- Suomen Pyssyhonkkelit ry:n toiminnanjohtaja Travis Bickle, olette sitä mieltä että käsiaseiden lupamenettelyä koskevat rajoitukset eivät olisi ratkaisu ilmenneisiin ongelmiin?

- Eivät ole ratkaisu. Rajoituksilla vain luotaisiin uusia ongelmia.

- Millaisia ongelmia?

- Moninaiset ongelmat siitä seuraisivat. Ensinnäkin yhteisöllisyyden kokemus kiellettäisiin näiltä herkässä iässä olevilta 15-18-vuotiailta tulevilta pyssyhonkkeleilta. Terveen ammuskeluharrastuksen sijaan nämä syrjäytyisivät ja vajoaisivat ihmisvihaan ja ateismiin. Monet aseharrastajat joutuisivat käymään Tallinnassa kalliissa pidennysleikkauksissa. Metsästysharrastus taantuisi, riistalintu-, hirvikannat kasvaisivat ylettömyyksiin, hirvikolareiden määrä kuusinkertaistuisi, aamuhämärissä sudet vaanisivat pieniä koululaisia syrjäisillä metsäteillä ja city-karhut kävisivät yhä röyhkeämmiksi - eikä ihmisillä olisi käsiaseita joilla puolustaa omaisuuttaan ja rakkaimpiaan! Voitaisiin kiinnittää myös huomio maanpuolustukseen, mistä seuraavaan sotaan saataisiin tarvittava määrä tarkka-ampujia? Tosiasiahan kun kuitenkin on, että aseteknologian kehityksestä huolimatta Suomen puolustusdoktriini aina on rakentunut puun takaa ammuttujen tarkkojen yksittäislaukausten pohjalle, se on ollut perusta joka on taannut maamme kotiliesien koskemattomuuden. Ja tässähän myös puututtaisiin vapaiden Suomen kansalaisten perustuslaillisiin oikeuksiin! Onhan pienikaliberinen itselataavaa kertatulta ampuva käsiase aina kuulunut suomalaisuuteen - esi-isämme raivasivat meille tämän maan kädessään Raamattu ja toisessa auran kurki ja kolmannessa pienikaliberinen itselataavaa kertatulta ampuva käsiase.

- Eikö kuitenkin 15-vuotias ole liian nuori pitämään hallussaan tuliasetta?

- Ei ole, päinvastoin ikärajaa voitaisiin alentaa 12 vuoteen. Nuoret kehittyvät nykyisin niin paljon nopeammin kuin sukupolvi pari sitten, kiitos proteiinipitoisen ruoan nehän ovat tuossa iässä jo päätä pidempiäkin kuin vanhempansa! Sellaisen varauksen olemme yhdistyksessä kyllä valmiita hyväksymään, että alle 15-vuotias luonnollinen henkilö ei saisi hallussapitää sinkoja, kranaatinheittimiä, takaaladattavia tykkejä tai ohjus- ja raketinheitinjärjestelmiä kuin holhoojan luvalla, ja vain sellaisissa tapauksissa kun nämä aseet olisi hankittu ampumaurheilua tai -harrastusta varten.

- Poliisi on juuri saanut uuden ohjeistuksen käsiaseiden lupamenettelyyn. Uusien ohjeiden mukaan luvan saamiseen edellytetään kahta poliisia. Mitä mieltä olette tästä?

- On sinänsä tervetullut uudistus, että tässäkin aletaan noudattaa tuttua kahden poliisin mallia: toinen osaa haastatella ja toinen osaa kirjoittaa luvan.

- Kiitos haastattelusta, toiminnanjohtaja Bickle.

- Kiitos.

Lähettäjä Etappisika URL | Kommentit (4)

-Taiteen tohtori, taiteilija Teemu ”Kissantappovideo” Mäki, Teidät on nimitetty Taideteollisen korkeakoulun kuvataiteiden professoriksi. Onnittelumme!

- Kiitos.

- Kuuluisan kissantappovideonne valmistumisesta on päässyt vierähtämään, ohhoh, jo kaksikymmentä vuotta - siitähän Teidät parhaiten tunnetaan. Mitä olette näiden kahdenkymmenen vuoden aikana puuhaillut?

- Enpä oikeastaan paljon mitään, eläimiä olen kiusannut ja tappanut jos suinkin olen hollille päässyt, mitäs sitä meikäläinen muuta.

- Kuinka olette käytännössä toiminut tällä sektorilla?

- Kissoja olen yrittänyt saada haltuuni, vaan eivät enää kierrätyskeskuksista niin helposti anna - laitoin kerran jopa vappunaamarin päähän ja esiinnyin toisella nimellä mutta tunsivatpa, ei tullut kissaa. On pitänyt kadulla koittaa potkia vastaantulevia kissoja ja koiria, että tuntuma edes jotenkin pysyisi.

- Onko Teillä jokin johtoajatus aloittaessanne TaiKin professorina?

- On. ”Axes don’t kill cats, artists do.”

- Tuohan kuulostaa hyvin kansainväliselta ja poikkitaiteelliselta.

- Pyrkimykseni eivät kylläkään ole ainoastaan poikkitaiteessa. Kolmen korkeakoulun - Taideteollisen, Helsingin kauppakorkeakoulun ja Teknillisen korkeakoulun - yhdistyminen uudeksi Aalto-yliopistoksi syksyllä 2009 tarjoaa mahdollisuuden uudenlaisiin kombinaatioihin taiteen, tekniikan ja talouselämän aloilla. Olen jo aloittanut tunnustelut herättää henkiin takavuosien tunnettu margariinibrändi Suvikulta; tähän tuotannolliseen innovatiiviseen rehabilitaatioon on helposti yhdistettävissä myös taiteellisia, terveysvaikutteisia ja kierrätyksellisiä aspekteja.

- Mitähän tämä käytännössä voisi tarkoittaa?

- Käynnistän proggiksen jonka motoksi on kaavailtu sitä takavuosina tunnettua slogania ”Ennen mirrit videoitiin ja pantiin multaan, nyt ne lyödään Suvikultaan.” Ydin on siinä.

- Kiitos.

- Kiitos.

Lähettäjä Etappisika URL | Kommentit (2)

Niin kuin hyvin tiedetään, on ulkoasiainministeri Alexander Stubb kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaukaa viisas. Niinpä hän on asettanut korkean tason valtuuskunnan Suomen maabrändin kehittämistyön johtoon.

Korkea-arvoisen korkean tason valtuuskunnan kokoonpano ei sinänsä yllätä, the usual suspects, mukana tavanomainen portsuuni politiikan kehäraakkeja ja muita mediasta tuttuja. Joku tietenkin saattaisi sanoa jotain kaunista siitä rutinoituneisuudesta ja kuuliaisuudesta jolla Helsingin yliopiston kansleri Ilkka Niiniluoto - filosofi - istahtaa jälleen valtiovallan kokoon viheltämän jedineuvoston jäseneksi.

Ulkoasiainministeriön lehdistötiedotteen mukaan homma menee niin että "maabrändillä vahvistetaan suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä, saadaan lisää ulkopoliittista vaikuttavuutta, kehitetään Suomen kiinnostavuutta investointikohteena ja lisätään Suomeen suuntautuvaa matkailua. Maabrändi on taustatekijä menestykselle ja hyvinvoinnille. Huono kuva tarkoittaa pahimmillaan riskiä taloudellisesta ja poliittisesta taantumasta."

Eräänlaista makaaberia objektin ironiaa on nähtävissä siinä, että brändättävät tekevät brändäämisensä joskus itse - Pohjanmaan lakeuksilla on nyt menty riskeeraamaan menestyksen ja hyvinvoinnin taustatekijät ja ajettu esiin huonoa maabrändiä, mikä siis tarkoittaa riskiä taloudellisesta ja poliittisesta taantumasta. Kauhajoen bränditäräyksen imagollinen teho ja sen kansainvälinen läpäisevyys ylittää moninkertaisesti sen mihin jokin - edes ministerin asettama korkean tason - valtuuskunta pystyy.

Suomalaisuuden määrittely, brändääminen, sekä ulos- että sisäänpäin on historiallisesti aina liittynyt maan valtaeliitin omiin pyrkimyksiin, pelkoihin ja intresseihin. Tämän itseymmärryksen avainkäsitteet on perinteisesti ankkuroitu maisemaan ja kieleen.

Millainen tulevaisuuden maisema meille sitten avautuu, kun hyvin brändättyinä metsän reunasta kurkistelemme meitä investointihalukkaana ympäröivää maailmaa?

Eräässä Jorge Luis Borgesin kertomuksessa babylonialainen kuningas rakennutti "täydellisen ja petollisen" labyrintin ja pilanpäiten yllytti vieraakseen tulleen arabialaisen kuninkaan sen sisään. Tämä harhailikin siellä "vihoissaan ja ymmällään iltayöhön saakka". Ulos labyrintistä ja kotiin vihdoin päästyään arabialaiskuningas aloittaa sodan entistä isäntäänsä vastaan, tuhoaa tämän valtakunnan ja ottaa tämän vangiksi. Arabikuningas vie vankinsa erämaahan ja puhuttelee tätä: ”Oi ajan kuningas ja vuosisadan koriste ja ydin! Babyloniassa sinä halusit eksyttää minut pronssilabyrinttiin jossa oli paljon portaita, portteja ja muureja. Nyt on Kaikkivaltias katsonut parhaaksi että minä näytän sinulle oman labyrinttini jossa ei ole portaita joita nousta, ei portteja joita murtaa, ei loputtomia käytäviä joissa harhailla eikä muureja jotka kieltävät pääsyn.” Sen jälkeen vangin siteet irrotetaan ja hänet jätetään keskelle erämaata.

Lähettäjä Etappisika URL | Kommentit (4)

Suomen Kuntaliiton nettisivuilla kerrotaan: Elämä on matka. Katso mihin se johtaa.
Loppupäätelmäksi saattaa asiaa pohtivalle tulla: uurnaanhan se. Toinen vastausvaihtoehto kuuluu: emme tiedä, mutta sunnuntaina 26.10.2008 se kumminkin johtaa uurnille.

Tällöinhän Suomen kansa valitsee kunnanvaltuustojen jäsenet ja varajäsenet vaalivuotta seuraaviksi neljäksi kalenterivuodeksi Manner-Suomen 399 ja Ahvenanmaan maakunnan 16 kuntaan.

Ehdokasasettelusta on huomattava, että urhojansa kunnavaltuutetuiksi kansanvalta työntää esiin kaikkialta. Tämän kertoo pikainenkin katsaus internetistä jo nyt löytyvien ehdokkaiden vaaliblogeihin. Teoreettisesti kiinnostava ajatus olisikin kerätä kokoon eräänlainen superkunnanvaltuusto - kunnallinen Dream Team - joka koostuisi kaikenlaisten kuviteltavissa olevien yksienasioiden ja muiden päähänpinttymien edushenkilöistä, joilla on toisistaan poikkeavat verensokerin tasot, retoriset valmiudet ja sosiaalinen kunnianhimo. Ja jos suljetussa kunnantalossa pidettävissä kokouksissa tarjoiltaisiin edustajille vielä viinaa, olisi katsomon lehtereille tungosta. Ns. terästettyä kunnanvaltuusto-formaattia käyttävät tositelevisio-ohjelmat ovat tästä todisteena.

Joitakin poimintoja ehdokkaiden vaaliblogeista:

Kepulainen tahtotila 1

Tervehdys Janakkala!
Tässä sitä nyt ollaan, ehdokkaan ominaisuudessa. Täytyi nyt tehdä tällainen blogikin, johon toivoisin jonkun muunkin vielä kirjoittelevan. Saataisiin vähän keskustelua aikaan..

Kepulainen tahtotila 2

Tulevaisuuden Kangasala - nyt on aika ottaa askel eteenpäin.
Blogi avattu, sisällöntuotanto vielä kesken. >>

Kepulainen tahtotila 3

Näin vaikutan:
Haluan aktiivisesti vaikuttaa kansalaisten puolesta.
Olen vaikuttanut ympäri Suomea ja panostanut siihen, että Suomen lastensuojelulakiin on tullut muutoksia ja parannusta. Olen tehnyt enemmän töitä kuin kansanedustaja. Olen yötä päivää ajanut muutosta asiaan, joka tähän saakka on jäänyt vähemmälle huomiolle suomalaisessa oikeuskäytännössä ja sosiaaliviranomaisten työssä kansainvälisistä sopimuksista ja sitoumuksista huolimatta. Olen herättänyt niin Vaasan kuin koko Suomen siihen, miten lasten ja isien oikeuksia viedään.

Kepulainen tahtotila 4

Kaipaan politiikan areenoille hien ja työn hajua. Eduskunnassakin höristän korviani huomattavasti tarkemmin, kun puhujapönttöön nousee kansanedustaja, joka on tehnyt suurimman osan elämästään oikeita töitä, ollut duunari tai yrittäjä. Kirjanoppineet tai poliittiset broilerit saattavat puhua tietämättömyyden antamalla itsevarmuudella, mutta tarkasti kuuntelen niitä, jotka ovat omin käsin, silmin ja sydämin kokeneet yrittäjän arjen.

Vihreä tahtotila 1

Uutta puhtia Pälkäneelle - Marja-Liisa valtuustoon!
Vaaliblogi juuri avattu - tekstiä tulee lisää lähiaikoina.

Vihreä tahtotila 2

Kielitaito menee tätä menoa aivan tärviölle. Siinä missä tutkijana pääsi käyttämään englantia käytännössä joka päivä, kansanedustajana voi mennä kuukausikin ilman, että pääsee käyttämään kieltä aktiivisesti. Kun vielä viisi vuotta sitten pystyin keksimään englanniksi sanaleikkejä lennosta, nyt joudun etsimään kiertoilmauksia aktiivisesta sanavarastosta kadonneiden idiomien tilalle. Raivostuttavaa!

Kokoomuslainen tahtotila 1

Köyhyys sinänsä on erikoinen käsite. Me kaikki synnymme samalla tavalla, geeneillemme ei voi mitään, toiset ovat ikävä kyllä lahjakkaampia kuin toiset. Meillä kaikilla on sama mahdollisuus käydä kouluja, ketään ei syrjitä ilmaisessa opetuksessa. Mutta silti osasta meistä tulee köyhiä ja alempaan tuloluokkaan kuuluvia. Vasemmistolainen ajattelu ei ymmärrä tätä käsitettä, kaikki pitäisi tasa-arvoistaa. Se nyt vaan on niin, että lahjakkaat ihmiset yleensä menestyvät paremmin ja sitä kautta ne tuloerotkin syntyvät. Painajaisissani näe kansan, joka kulkee karvalakki päässä samanlainen talvitakki yllään harmaassa talvessa. Katsokaa kuvia 80-luvun Neuvostoliitosta!

Kokoomuslainen tahtotila 2

Toivo oli haavoittunut Viipurin lähellä Ihantalan taisteluissa juhannuksen aatonaattona 1944 taistellessa E 13:sta. E 13:sta oli muodostettu JR 12:sta erilliseksi pataljoonaksi heitettäväksi missä kiireellisesti tarvittiin joukkoja. Toivo oli Tampereen sotilassairaalassa toipumassa haavoittumisestaan. Myös Lapinsodassa JR 11 pataljoossaa Toivo oli, joka oli lähdössä syyskuussa 1944 Oulun Toppilan satamasta Bore 9 aluksella Tornion Röyttään katkaisemaan Saksalaisten pakotien. Bore 9 alus kulki Ruotsin aluevesien kautta, mutta ajoi sumussa karille. Sumun alkaessa hälvetä Saksalaiset havaitsivat laivan ja Rovaniemen kentältä nousi 9 Stuka syöksypommittajaa, jotka lensivät ensin laivan yli, palatessaan koneet pudottivat pommit, sillä seurauksella, että 192 hevosta hevosmiehineen menehtyi ja laiva upposi.

Kristillisdemokraattinen tahtotila

Nyt iloitsen siitä, että kokeilujen jälkeen on löytynyt siedettävä kipulääkearsenaali - tänään olen oksentanut vain kerran enkä ole tällä hetkellä tipassa.
En edelleenkään pysty kävelemään, en istumaan, en edes pitämään sängyn päätyä kohotettuna. Suihkussa minut on käytetty makuullaan lavetilla - juuri samalla tavalla kuin itse aikoinani hoitajan sijaisena opiskeluaikana pesin vanhuksia. Intimiteetti on unohdettava.
Olen saanut valtavasti kannustavia, lämpimiä viestejä - kiitos niistä kaikille! Olen myös iloinnut siitä, että perheeni on lähellä ja saan päivittäin syleillä rakkaitani. Tämän sunnuntain kohokohta oli hetki, jossa perhepastorimme toimitti minulle sairaan ehtoollisen ja vanhan kristillisen tavan mukaisen öljyllä voitelun. Luotan siihen, että olen hyvän Jumalan käsissä - Hän tietää, milloin on minulle oikea hetki nousta ylös vuoteesta.

Perussuomalainen tahtotila 1

Vaadin Ilotalot laillisiksi Suomessa.
Melkein kaikkialla euroopassa on laillistettuja bordelleja, olemme siis jälleen jälkijunassa. Onko meidän odotettava , että taas tulee EU määräys ko palvelun tuottamiseksi.
Kaikkihan tiedämme, että seksi on terveyttä ylläpitävä asia. Sen avulla voidaan parantua päänsärystä, rentouttaa lihaksia ja koko kehoa ylipäätään.

Perussuomalainen tahtotila 2

Heipä hei, Ajattelin minäkin laittaa lusikkani tähän soppaan. Ensimmäistä kertaa kirjottelen nettiin julkisesti. Olen toista kertaa ehdokkaana.Olen joskus vuonna yksi ja kaksi ollu ehdokkaana tuolla pohjoisessa päin. Minulle tärkeitä asioita ovat tietenkin kuntalaisten hyvinvointi. Odotan innolla että pääsen päättämään kuntani asioista ja näin ollen vaikuttamaan. Olen ehdokkaana täällä Alajärvellä… Ja täytyy tunnustaa,että nyt jo vähän jännittää miten vaalit menee.

Ruotsalaiskansanpuoluelainen tahtotila

Sain soiton toimittajalta vähän aikaa sitten ja sain kutsun tähän blogiin.
On se hieno asia että tarjotaan näitä ilmaiseksi ja samalla joutuu olemaan kaiken mainonnan uhri. Olen kattonut tätä sivustoa noin 5 minuuttia ja noi vilkkuvat mainokset todellakin häiritsee.
En ole varma mitä mainostajat ajattelee, kun he tekevät hienot mainoksensa. Onko pääasia että ihmiset näkee ne tai se että ihan oikeasti kiinnostuu ja klikkaa ja katsoo mitä siellä takana ihan oikeasti on?
Itse olen 100% tätä flassimainontaa vastaan ja en periaatteestakaan klikkaa välkkyvää mainosta.

UURNILLA TAVATAAN!

Lähettäjä Etappisika URL | Kommentit (0)

- Elä hiiha mennessä järven yli ja elekää tuluko sieltä yhtenä, äiti ohjasti minua kun olin laittamassa mäystintä paitani alle solmuun.
- Mitä te siellä puhutta kun suut aukeiloo? isä tirahteli uunin vierustalta.

Hän oli siinä kahleilla kiinni seinässä, ollutkin siihen iskostettuna siitä asti kun oli perävedolla nurmia siirrellessään mennyt, ilman kumppalia ja tuuraa matkassa ollen, ja jystännyt avennon jääkannen läpi. Vasta kolme päivää myöhemmin oli äiti loimahtanut:
- No Herttas-Kurkkon luoko sen pit puhheijen mukaan mennä, vai mihin? Vai minne naarmassut? Mehtikanojako jahtiin?
Honkkeloiduttiin jälkiä, ja isä löytyi avennosta, kiinni oli ja kansi jäätynyt.
- Noh, lähetään huoneeseen, äiti sanoi.
- Tehän sen assian parraite tiijjättä, isä vastasi heikosti avennosta, ja jatkoi siinä vielä jatustelua, säätä haisteltuaan:
- Mahtaa tehä tuiskun.
Huoneessa äiti huomasi, että isästä oli tullut luulotautinen. Seinään kiinni, piipunperskoja syömään.

Äiti madaltaa ääntään:
- Sano sille että tulisi ja houkutteleisi issää savotaan... ja ettei ottasi nokkaasa kun isä sille viimmeksi meillä käyvvessä niin hankaleesti...
Isältä pääsee munapohjia viiltävä ulvahdus:
- Mitä kun elävähoppeamittarit kuuluu menneen järkejään pölöjiks...
Minä alan riuhtoa lyyssiä pääle ja öyhkin:
- Missä on lakki ja vanttuut?
- Et silimänkää lähe! En olisi uskonu että sinähi liittout minua vastaan ja ruppeat kulettelemaan kaiken maaliman merkkiä!
Häpeän isää, vilkuilemme äidin kanssa toisiimme.
- Vai merkiksi otat kun tyhjennän kusilastini! Enhän nyt helevetissä rupea housujani kastelemaan kun alakaa rakkoa pakottaa.
Isä katsahtaa äitiin ja minuun:
- Mutta mitä se tarvihtee tehä järvenselällä? Pirtin nurkkaan sohajat vaan!
Äiti laittaa täytetyn piipun suupieleensä ja ja roikottaa massia nauhoista meitä kohti:
- Kääräskäähän tuosta sätkät ja lopetetaan leikkipuheet tähän!
- Minä poltan paperossia, isä sanoo raskaan puhalluksen matkassa.
- Minä kanssa, minä älähdän.

Lähettäjä Etappisika URL | Kommentit (12)

Olin kieriskellyt kapean sänkyni päiväpeitteen virkaa toimittavan seinävaatteen päällä täysissä pukeissa, kengät jalassa monen tunnin ajan saamatta unta. Niinpä puin päälleni ikäkulun takkini, laitoin päähäni béret basque´n ja kapusin narisevat portaat alakertaan.

Alhaalla concierge tervehti minua, joskin hänen kasvoillaan oli hämmästynyt ilme hänen kysyessään:
- Ah, m'sieur, ulos vielä tähän aikaan? On jo myöhä.

Vastasin hänelle epämääräisesti, hartioitani samalla kohauttaen. Hän oli jo tottunut kummalliseen ulkomaalaiseen ja tämän eriskummaisiin tapoihin, joten hänen tekemänsä kysymys oli pikemmin keskustelevaa laatua kuin todellisesta tiedonhalusta kummunnut.

Astuin kadulle ja vedin viileätä yöilmaa syvälle keuhkoihin. Tunsin koko olemuksessani jättiläiskaupungin hermojen värinän, kaiken sen synnin, turmeluksen ja intohimon. Vaikkakaan se ei enää läheisesti koskettanut minua, olinhan jo maistanut elämän maljasta, ei, en ainoastaan maistanut, vaan kumonnut sen alas, viimeistä katkeraa sakkahöytyvää myöten. Tuttuja minulle olivat niin kahviloiden avoimista ikkunoista räikeänä kantautuva neekerijazz-musiikki, le quartier Pigalle’n alueella tavattavien naisten iloton nauru ja kuuma syleily kuin opiumin ja hashisin viekoittelevat tuoksutkin. Olinhan jo lähes kaksikymmenvuotias, ja jo kylläkseni saanut. Uusi pinnallisuutta ihaileva aikakausi ei raskaan sieluni lakastunutta kukkatarhaa kyennyt saamaan kukoistavaksi puutarhaksi, vaan asui sisimmässäni ikuinen keskiyö kuin hylätyllä hautuumaalla.

Päämäärätön matkani suuntautui Seine’n rannalle, missä clochards viettivät mistään piittaamatonta olemistaan ja elämäänsä, ehjinä, kokonaisina. Voi, miksi minulle ei ole suotu samanlaista osaa kuin heille! Tai kuten on suotu Gaston’lle, asuinpaikkani lähistöllä rue Brossolette’n varrella sijaitsevan pienen kahvilan garçon’lle, jota olen usein kahvilassa istuessani tarkkaillut, ja jonka kanssa olen myös ystävystynyt siinä määrin, että hän on minulle uskoutunut elämästään ja unelmistaan. Gaston palvelee asiakkaitaan aina iloisena ja rohkeita kokkapuheita viljellen; elämänmyönteisenä hän kiidättää kiireisille ja tunnetusti nirsoille paris’laisille heidän tilauksensa, puikkelehtien notkeasti pöytien väleistä tasapainoaan menettämättä. Vapaapäivinään Gaston vie tyttöystävänsä Yvette’n eläviin kuviin, missä he katsovat jonkin harmittoman komediallisen hupailun. Tämän jälkeen he käyvät kevyellä illallisella, ja myöhemmin Yvette kenties antautuu Gaston’n syleiltäväksi kotimatkalla hämyisessä porttikäytävässä. He suunnittelevat tulevaisuuttaan, johon kuuluu oman pienen bistro'n avaaminen, kunhan alkupääoma on ensin säästetty. Heidän elämänsä on selkeää ja yksinkertaista - usein Gaston’n kanssa keskustellessani olen tuntenut itseni vanhaksi ja jo kuluneeksi mieheksi, vaikka onkin siten päin, että Gaston on kymmenisen vuotta minun seniorini.

Näitä miettien tulen Seine’n rannalle. Olen luopunut ajatuksesta mennä johonkin nauttimaan l’absinthe suisse tai pari. Tuntisin itseni vain entistä yksinäisemmäksi iloisen puheenhälinän täyttämässä kahvilassa. Tuuli pyyhkii joen rantamia, joten kiedon villaisen pitkän kaulahuivini pari kierrosta lisää kaulani ympärille antamaan lämpoä. Pysähdyn keskelle siltaa, nojaan kaiteeseen ja katselen pitkän tovin mustaa vettä, jonka pinnalle rannan valot heittävät kuvajaisiaan.

Kävelen takaisin majapaikkaani. Aamun jo heikosti sarastaessa ja miljoonakaupungin valmistautuessa uuteen hyörinäntäyteiseen päivään tarkistan, enkö sittenkään ole vielä vastaanottanut eräältä kotimaani kustannusbolagilta minkäänlaista telegrammia, onhan jo yli kaksi viikkoa siitä, kun lähetin heille romaanikäsikirjoitukseni Synnin mustat lunnaat. Ei mitään. Katselen ympärilleni, kevään aamun kelmeä valo paistaa sisään tähän ummehtuneeseen huoneeseen, loukkoon, jonka seinissä on punaista ja kultaa ja ilmakehässä hurjien juhlien ja kiihtyneen elämänilon masentava menneisyyden tuntu. Heittäydyttyäni huokaisten sängylle teen sen tuskallisen havainnon, että hiihtomonojeni pohjaan on kadulta tarttunut crotte de chien, jota on jo hieman tuhraantunut seinävaatteeseenkin.

Lähettäjä Etappisika URL | Kommentit (12)

- Korkeushyppääjä Ivan Uhov, hyppynne Lausannen GP-kisoissa näytti menevän täysin penkin alle. Paikallaolijoiden mukaan olitte ennen suoritustanne nauttinut energiajuomaan sekoitettua votkaa ja olitte myös silminnähden juovuksissa.

- Perättömiä väitteitä. En käytä lainkaan alkoholia, korkeintaan joskus ystävien kanssa nautin hyvän ruoan yhteydessä lasin pari punaviiniä, mutta siihen se jää.

- Annoitte kuitenkin hypyssänne kummallisen vaikutelman.

- Se johtuu siitä, että ajattelen asiaa eri tavoin kuin monet muut huippu-urheilijat. Eihän voitto ole tärkeintä. Tärkeintä on liikunnan tuoma ilo, oman ruumiin täydellisestä hallinnasta johtuva tyydytyksen tunne. Samoin on mahdoton kuvailla sitä tunnetta, joka suurissa kansainvälisissä kilpailuissa vallitsee, urheilija tuntee suurta yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuutta pauhaavan katsojameren kanssa, joka kannustaa häntä yhä huikeampiin suorituksiin. Tämä on tärkeintä, samoin toveruussuhteiden syntyminen monien ulkomaisten kilpaveikkojen kanssa. Monet tällaiset ystävyyssuhteet kestävät koko loppuelämän.

- Hyppysuorituksenne näytti keskittyvän suoraan alastulovaiheeseen ilman että lainkaan edes pyritte ylittämään 232 senttimetrin korkeudella ollutta rimaa?

- Kyllä. Mielestäni riman ylittäminen on aivan yliarvostettu osa hypyn teknistä suoritusta. Niinhän se perille ajateltuna kuitenkin on että ylität sen riman kuinka korkealta tahansa, alas tulet sieltä joka tapauksessa. Alastulo on se mikä tässä lajissa on pysyvää ja mitä pitää hioa. Mielestäni alastulo tuossa mainitussa hypyssä oli jo aika hyvä, vaikka itse sen sanonkin. Pientä korjattavaa tietenkin aina löytyy. Valmentajan kanssa katsomme nämäkin kisavideot kotona tarkkaan ja analysoimme mahdollisia puutteita. Koskaan ei urheilija saa ajatella että on valmis, että osaa kaiken täydellisesti. Tulee olla nöyrä. Vain siten voi kehittyä.

- Asia selvä. Kiitos.

- Kiitos.

Lähettäjä Etappisika URL | Kommentit (14)

Metsäyhtiöt Stora Enso ja UPM ilmoittivat molemmat eilen tervehdyttämis- ja saneerausohjelmistaan. Ilmoitusten osumista samalle päivälle luonnehdittiin sattumaksi.

Stora Enso ilmoitti vähentävänsä henkilökuntaansa Suomessa neljällä paikkakunnalla, kaikkiaan lopputili on edessä 550 hengellä.

UPM ilmoitti ohjelmansa ”henkilöstövaikutusten olevan noin 1600 henkeä vuosien 2009-2010 aikana.” Kajaanissa kylmenee kokonainen paperitehdas, mikä tarkoittaa työpaikan katoamista 535 ihmiseltä.

Reaktiot rajuihin leikkauksiin ovat olleet ne tavanomaiset: Paperiliitto on arvostellut maan hallitusta ”osasyyllisenä” tapahtumiin, hallitus on nimennyt Kajaanin ja Imatran seutukunnat äkillisen rakennemuutoksen alueiksi ja on luvannut niille ”nopeita, korjaavia toimenpiteitä paperitehtaiden lakkautuksen vuoksi”, potkut saaneet työntekijät ovat haastatteluissa kertoneet ”shokista”, ”yllätyksestä” ja tiedon työpaikan menetyksestä tulleen ”kuin salama kirkkaalta taivaalta”.

Sijoittajat reagoivat uutisiin omalla tavallaan: Stora Enson R-osake kallistui Helsingin pörssissä liki 6 prosenttia tasan 8 euroon, UPM lähes 5 prosenttia 12,78 euroon.

Analyytikot pitävät nyt tehtyjä leikkauksia välttämättöminä mutta ei vielä riittävinä ja ennustavat, että jatkossa vastaavia uutisia on tulossa vielä lisää.

Mistä tässä on kysymys? Miksi näin kävi? Onko kyse metsäteollisuuden vääjäämättömästä rakennemuutoksesta, yritysjohdon ammattitaidottomuudesta, Venäjän puutulleista, hallituksen osaamattomuudesta, Yhdysvaltain asuntoluottorysäyksen heijastusvaikutuksista, lamasta, kapitalismin kriisistä vai jostain muusta, mistä?

Ja looginen jatkokysymys: miten asiaan tulisi suhtautua, mitä pitäisi tehdä?

Tämä tulee jo politiikan alueelle. Ja katseet kääntyvät tällöin vaistomaisesti vasemmistopuolueiden puoleen, jotka jo määritelmällisesti taistelevat työmiehen kurkulla seisovaa riistokapitalistin rautakorkoa vastaan. Millainen on vasemmiston tekemä tilannemäärittely ja millaisia siitä vedetyt johtopäätökset?

Ajoituksen puolesta Stora Enso ja UPM bisarrilla tavalla tulevat tiedotteillaan tässä mutkan kautta mainostaneeksi Tommi Uschanovin juuri ilmestynyttä pamflettia Mikä vasemmistoa vaivaa? (Teos).

Kirjasta saatavissa olevien tietojen ja Uschanovin siellä täällä olleiden haastattelujen pohjalta on tulkittavissa, että suomalainen poliittinen vasemmisto on Uschanovin mukaan opillisesti toisaalta oikeaoppisen marxilaista sen puhtaassa groucholais-chicolais-harpolaisessa hengessä, toisaalta aidon ettolais-suomalaista. Ilmiasuhan on näissä kahdessa sama: vastataan kun ei kysytä, kysytään kun ei vastata, ei vastata kun kysytään.

Vasemmiston osoittama neuvottomuus ja saamattomuus asioiden edessä voisi toisaalta, yhdistettynä tässä mainittujen kaltaisiin tapahtumiin, saada ihmiset aktivoitumaan ja tuumaamaan kuin aikoinaan Koskelan Akseli:
- Perkele... Minun täytyy itteni ruveta lukeen niitä kirjoja ja sanomia.

Lähettäjä Etappisika URL | Kommentit (3)

Vuonna 1989 Helsingin Sanomien kulttuuritoimitus lähetti seuraavan kysymyksen kaikkiaan 317 suomalaiselle tieteen, taiteen, joukkotiedotuksen ja hallinnon edustajalle: ”Ketkä ovat mielestänne kolme merkittävintä tällä hetkellä elävää suomalaista intellektuellia?”

Vastauksia tuli 216 kappaletta. Niiden perusteella saatiin suomalaisen älymystön kymmeneksi kärkinimeksi seuraavat, maaliintulojärjestyksessä (eniten mainintoja saaneet): von Wright Georg Henrik, Haavikko Paavo, Salminen Johannes, Saarinen Esa, Linkola Pentti, Tawaststjerna Erik, Jakobson Max, Paasilinna Erno, Allardt Erik ja Juva Mikko.

Vastausten perusteella voitiin hahmotella suomalaisen intellektuellin muotokuva:

”Hän on humanisti, filosofi, kirjailija ja tiedemies. Iältään hän on 50-70-vuotias ja sukupuoleltaan mies. Hän on useimmiten palkka- tai apurahasuhteessa valtioon. Ja hänen äidinkielensä on huomattavan usein ruotsi.
Suomalainen intellektuelli ei ole luonnontieteilijä, kuva- tai säveltaiteen edustaja. Hän ei ole nainen eikä nuori.”

Vastaajia pyydettiin myös perustelemaan valintojaan; tällaisina mainittiin mm. syvällisyys, kriittisyys, rohkeus, vapaus, riippumattomuus, itsenäinen ajattelu, älyllinen rehellisyys, ”vaikuttaja”, ”luova”, ”omatunto”, ”osallistuminen kulttuurikeskusteluun monenlaisilla foorumeilla”.

Kyselyn tuloksia analysoineet J.P. Roos ja Keijo Rahkonen eivät pitäneet tuloksia kovinkaan yllätyksellisinä. Suomalaiset intellektuellit eivät myöskään muodostaneet mitään yhtenäistä ”kenttää”, vaan erillisiä osakenttiä. Eräs piirre oli se, että älymystön kentät kävivät lähes yksiin mediajulkisuuden kanssa.

Kiinnostava oli itse kyselyn aiheuttama närä ja vastustus, kyselyä verrattiin missikisoihin tai Lucia-vaaliin. Tutkijat päättelivät, että puhuminen älymystöstä oli älymystölle itselleen ”arka paikka”, käsitettä on suomalaisessa keskustelussa aina vierastettu; toisaalta suomalaisen kulttuurin nuoruuden johdosta sitä on voitu pitää liian vaativana karuissa oloissamme käytettäväksi.

Tutkijat tosin ehdottivat, että nyt kun intellektuelli-käsite oli saatu kyselyn myötä juurrutettua suomalaiseen puhemaailmaan, ”meidän puolestamme ”älymystögallupeja” voitaisiin kyllä järjestää vaikka joka vuosi.”

Ja kun ainakin eläkkeellä olevat pääministerit jo ovat alkaneet julkaista omia älykkölistojaan ja suomalaiset on muutoinkin totutettu kaikenlaisiin henkilöäänestyksiin, Roosin ja Rahkosen idea tuntuisi kannatettavalta. Studioon, haastateltavaksi Suomen älyllinen kerma (”työkaverit ilmoittivat minut”) ja puhelinäänestys käyntiin.

Voisi muuten lonkalta väittää, että vuoden 1989 voittajalistalta saataisiin suoraan iso joukko menestyjiä nykyiseenkin hittiparaatiin, kunhan kaikki muodolliset kriteerit (”tällä hetkellä elävä”) vain täyttyvät.

Kuinka paljon uusia nimiä listalle sitten saataisiin? Keitä nämä uudet nimet ovat? Ja mistä porukoista he tulevat?

Lähettäjä Etappisika URL | Kommentit (34)

Sana viikonvaihteeksi 1

Kerranko Nätti-Jussi ja Gustav lähtivät maalikylään juopottelemaan kävi niin että kumpikaan ei muistanut illan tapahtumista mitään.

Nätti-Jussi heräsi seuraavana aamuna Kemijoen törmältä; päätä koski ja kummassakin kainalossa oli kuollut poliisi.

Gustav tuli tajuihinsa vasta Ameriikassa, lähellä New Orleansin kaupunkia. Lehdestä hän luki että hänet oli luokiteltu kakkosluokan hurrikaaniksi ja että 2 miljoonaa ihmistä oli paennut kodeistaan kuultuaan että Gustav on tulon päällä.

Sana viikonvaihteeksi 2

Toyota-merkkinen henkilöauto jäi näyttelijä ja ohjaaja Mikko Kivisen alle torstaina Helsingin Etelärannassa. Onnettomuus tapahtui aamuruuhkan aikaan kello 8.11. Silminnäkijöiden mukaan Kivinen käveli risteyksessä suojatietä kohti, ei huomannut autoa eikä ehtinyt jarruttaa. Törmäystä luonnehdittiin rajuksi, ja vakuutusyhtiön mukaan auto menee lunastukseen.
- Olen järkyttävän pahoillani, se tapahtui kertakaikkisen nopeasti. En ehtinyt reagoida muuten kuin yrittämällä kaatua auton ohi, mutta epäonnistuin. Tämä on erittäin ikävien sattumien summa, kommentoi tapauksesta silminnähden järkyttynyt näyttelijä-ohjaaja Kivinen.

Onnettomuudessa tuhoutunut Toyota Corolla hatchback oli valmistunut vuonna 2002.

Lähettäjä Etappisika URL | Kommentit (2)

Joissakin piireissä tämän hetken kuumimpana kotianalyytikkona (vrt. politiikan kielen termi kotiryssä) pidetyn Slavoj Zizekin kolmiosaisesta elokuva-analyysin kurssista on Yle:n Teema-kanavalta tullut jo kaksi osaa.

Puuttumatta nyt siihen, että sarjan suomenkielinen nimi (Elokuvan kätketty kieli) on epäonnistunut, tai siihen, että muodoltaan sarja tosiaan on kuin hivenen puuduttava luentokurssi, tai siihen, että esimerkkielokuvikseen Zizek on valinnut juuri sellaisia high brow-elokuvia (Lynch, Tarkovski, Bergman, Kieslowski) jotka taatusti ovat kohderyhmälle tuttuja ja jo-analysoituja, tai siihen, että freudilais-lacanilaisen lähestymistavan tuottamat villat elokuvan(kin) osalta on keritty keritä noin yksi miespolvi sitten, voidaan tervehtiä ilolla sitä, että joku vaihteeksi puhuu elokuvasta muuna kuin historian kuvittamisena tai investointikohteena - tässä yhteydessä voidaan sivuuttaa myös sellainen kenties vain erääseen suomalaiseen elokuvaintoilijaan liittyvä erityispiirre että rakkaus elokuvaan on eräs ihmishalveksunnan alalaji.

Zizekin anti on siinä, että hänen nostamanaan pöydällä taas pitkästä aikaa velmuilee elokuvankatsomisen voyeuristinen libidinaalinen pohja, kaikki se lima ja kuona, joka katselijan pikimustan sielun rämeessä kuplii, poreilee ja heilimöi. Elokuva on eräänlaista rajapintaa, flirttailua tämän kloaakin kanssa. Tähän perustuu sen viehätys.

Jos elokuvassa on kyse tietoisen ja tiedottoman rajapinnasta, muillakin taiteenaloilla aika ajoin lähestytään erilaisia raja-alueita. Eräs tällainen yrittäjä on belgialainen taiteilija Wim Delvoye, joka teoksissaan koputtelee ja tutkii ihmisen ja eläimen välistä suhdetta. Eräs tällainen projekti oli taiteilijan Kiinassa toteuttama Art Farm. Delvoye tatuoi tällä tilallaan olleiden sikojen nahkaan mm. Disneyn satuhahmoja, Jeesuksen kuvan ja suuryritysten logoja. Siat ovat sitten lahdattuina ja täytettyinä esiintyneet eurooppalaisissa taidegallerioissa. Onko tässä tapahtunut taianomainen transformaatio, nimetön sika on taiteen maagisesta kosketuksesta muuttunut yksilöksi, ihmisten tapaan? Ja sen ohella taide-esineeksi, kulttuurista stigmaa nahassaan kantavaksi näyttelyobjektiksi?

Samaan kategoriaan menee Delvoyen yhdysvaltalaisen taidekoulun patsaspuistoon tekemä pronssiveistos nimeltä Trophy. Veistos esittää parittelevia saksanhirviä. Parittelu kuitenkin tapahtuu ns. lähetyssaarnaaja-asennossa, joka, vaikkakaan ei eläinmaailmassa ole tuntematon, ei kuitenkaan kuulu luonnonvaraisten saksanhirvien repertuaariin vaan assosioi ennen muuta ihmisten piirissä yleiseen käytäntöön.

Jos näitä töitä ajatellaan muuta kautta kuin pelkkinä provokaatioina, joudutaan itse asiassa kysymään, eikö tässä ole kyse samanlaisesta eläinten inhimillistämisestä - sivistyneemmät puhuisivat varmaankin antropomorfiasta - kuin mitä Disneyn piirretyissä elokuvissa on aina harrastettu? Ja
lemmikkieläinteollisuudessa? Estääkö jokin meitä näkemästä Disneyn versioiden perimmäistä perverssiyttä?

Delvoye on myös tehnyt toisinpäin: iltapäivälehtikynnyksenkin ylittänyt projekti oli tatuoida (kesti 35 tuntia) itävaltalaisen mieshenkilön selkään Neitsyt Marian kuva. Mies sai palkkioksi 150 000 euroa. Sopimukseen kuuluu, että eräällä galleristilla on omistusoikeus teokseen, ja edelleen oikeus laittaa se näytteille kolmasti vuodessa. Miehen kuoleman jälkeen galleristilla on oikeus saada haltuunsa selkänahka ja myydä se eniten tarjoavalle. Tässä siis ihminen muuttuu hyötyeläimen tai esineen kaltaiseksi. Kuolemanjälkeinen osien kierrätys ei tällä kertaa kuitenkaan tapahdu lääketieteellisistä vaan taiteellisista syistä. Tiedossa ei ole, onko itävaltalaismiehellä jälkikasvua, mutta mikäli näin olisi, voisi tässä tapauksessa olla niin että perikunnan hyvinvointi on sananmukaisesti revitty isän selkänahasta.

Lähettäjä Etappisika URL | Kommentit (30)

He makasivat tauolla, kun takaapäin läheni kolme miestä. Etummaisen kämmenien välissä hehkui tupakka, ja Charles Aznavour huomasi sen. Hän oli itse ankarassa gauloises’nnälässä, ja pääasiassa siitä syystä hän sanoi vihaisesti:
- Eks’sää helveti jästipää tiär et tupakanpoltto on kiäletty? Sää taira olla joku kauhia iso vapaherra kun sää polta nii vaan kun miäl teke. Pan tupakka pois ja koht! Täsä on meijä henki pelis kans eik yksistäs sun, mist ei kyl ol välikä.

Mies pani tupakan pois mitään sanomatta, mutta hänen toinen seuralaisensa sanoi nuhtelevasti matalalla äänellä:
- Katsokaapas sentään vähän, mitä puhutte ja kenelle.
- Ei, ei. Huomautus oli aivan oikea.Minä nimenomaan kokeilin, miten kiellosta huolehditaan. Teitte aivan oikein. Mikä nimi ja mikä komppania?
- Alikersantti Aznavour, ensimmäinen yleisliittolainen nopean toiminnan konekiväärikomppania, herra ministeri.
Aznavour nousi seisomaan hieman levottomana tunnettuaan puolustusministeri Jyri Häkämiehen, mutta rauhoitteli itseään sillä, että oli oikeassa. Vaikka hän oman tupakantuskansa takia olikin puolustusministerin polttamisesta vihoitellut.
- No niin, alikersantti Aznavour. Pitäkää edelleen sama kurssi.
Sitten kääntyi Häkämies muiden puoleen ja kysyi:
- Kuinkas pojat jaksavat?
Don Corleone nousi vaivalloisesti ylös asentoon ja koetti olla topakka vastatessaan:
- Hyvin jaksetahan, herra puolustusministeri.
- Hyvä, niin pitääkin pohjoisatlantinliittolaisen kestää. Brysselin veri ei vapise eikä Washingtonin rauta ruostu. Vanhaan pohjoisatlantinliittolaiseen malliin, pojat. Ei kovaa vastaan seiso perkelekään.
Puolustusministeri kääntyi takaisin, mutta Corleone vaipui suolätäkköön väsymyksestä vavisten ja niin suurta onnea tuntien kuin väsymykseltään ja uupumukseltaan voi.
- Kumpikas noista oikein on suurempi pöllö? suhahti Julio Iglesias Oscar Wildelle, ja tämä hihitteli riemuissaan:
- Hihi...hihi. Kyllä korpisoturi jaksaa. Sisukimput painaa vaan, hihihi.

Lähettäjä Etappisika URL | Kommentit (8)