hangelle krishtallinkirkash kyynel. Vai mitä mieltä shinä olet, Paavo?

- Kyllä näin on. Ja raskauttavana aihetodisteenahan on jo näytetty toteen, että lady Macbeth ei juurikaan tuntunut iloitsevan kun vastikään sai kunnian kiivetä kaikkein korkeimmalle kultapallille maailmancupin osakilpailun voittajan viitan höyryäville harteilleen saaneena. Näytti siltä kun tietoisuus tulevasta olisi entisestään synkistänyt nuo hillittömän douppingin käytön muovaamat kasvonpiirteet, jollaisten ei soisi kuuluvan suomalaiselle urheilijalle tai urheilevan nuorison edustajalle. Vai mitä mieltä olet, Pekka?

- Aivan. Ja parhaillaan on usheita tutkivan tshurnalishmin parhaita voimia haashtattelemasha ladyn entishiä tovereita - jotka ymmärrettäväshti haluavat pyshyä nimettöminä - ja alushtavana tulokshena voidaan täshä kuulijoillemme nyt paljashtaa, että haltuumme tulleesha lady Macbethishtä pikkutyttönä otetusha valokuvasha ei näy jälkeäkään shiitä elämänriemushta ja iloshta, joka normaalishti kehittyneen terveen hiihtäjätytön olemukshesta loishtaa katshojan shilmään, vaan shynkkä ja iloton katshanto kertoo, että nähtäväshti jo tuolloin kieroutuneesha mieleshä olivat idullaan pohdinnot shiitä, kuinka tulevina elonvuoshina vilppiä tehden pääshtään likaamaan oma ja Shuomen hiihtourheilun peshä. Vai mitä mieltä olet, Paavo?

- Kyllä. Me tällä välin jatkamme täällä vaikeissa olosuhteissa tarkkailutehtäväämme. Tuo edessämme talvihämärässä häämöttävä musta hornanpesä puhuu meille omaa mykkää, karua kieltään.
Pasila, Porilaisten marssi!

Lähettäjä Etappisika URL | Kommentit (21)

Olemme tilanteessa, jossa Kristian Smedsin Kansallisteatteriin tekemän Tuntematon sotilas-ohjauksen nostattama kohu on laantunut ja näytännöt loppuunmyytyjä, ja keskeisinä kohuosapuolina toimineet pääjohtaja Marja-Liisa Nevala (teatt.) ja valtiosihteeri Risto Volanen (kesk. teatt.) ovat hämyisessä takahuoneessa oletettavasti jo vaivihkaa jakaneet setelipinkan sulle-mulle-sulle-mulle.

Myös kuvataiteilija Mimosa Palen vaaleanpunaisen mobiilin jättiläisvaginan ja sen palkitsemisen nostattama keskustelu on jo menneen talven vesiä.

Nyt on kysyttävä, millainen on suomalaisen taiteen kohuosaamisen (termi on peräisin kirjailija Hannu Raittilalta) taso?

Maailmantaide on tuottanut Wiener Aktionismus-ryhmän kaltaisija toimijoita, joiden Das Orgien Mysterien Theater-performansseissa mm. kieriskeltiin alastomina teuraseläinten kappaleissa, veressä ja sisäelimissä - materiaalia siunaantui yleisöön heiteltäväksi asti; erään ryhmän jäsenen kerrottiin myös kuolleen body art-aktion yhteydessä tekemänsä kastraation seurauksiin (tämä osoittautui kylläkin huhuksi, itse asiassa artisti kuoli hypättyään tai pudottuaan makuuhuoneensa ikkunasta).

Amerikkalainen Vito Acconci, joka aloitti uransa runoilijana, toteutti erään performanssinsa menemällä makaamaan taidegalleriaan rakennetun puisen rampin alle. Galleriavieraat kävelivät sisään tullessaan rampin yli, jolloin lautojen alla makaileva taiteilija masturboi, samalla fantasioiden ääneen ylikävelijöistä. Äänentoistolaitteisto välitti puheet myös gallerian ilmatilaan. Teos on nimeltään Seed Bed.

Ukrainalainen taiteilija Oleg Kulik on tunnettu koira-performansseistaan (mm. Mad Dog ja Reservoir Dog). Zürichissä hän oli alastomana nelinkontin ketjuun kytkettynä kansainvälisen nykytaiteen näyttelyn ovenpielessä, hyökäten raivoisasti muristen jokaisen näyttelyvieraan kimppuun. Paikalle hälyytettiin poliisit suorittamaan taidepoliittista linjanvetoa, esittämään klassinen kysymys: Onko tämä taidetta?

Kansainvälisessä katsannossa voi sanoa, että suomalainen artisti on kaino ja syrjäänvetäytyvä. Jos nyt unohdetaan jo ne 1960-luvun Juhannustanssi- ja Sikamessias-oikeudenkäynnit, niin hiljaista on ollut. Jumalan teatterin kokeellisesta esityksestäkin on jo parikymmentä vuotta, ja yhä vielä tunnutaan imeskeltävän tri Teemu ”Kissa” Mäen kohuvideota, joka myös on vuodelta 1988.

Onko kohuosaaminen taiteestamme kokonaan kadonnut? Entä tulevaisuus, näkyykö tunnelin päässä valoa?

Vastaus saattaa löytyä Ylioppilaslehden artikkelista vuodelta 2006. Siinä esiintyy Helsingin kuvataideakatemiassa opiskeleva – sittemmin tunnetuksi tullut – Mimosa Pale, joka ”esitteli ristijärveläiselle nuorisolle rajojen rikkomisen taitoa rakentamalla jukurttipurkeista kylän päätielle aidan ja ajamalla lopuksi sen läpi vanhalla Ladalla.
”Haluan esitellä katsojalle uuden tavan kohdata maailma. Korostan rajojen rikkomista”, Pale kertoo.”

Lähettäjä Etappisika URL | Kommentit (20)

Suomeen on Yhdysvaltojen kautta levinnyt kalastustapa, jota kutsutaan nimellä Catch and Release, ”pyydystä ja päästä”. Sen harrastaja pyydystää kalan perholla tai vieheellä, irrottaa kalan vieheestä ja laskee sen takaisin vesistöön. Lain mukaan alamittaisten kalojen kohdalla on näin tehtäväkin, mutta syyksi saaliin päästämiseen takaisin mainitaan se, että ”suurimmalle osalle vapavälinein kalastavista urheilukalastus on jännittävä harrastus, rentoutumista, lepoa ja ulkoilua, jonka pohjimmaisena tarkoituksena ei ole ruoan hankkiminen...[...]... Kalastus mielletään urheilulajiksi, jossa tärkeää ei ole kalan saalistaminen ja syöminen, vaan kalastustapahtuma sinänsä.”

Näkemys on selkeä ja ansaitsee kannatuksen.

Ajattelutavan soisi yleistyvän myös perho- ja viehekalastajapiirien ulkopuolella. Moni asia selkeytyisi, näyttäytyisi uudessa valossa.

Mies menee keskihintaiseen ravintolaan tanssimaan, keskittyy tanssittamaan hienoisessa huppelissa olevaa naista. Siirtyy naisen pöytään, puhelee mukavia. Mennään naisen asuntoon, taksissa suukotellaan ja halaillaan. Asunnolla nainen menee kylpyhuoneeseen suorittelemaan tarvittavia pesuja, mies jää avatun sängyn vaiheille pelkkiin alushousuihin verhoutuneena. Naisen tullessa alastomana kylpyhuoneesta mies seisookin pedatun sängyn vieressä täysissä pukeissa, vesiselvänä, kättelee naisen, kiittää mainiosta illasta ja katoaa porraskäytävään.

Kodinkoneliikkeen myyjä on saanut epäröivän pariskunnan ostamaan kalliin erikoiskahvinkeittimen, jolla pystyy valmistamaan kaikkia läntisissä sivilisaatioissa tunnettuja kahvivariantteja. Hän oli suunnannut unettavana hyrisevän myyntipuheensa rouvalle, tietäen kuka tekee tässäkin ruokakunnassa kulutuspäätökset. Kun on aika mennä kassalle maksamaan ostos, myyjä sanoo ettei teidän hyvä rouva oikeastaan kannata ostaa tätä tuotetta. Sen hinnassa on ainakin kolmasosa ilmaa ja se on suunniteltu hajoamaan viikon sisällä takuun päättymisestä. Varaosat tilataan ulkomailta ja myös ne ovat ylihinnoiteltuja, jos niitä enää tähän malliin ylimalkaan on saatavilla. Kilpailijalla tien toisella puolen on paljon parempi, halvempi ja luotettavampi laite, sieltä kannattaisi ostaa. Ja itse asiassa tällainen värkki kyllä on aivan turha ostos, ei semmoisella oikeastaan tee kukaan yhtään mitään.

Pastori kertoo rippikoululeirin päätöstilaisuudessa rippilapsille, että ei hän mihinkään usko. Hänellä oli aikoinaan vain niin huonot paperit, ettei niillä päässyt opiskelemaan mitään kunnollista, ja oikeisiin töihin menemistä hän sentään oli kavahtanut. Tarjolla olevista vaihtoehdoista papiksi lukeminen oli tuntunut vähiten huonolta, varma työpaikka kuitenkin tiedossa, siistiä sisätyötä.

Maineikas paikallispoliitikko on matkalla huipulle, hän on vetänyt pitkän, kalliin ja väsyttävän eduskuntavaalikampanjan, ja ennusteissa hänelle povataan mahtavaa äänivyöryä, suurinta koko vaalipiirissä. Juuri ennen äänestyksen alkua hän pitää julkisuudessa puheen, jossa kehottaa kannattajiaan äänestämään jotakuta toista ehdokasta. Hän kertoo aina sisimmässään halveksineensa ja inhonneensa tavallista rupusakkia, joka on tarpeeksi tyhmää antaakseen äänensä hänelle. Hän kertoo, kuinka koko kampanjan ajan on vatsaa kääntänyt kun on joutunut kaikenlaisissa torikokouksissa makeilemaan ihmisille ja vastailemaan näiden typeriin kysymyksiin, peläten koko ajan että väsyneenä purskahtaisi nauruun tai sanoisi mitä ajattelee.

Lähettäjä Etappisika URL | Kommentit (13)

- Ohjelmapäällikkö Timo Järvi, pitääkö paikkansa että Yleisradion TV2 etsii uuden kuolemaa käsittelevän ohjelmasarjansa pääosaan kuutta kuolemaisillaan olevaa suomalaista?

- Näin on näreet.

- Ohjelmasarjan formaattihan on peräisin ulkomailta, hollantilaisesta Mijn laatste woorden (Viimeiset sanani) -ohjelmasta?

- Kyllä on. Saimme neuvoteltua siihen muutoksen että meidän versiossamme ne saavat sanoa ”Minä elän”, ”Sinun käsiisi” ja ”Mehr Licht” suomeksi. Ei tervekään oppisi sanomaan noita hollanniksi.

- Olette myös epäilijöille sanoneet, että kyse ei ole mistään kuolemalla mässäilevästä Tosi-TV:stä, vaan ohjelma tehdään päähenkilöitä kunnioittaen ja täysin heidän ehdoillaan.

- Aivan. Emme aseta heille mitään muita ehtoja kuin että sitten kanssa kuolevat.

- Miten sitten menetellään sellaisissa tapauksissa että näin ei kävisikään? Ihmeparantumisiahan tapahtuu, ja lääketiede kehittyy jättiläisharppauksin...

- Olen selvityttänyt asian lakiasiainosastomme kanssa, ja kyllä tällaisissa tapauksissa on selkeästi kyse sopimusrikkomuksesta. Ei nyt mennä asioiden edelle, mutta sanotaanko näin että meillä on kyllä varauduttu tähänkin.

- Tätä koko hankettahan on jo ehditty moittia moraalittomaksi, kuinka te vastaatte...

- Toimittaja unohtaa nyt, että televisiokameran edessä kuoleminen on nyky-yhteiskunnassa tabu, jota pitää avoimesti ja rehellisesti lähestyä ja josta tulee herättää arvokeskustelua; jo Yleisradion tiedonvälitystehtävä edellyttää sitä. Ja voidaan kysyä, kuuluvatko kaatuvan puun viimeiset sanat metsässä jos kukaan ei ole kuulemassa ja kuvaamassa? Eivät kuulu. Kuinka paljon Suomessakin hyviä kuolemia menee hukkaan, ilman asianmukaista dokumentaatiota? Ja kiistaton tosiasiahan on, että me kaikki joskus kuolemme. Toimittajakin kuolee. Kai toimittaja haluaa hetken lyödessä olla läheisten kameramiestensä ympäröimänä? Se voi olla kaunis hetki.

Ja painottaisin kyllä voimakkaasti, että lähestymistapamme asiaan on hienovaraisen dokumentaarinen. Tämä asettaa tekniselle henkilökunnallemme suuria haasteita, loppuhuipennus on saatava ensimmäisellä otolla purkkiin. Mutta luotan satakymmenenprosenttisesti heidän osaamiseensa. On esitetty ajatus että palkkaisimme Martti Suosalon tarvittaessa paikkaamaan, mutta moraali ei tässä ole antanut periksi. Niin paljon kuin arvostankin tätä maamme eturivin näyttelijää, joka pystyy uskottavasti personoimaan niin Sibeliusta, Irwin Goodmania kuin Kari Hotakaista, ja epäilyksettä esittäisi ikuisuuskutsun saaneitakin paremmin kuin nämä itse, emme voi häntä tässä käyttää. Uskon, että hän ymmärtää kantamme.

- Ohjelmatoiminnan säännöstöön on kirjattu, että Yleisradion tulee ”kohdella ohjelmatoiminnassa yhtäläisin perustein suomen- ja ruotsinkielisiä kansalaisia ja tuottaa palveluja saamen, romanin ja viittomakielellä sekä soveltuvin osin myös maan muille kieliryhmille.” Onko tätä näkökohtaa mahdollista huomioida tämän ohjelman teossa, ohjelmapäällikkö Timo Järvi?

- Ajatus nyt on se, että ensimmäisellä tuotantokaudella katsotaan miten se valtaväestön edustaja oikein menehtyy, joukossa on tarkoin valittuja ihmisiä kaikista ikä– ja sosiaaliryhmistä, maalta ja kaupungista – täytyyhän meidän herranen aika kohderyhmät tällekin ohjelmalle ajatella – mutta pääsääntönä siis että suomea puhuvaa valkoihoista heteroa menee nyt ensin yksi satsi, ja sitten myöhemmin tulee mukaan näitä pienempiä segmenttejä, hurria ja mannea sun muuta vammaista ja aslakkia, kuoleehan niitäkin. Mistä tulikin mieleeni, että lisäksi tästä pätkäistään radion puolelle ääninauhalta feature ”Lähdön ääniä”. Jos lykästää niin Sokeitten kuunnelmapalkinto on siinä.

- Ohjelmapäällikkö Timo Järvi, näettekö tämäntapaisella ohjelmalla mitään potentiaalia tulevaisuutta ajatellen?

- Sanotaan että näissä töissä ajan mittaan rutinoituu ja urautuu, mutta itse sanoisin, vaikka se saattaakin kuulostaa hieman naivilta, että ilman visiota, ilman unelmaa paremmasta tiedonvälityksestä en päivääkään jaksaisi tätä työtä tehdä! Tämä konsepti on tulevan ohjelmapotitiikkamme peruskallio, josta versoo moninaista kukintoa.

Spin-offina ensi alkuun tehdään jatko-osa siitä, mihin tämä ohjelma päättyy; näin katsojat pääsevät seuraamaan perikunnan keskinäistä riitelyä poisnukkuneen omaisuudesta. Joka jakson jälkeen katsojat saavat äänestää jonkun perillisistä perinnöttömäksi, ja luonnollisesti viimeksi jäänyt korjaa potin. Jaana Pelkonen juontaa bikineissä.

Toinen produktio keskittyy seuraamaan ykkösosassa kuolleen henkilön luovuttaman siirrännäiselimen matkaa, kolme kirjailijaa on jo muokkaamassa Haanpään ”Yhdeksän miehen saappaita” muotoon ”Yhdeksän miehen maksa”. Varoa tosin täytyy, ettei kukaan näistä valituista siirronsaajista satu olemaan ryyppymiehiä ja juo maksaa kesken kaiken korjauskelvottomaan kuntoon, tämä kun on budjetoitu yhdeksänosaiseksi ja ohjelmapaikat jo katsottu. Syystalvella 2011 tulee ulos. Arkkiatri Risto Pelkonen juontaa valkoisessa takissa.

Ja kruununjalokivenä meillä on suunnitelmissa aloittaa maksullisella kanavalla ohjelma, jossa teloitetaan ampumalla kuolemantuomion saaneita rikollisia. Nykytekniikkahan mahdollistaa televisuaalisessa kommunikaatiossa myös interaktiivisuuden ja antaa katsojalle mahdollisuuden luopua passiivisesta sohvalla makaajan roolistaan. Tähän perustuen jokaisessa teloituksessa yksi ampujista on sieltä kotikatsomoista arvottu onnellinen voittaja, joka siis pääsee osallistumaan ohjelman tekoon pääkallonpaikalla. Ja nuorisorikollisten teloituksiin saattaa toimijaksi päästä kokonainen koululuokka. Taustaseinällä mäikää teloitettavan valitsema musiikkivideopotpuri.

Tämä hanke on kaikessa hiljaisuudessa jo käynnistynyt, lobbarimme ovat jo sondeerailleet oikeusministeriön virkamiehistön keskuudessa halukkuutta tarvittavien lainmuutosten läpiajamiseen. Arvioisin, että pilottijakso nähdään aikavälillä 2015-18. He he, katsotaanpa sitten, voi olla että MTV3 ja Nelonen ovat katsojaluvuissa helisemässä formuloineen ja jalkapallokisoineen...

- Ohjelmapäällikkö Timo Järvi, kiitokset haastattelusta.

- Eipä kestä. Näkemisiin ja kuolemisiin!

Lähettäjä Etappisika URL | Kommentit (12)

Menneellä viikolla TV1:n A-talk-ohjelmassa käsiteltiin Finnairin lentojen myöhästymisiä, joita yrityksen toimitusjohtajankin mielestä on viime aikoina tapahtunut ”kiusallisen usein”. Studiokeskustelussa oli mukana myös Finnairin lennolla ollut matkustaja, jonka lomalento Thaimaasta myöhästyi 18 tuntia teknisen vian vuoksi. Lennolla olleet n. 200 matkustajaa majoitettiin Ahmedabadissa, Intiassa paikallisiin hotelleihin vian korjaamisen ajaksi. Lentoyhtiö ja matkanjärjestäjä saivat närkästyneeltä matkustajalta kovaa kritiikkiä tilanteen huonosta hoitamisesta, tiedotus oli ollut puutteellista ja matkustajat jätettiin ”oman onnensa nojaan alkeellisissa olosuhteissa.”

Käydystä keskustelusta voi tehdä ainakin sen johtopäätöksen, että massamuotoinen turismi on lopullisesti, viimeistä piirtoa myöten irronnut omasta lähtökohdastaan, parisataa vuotta sitten romantiikan aikakaudelta peräisin olevasta ajattelusta, jossa turismiin liitettiin tunteellinen kaukokaipuu sekä koskemattomuuden, aitouden ja seikkailun kaltaisia arvoja. Matkustajan ostama turismisuorite on nykyisin kuten mikä tahansa muukin teollisesti valmistettu hyödyke; Hans Magnus Enzensbergerin mukaan se on käynyt läpi normituksen, kokoamisen ja sarjavalmistuksen kolmivaiheisen prosessin.

Matkatuotteen normitukseen kuuluu tuotesuunnittelu, joka usein perustuu nähtävyyksiin, niiden määrittelyyn ja keskinäisen järjestykseen (kuinka monta tähteä). Tällä alueella mielikuvituksella ei tunnu olevan rajoja, esimerkkinä eräänlaisesta nähtävyyden nollapisteestä – tai korkeimmasta asteesta, täydellisestä abstraktiosta – voidaan mainita Piippolassa oleva Suomen maantieteellinen keskipiste, joka on merkitty kasalla luonnonkiviä. Piippolan kunta mainostaa tätä nähtävyytenä. Eikä kyseessä ole mikä tahansa kivikasa, vaan matkailukieleksi ilmaistuna

”...keskipiste on alkanut laajentua kartografisesta pisteestä alueelliseksi käsitteeksi, Suomen keskipistealueeksi. Alue ei silti ole selkeästi rajautunut vaan käsitteellisesti ja territoriaalisesti vakiintumaton sosiospatiaalinen konstruktio.”

Matkat myös kootaan ja aikataulutetaan elämysketjuiksi, jonka voi etukäteen ostaa kokonaisena pakettina ja näin eliminoida yllätykselliset momentit.

Teolliseen valmistukseen kuuluvat myös sarjatuotanto ja siitä koituva hyöty, ensimmäiset seuramatkat maailman ympäri järjestettiin jo 1870-luvulla.

Tästä näkökulmasta lomalennon venyminen 18 tunnilla ei ollut pikantti sattumus tai seikkailunpoikanen kotona kerrottavaksi, vaan tuotteeseen kuulumaton ylimääräinen osa josta ei tuoteselosteessa ollut mainintaa, aivan kuten makkarasta ilmaantuva lasinpala tai hampurilaisesta löytyvä tekokynsi. Lisäksi matkustamiseen liittyy reaaliaikaisuuden vaatimus, matkustajien pitää saada tietää, reaaliaikaisesti, olla kontrollissa, tilanteen herroina. Taustalla vaanii kaikkien aineettomien kulutushyödykkeiden yhteydessä korostuva vaara, että kun matkustajat jäävät ”oman onnensa nojaan alkeellisissa olosuhteissa”, koko hyödykkeen teollinen massaluonne näin tulee hieman paljastaneeksi itseään. Lentoemäntien, oppaiden ja muun henkilökunnan tulisi informoida juuri minua yksilönä, ainutkertaisena subjektina, kuten tuotekonseptiin kuuluu ja kuten tapahtuu kun silmiin katsoen toivotetaan tervetulleeksi koneeseen ja kaadellaan drinkkejä ja tarjotaan tyynyjä. Vaatimus on pohjaltaan samaa alkuperää kuin toivomus, että tehotuotantokanaloiden ja -sikaloiden lopputuotteena ruokapöytäämme ilmaantuisi vain iloisten ja vapaiden kanojen munia sekä virikkeellisen ja täyden elämän eläneiden sikojen käyttöömme luovuttamaa lihaa – tai että ainakin tuotantoprosessi pidettäisiin piilossa.

Ja jos oikein tarkalla korvalla kuuntelee, puheet ”lentomatkailuun aina valitettavasti sisältyvistä riskeistä”, kertomukset ruuhkaisilla lentokentillä laskeutumisten yhteydessä tapahtuneista vähältä piti-tilanteista ja muista vaaratekijöistä voisi kyynisesti tulkita eräänlaiseksi henkiseksi valmentautumiseksi tilanteeseen, jota kukaan ei toivo mutta jonka todennäköisyys lisääntyy kaiken aikaa: suomalaisia matkailijoita kuljettavan charter-koneen rysähtäminen Andien rinteeseen tai Tyynen valtameren pohjaan, tai muu vastaava suuronnettomuus.

Esimakua tällaisesta jo saatiin tsunamin iskiessä Intian valtamerellä kolme vuotta sitten. Tässä yhteydessä kuoli 178 suomalaista turistia ja 229822 muunmaalaista ihmistä. Suomalaiset tiedotusvälineet tulkitsivat tapauksen ennen muuta suomalaiseksi tragediaksi, mikä on tietenkin ymmärrettävää. Vaikka globaalia aikaa tässä nyt eletäänkin.

Tulossa kenties olevan rysäyksen tiimoilta voidaan sanoa, että Suomessa koko kansakuntaa järkyttävien traagisten tapausten julkinen, medioissa tapahtuva käsittely on ilmeisesti jo löytänyt vakiintuneet uomansa ja sopiviksi havaitut muotonsa; voidaan lähes jo kirjoittaa otsikot valmiiksi ja nimeltä mainita haastateltaviksi sopivat asiantuntijat, joiden kautta kansallista surutyötä ryhdytään tekemään. Epätietoisuutta oikeastaan on vain siitä, syttyykö kynttilämeri ja viedäänkö pahvikyltit ja kukat sitten Helsinki-Vantaan ulkomaanterminaalin vai paikallisten matkatoimistojen ovenpieleen.

Lähettäjä Etappisika URL | Kommentit (15)

On luultavaa, että rakastuminen kaikille aikuisikäisille on ainakin käsitteenä tuttu, ja suurimmalle osalle myös omakohtaisena kokemuksena. Mutta mitä se oikein on? Jouko Turkan mukaan kuolema on asia, jossa sitä energian, kauhun voiman määrää joka täyttää tietoisuuden kun kuolema lähestyy, kun henkeä otetaan ei voi kuvata. Tämän ovat kertoneet ne jotka ovat todella olleet kuolemassa.

Melkein yhtä ison asian luulisi rakastumisen olevan. Ja tuskin mikään on niin läpipuitu ja -selvitelty asia kuin rakkaus ja kaikki siihen liittyvä. Sitä ovat eritelleet ja käsitteellisesti pilkkoneet filosofit ja tutkijat, siitä on kirjoitettu kuorma-autotolkulla kirjallisuutta, sen retorista kuvastoa eestaas hölskyttämällä saattaa varttuneempi runomies pätevöityä aina senaattoriksi asti.Tuntuu että siitä on jo sanottu kaikki - mikä tietenkin tarkoittaa että siitä ei ole sanottu mitään.

Rakkauden käsitteeseen pyritään liittämään valtaosaltaan positiivisia piirteitä, ja se putkahtelee esiin milloin missäkin yhteydessä ja minkäkinlaisessa muodossa: honottavalla väristyksellä lausuttu isänmaanrakkaus tai agape (Jumalan rakkaus) - näistä on etäännytetty mahdollisimman kauas vähäisinkin ajatuksentynkä mistään aistivoimaisesta, ähinästä ja lihan lätkeestä, ja jo sanana agape tuo ensimmäisenä mieleen finnivoiteen tai välimerellisen ruokalajin.

Mutta tosihan siinä on kyseessä. Alan intialainen oppikirja Kama Sutra jakaa rakastumisen kymmeneen vaiheeseen; alkuruudussa kyse on viattoman tuntuisesti Silmän rakkaudesta, mutta kohdat kahdeksasta kymmeneen ovat sitten jo Hulluus, Pyörtyminen ja Kuolema.

Kuoleman ja rakkauden yhteys tuntuu jollain tavoin luontevalta, tai sitten tämän yhtäläisyyden tehtävänä on toimia jonkinlaisena varoitustauluna, joka maalataan yhä uudelleen, jottei oppi unohdu. Kolmantena pyöränä on rikos. Koska rakastuminen merkitsee irtautumista, tajunnallista ja toiminnallista arjen ja sen normien ylittämistä, hulluutta, siihen sisältyy aina myös vallankumouksellisuuden vivahde, toisin olemisen ja näkemisen mahdollisuus. Tästä syystäkö jo eräässä alan perustekstissä, Romeossa ja Juliassa, on näyttämöllä lopussa se myöhemmistä kertauskursseista tuttu ruumiskasa, siis muistutuksena ja varoituksena? Sama kuvio toistuu lähes sellaisenaan kymmenissä kirjoissa ja elokuvissa, eikä loppua näy.

Rakastumisen energia kammitsoidaan positiivisessa tapauksessa ydinperheen käyttövoimaksi, parinmuodostusrituaalien ja kiinteäkorkoisen asuntolainoituksen kautta rakentuvaksi henkiseksi ja fyysiseksi emotionaalis-taloudelliseksi tuotannolliseksi yksiköksi. Mutta irtiottokanavia ja huilipaikkoja on toki jäljellä, ja niitä on oltava. Tällaisina toimivat ainakin alkoholi ja taide, jotka molemmat tarjoavat menetelmän hetkelliseen regressioon.Tämän yhteyden näyttää vanha velmu Aleksis Kivi hyvin tajunneen, kun Nummisuutarin Esko ylistää humalatilaa ”Näin ihanata, näin taivaallista, näin rautarohkeata! Olis koko mailma sylissäni, niin suutelisinpa sitä kuin veljeä rakasta. Peijakas!” niin siinä itse asiassa puhuu rakastunut eikä juopunut mies.

Lohdullisesti Kivi vieläpä jätti kaikki asianosaiset henkiin.

Lähettäjä Etappisika URL | Kommentit (44)

Sana teologia tulee kreikan kielen sanoista theos, jumala ja logos, järki. Termi tarkoittaa "uskontoja, erityisesti kristinuskoa tutkivaa tiedettä." Suomessa on kolmessa yliopistossa teologinen tiedekunta, jossa voi sovitella yhteen jumalaa ja järkeä, eli harjoittaa teologiaa. Teologisista tiedekunnista valmistuu teologian kandidaatteja ja maistereita. Vaikkakaan tutkinto ei virallisesti valmista papiksi, käytännössä kuitenkin evankelis-luterilaisen kirkon pappisvihkimys edellyttää teologian maisterin tutkintoa.

Suomalaisten skeptikkojen tieteellisen yhdistyksen Skepsis ry:n 20-vuotisjuhlassa juhlapuhujana ollut kansanedustaja Erkki Tuomioja on onnistunut puheellaan nostattamaan melkoisen määrän keskustelua ja polemiikkia, joka lainehtii keskustelupalstoilla ja blogeissa. Varsin pienelle joukolle joulukuun alussa pidetty puhe herätti laajemmin huomiota sen jälkeen, kun se oli uutisoitu laajalevikkisessä lehdessä. Tuomioja tuli osoittaneeksi, että suuressa osassa suomalaisia asuu pieni teologi, kuten sanonta menee. Useissa jopa suuri.

Tuomiojan puheesta eniten näyttää keskusteluttavan kohta, jossa hän esitti teologisten tiedekuntien poistamista yliopistoista, että niitä ei ylläpidettäisi "julkisin varoin yliopistoissa ja korkeakouluissa, jotka on tarkoitettu tieteen tekemiseen." Samalla Tuomioja vaati valtion ja kirkon erottamista toisistaan. Lisäksi hän mm. ilmoittautui ”rationaalisen, historiallisen, ei-idealistisen maailmankatsomuksen ja humanistisen elämäntavan kannattajaksi” ja oli sitä mieltä, että tulisi pyrkiä "suojelemaan alaikäisiä lapsia siltä, ettei heitä ennalta määrätä jonkin uskonnon kannattajiksi; ettei heidän mieltään myrkytetä. "

Syntynyt keskustelu on toisaalta yllättävää, toisaalta ei. Siinä mielessä, että suurin osa suomalaisista on ns. tapakristittyjä ja kirkosta eroaminen on jatkuvasti kasvussa, tuntuu asiasta käytävä kiivailu oudolta. Toisaalta voidaan ajatella että tässä nyt suomalaisen sodanjälkeisen ns. toisen tasavallan nurkkapaaluista jälleen yksi narahdellen huojuu, eikä siitä nyt periaatteessa haluttaisi luopua - tiedä vaikka sattus tarvitteen. Kun suomalainen maatalous ja sellunkeitto nyt jo ovat läpikäymässä eurooppalaistumis- ja globalisoitumisprosessia ja suomalainen eurointokin, Erno Paasilinnaa siteeraten, on "haihtumassa kuin maalaispojan kaupunkihumala", ei nyt aivan kokoaikaisiksi eurooppalaisiksi valistusrationaaleiksi sentään haluta heittäytyä. Ja konsa on kustannussyistä Suomessakin siirrytty palkka-armeijaan, joka sitten sitoutuu puolustamaan "kotia, uskontoja ja EU:ta", voidaan kysyä: oliko uhrimme turha?

Tai kyse voi olla Erkki Tuomiojan henkilöstä. Tai siitä, että trendikkäisiin unelmakesähäihin yksinkertaisesti nyt vain kuuluu myös se liperikaulainen mustakaapu kirja kädessä, se pappi.

Lähettäjä Etappisika URL | Kommentit (13)

Talousvesiverkostoon marraskuussa päässyt tekninen vesi aiheuttaa edelleen ongelmia Nokialla. Tuolloin runsaasti heterotrofisia ja koliformisia bakteereja, E.colia sekä suolistoperäisiä enterokokkeja sisältänyttä vettä ei suositeltu käytettäväksi talousvetenä. Vesijohtojen puhdistus tapauksen jälkeen ei ole myöskään täysin onnistunut, vaan näytteistä on edelleen löydetty norovirusta.

Talousvettä nokialaisten tarpeisiin jaetaan edelleen sekä kiinteistä vesipisteistä että kiertävästä autosta. Hiljattain uutisoitiin, että vedenjakelusta vastaa noin viikon ajan maakuntajoukkoihin kuuluva länsiuusmaalainen Hiidenveden komppania. Tämän jälkeen remmiin astuvat jälleen varusmiehet.

Nokian operaatio on maakuntajoukkojen ensimmäinen virka-aputehtävä. Maakuntajoukot ovat osa puolustusvoimia, ne koostuvat vapaaehtoisista reserviläisistä, jotka ovat antaneet puolustusvoimille sitoumuksen. Hiidenveden komppanian varajohtaja, yliluutnantti Jouni Laine kertoo, että Nokialle tulijoita olisi ollut enemmän kuin oli paikkoja.

Puolustusvoimain nettisivustolla maakuntajoukoista todetaan mm. seuraavaa: ”Reservin koulutuksen tavoitteena on taata kaikkien sodan ajan joukkojen tarvitseman, tehtävänsä osaavan henkilöstön riittävyys sekä yhteyden säilyttäminen koulutetun reservin pääosaan osana maanpuolustustahdon edistämistä.”

Mediassa onkin Nokian operaation yhteydessä nähty kuvia keski-ikäisistä maastoasuisista miehistä pitelemässä vesiletkuja nokialaissiviilien pönttöjen ja purnukoiden vaiheilla. On oletettavissa, että kuvat ovat toimineet toivotulla tavalla: väestö muuallakin kuin Nokialla voi luottaa siihen, että kansalaisten vedensaanti on Suomessa turvattu tilanteessa kuin tilanteessa.

Voi myös olettaa, että hiidenveteläiset on hyvin valmennettu tehtäväänsä. Luentosalissa on nähty ylivääpelin PowerPoint-esitys noroviruksesta ja sen useista eri varianteista. Hengennostatukseksi on lausuttu Yrjö Jylhän runo ”Kaivo”, jossa toistuu tehtävänkuvaus ”veljet, vesitilkka tuokaa”. Lähtöpäivänä on kuorma-auton lavalle kiipeävää maakuntajoukkolaista ollut saattamassa vaimo, jolla yksivuotias esikoinen käsivarrellaan. Nokiaa lähestyttäessä on ylivääpeli jakanut vesiletkut, ja autossa vallinnut riehakas tunnelma on vakavoitunut.

Perillä Nokialla toimet sujuvat rutiinilla. Puolijoukkueteltat ovat tuota pikaa pystyssä, kamiinat lämpiminä ja kipinävuorot ja öiset vartiohukit jaettu. Vedenjakelun lomassa juodaan nokisista römpsistä korviketta. Kukaan ei valita maastomuonituksen tasoa, kaikki ymmärtävät että muona on olosuhteisiin nähden vaatimukset täyttävää. Nokialaisia kohtaan ollaan asiallisia ja jämptejä, mukana ei ole yhtään nuorta reserviläistä, jolle maastopuvussa esiintyminen ja vesiletkun ojentelu olisi silminnähden mieluista.

Onnistuneen operaation jälkeen on hienoa palata kotiin. On eletty kuumeisen työntäyteisiä mutta myös palkitsevia päiviä Nokialla, saatu uusia ystäviä ja muistoja. Puolustusvoimain lippujuhlan lähestyessä mieleen hiipii hienoinen jännitys; viime ylennyksestä on jo kulunut aikaa.

Lähettäjä Etappisika URL | Kommentit (10)

On nukuttava enää noin 356 yötä jouluun. Pukin saapumista odotellessa voi lyhyesti Charles Dickensin joulutarinaa mukaellen manata tässä menneen, nykyisen ja tulevan joulun henkiä.

Vuotuinen ajankierto on siten rakennettu, että on nähty hyväksi katkaista pitkä pimeä ajanjakso sijoittamalla sinne keskikohtaan juhla, joka valtuuttaa ja velvoittaa ihmiset syömään, juomaan, laulamaan ja ottamaan asiat tavallista rennommin muutaman päivän ajan. Pimeyden keskipisteen, talvipäivänseisauksen, kieppeille on läpi ihmiskunnan historian tarvittu joku tai jokin Lusifeeruksen virkaa toimittamaan (Lucifer, sananmukaisesti valon tuoja).

Ala on tiukasti tarjouskilpailtu. Talvipäivänseisauksen tienoot muistuttavat tästä syystä amerikkalaisista elokuvista tuttua suurta pidätysselliä, johon on kerätty erilaista suspektia; löytyy roomalaista, viikinkiä, suomalaista muinaisuskojaa ja kristittyä, joilla kaikilla on omasta mielestään paras motiivi ja edellytykset ottaa hommassa master of ceremonies-rooli. Tällä hetkellä sellin kinginä häärää nahkaliiveissään itsevarma kristitty. Valttina hänellä se, että opin eräs päähahmo syntyi juuri tuona ajanjaksona, juhlinta tapahtukoon siis hänen suuremmaksi kunniakseen. Väite on kova, mutta uskottava. Syntymän junailleet tahot kun jo määritelmällisesti edustavat suurinta mahdollista tietotaitoa, jolla on voitu passata neitsyt Marian ovulaatio ja Pyhän Hengen ejakulaatio siten, että syntymä osui lähes napakymppiin, heittoa vain pari päivää.

Käytännössä ugrilaisessa joulunvietossa on piirteitä hieman sieltä täältä. Kaupallisen Joulun vastustamismenot ovat yhtä tärkeä osa nykyperinnettä kuin Martta Wendelinin piirtämiin kuviin ja kauppaketjujen mainoskampanjoihin säilötty Oikea Joulu. Turussa Brinkkalan talon parvekkeella kaupungin kansliapäällikkö Bing Crosby laulaa vesisateessa pergamentistaan Valkean Joulun. Vähävaraiset, vähäosaiset ja syrjäytyneet pääsevät television uutislähetyksiin jonottamaan ja syömään soppaansa, käyttäen näin puolet vuotuisesta televisiointikiintiöstään (toinen perinteinen televisiouutisiin ruokakassia jonottamaan pääsyn paikka on se kun julkistetaan uusi tutkimus, jossa todetaan tuloerojen kasvaneen). Joulun menoliikenne on tähän mennessä sujunut rauhallisesti. Takavuosien laulajasuuruus levyttää nipun joululauluja tai virsiä.

On myös tulevaisuudentutkimuksen metodeja noudattaen tarkasteltava ns. heikkoja signaaleja. Joulun tapauksessa, nyt kun on naftaliinista kaiveltu vanhoja perinteitä kuten Tiernapojat-kuvaelma, olisi myös odotettavissa, että elvytetään murrosikäisempään makuun paremmin sopiva Nuuttipukki-traditio alkuperäisessä muodossaan, toisin sanoen humalahakuisuuteen ja ilkivaltaan keskittyvänä määrätietoisena perinnetoimintokokonaisuutena.

Eräässä sanomalehtiartikkelissa kerrottiin, että vuoden 2007 joulun eräs trendi olivat lemmikkieläimille annettavat joululahjat. Juttua varten haastateltu myyjä kertoi koirille tarkoitettujen "nauravien joulukuusten" kaupasta jo aikoja sitten loppuneen, ja toisen menekkituotteen, possupehmolelun, olevan niin "suloinen, että se sopii myös ihmisille". Tähän kun yhdistämme muistikuvat joulun alla käydystä keskustelusta joulukinkkujen ihmisoikeuksista, voimme todeta, että tämä tietää kirkolle vielä vaikeuksia.

Nyt kun kirkon konehuoneen ovenrakoon ovat naiset jo ujuttaneet korkokenkänsä – sitkeä huhu kertoo Burgundissa v. 585 pidetystä piispainkokouksesta jossa olisi pohdittu sitä onko naisilla sielu, Suomessa naispappeudesta tapeltiin monen kirkolliskokouksen verran – samaan syssyyn siihen myös ilmestyy sorkkaa ja käpälää: onhan eläimillä sielu ja pääseväthän ne taivaaseen? (Ja taustalla tietenkin häämöttää jo jonon seuraavan, koristeeksi silvotun joulukuusen, syyttävä katse).

Ehkä on kirkon arkistoista alettava melko pian etsiä tietoa siitä, että itse asiassa luterilaisen kirkon piirissä eläimillä on aina uskottu olevan sielu, nykytilanne vain johtuu siitä, että vuoden 33 Pompeijin kirkolliskokouksessa asiasta äänestettäessä äänet menivät tasan, mutta esitys kaatui puheenjohtajana toimineen Zorbas Korinttolaisen ääneen.

Arkkipiispa Paarma tulee tarvitsemaan kaiken tukemme.

Lähettäjä Etappisika URL | Kommentit (20)