Vietnamin sodan aikana amerikkalaiset käynnistivät salaisen operaation koodinimeltä Shining Brass. Operaatiossa sotaa laajennettiin Laosin alueelle, mistä syystä se haluttiin salata Yhdysvaltain kongressilta. Sen toteutuksesta vastaamaan haettiin kaikessa hiljaisuudessa sotilaita, "jotka olivat epäsovinnaisia ja joiden ajattelutapa erosi täydellisesti perinteisesti koulutetuista upseereista ja miehistöstä" (J. Michael Cleverley).

Määritelmästä voisi siviili vetää sen johtopäätöksen, että perinteisesti koulutetuista sotilaista täydellisesti eroavaa ajattelutapaa tavattaisiin autenttisimmin sivareilta, tai sitten voisi ajatella että jos vain ajattelisi tarpeeksi samanlaisesti, tai vielä paljon samanlaisemmin kuin perinteisesti koulutetut upseerit ja miehistö niin tapahtuisi myös se laadullinen muutos, hyppäys samanlaisuudesta toisenlaisuuteen.

Jälkimmäinen vaihtoehto näyttäytyi prototyyppinä F.F. Coppolan Ilmestyskirja-elokuvassa, Vietnamin viidakossa seonnut erikoisjoukkojen eversti Kurtz, joka kävi oman armeijansa kanssa erillissotaansa kaikkia vastaan. Sivarin perushahmona taas suomalaiskontekstissa on Arndt Pekurinen, jatkosodan aseistakieltäytyjä. Yhteistä näille molemmille ajattelutavaltaan perinteisesti koulutetuista sotilaista erottuville oli se, että he joutuivat omiensa terminoimiksi. Molemmat sodat jatkuivat heitä tavallisemmin ajattelevien sotilaiden toimintana, ja tavallisestihan siinä kävi niin amerikkalaisille Vietnamissa kuin suomalaisille jatkosodassa.

Tilanne on sama suomalaisen kirjallisuuden kanssa. Palkintomutapainimatsien sijaan tarvittaisiin kirjankustantajia ja -kaupustelijoita jotka ovat epäsovinnaisia ja joiden ajattelutapa eroaisi täydellisesti perinteisesti koulutetuista kirja-alan ihmisistä. Vuotuista ajankiertoa noudattaen Suomessa kinataan näin loppuvuodesta kirjallisuuden pukinkonttikiintiöistä, siitä, ketä saa ottaa mukaan kilpailemaan mitättömähköistä rahasummista, ja miks en mie päässy kun tuokin. Ja keskustelupalstoilla mietitään otsat rypyssä sitä, kuka saa käyttää itsestään titteliä kirjailja ja kuka ei. Kun se on ammattina niin arvostettukin.

Samaan aikaan toisaalla: katsottakoon Tukholmaan, missä tappotuomio-kirjailijat Salman Rushdie (takavuosina tunnetusti fatwa niskassaan) ja Roberto Saviano (akuutti tappotuomio napolilaiselta camorralta) paistattelevat salamavalojen loisteessa, kirjat myyvät, agentit hierovat sopimuksia, elokuvaoikeuksista neuvotellaan. Taustalla turvamiehet tarkkailevat tyyninä mutta valppaina tapahtumien kulkua.

Tässä olisi markkinarakoa, voitaisiin rehdisti hyödyntää suomalaista uusiutuvaa luonnonvaraa, polttavaa tarvetta henkistyä, kulttuuristua kirjoja kirjoittamalla ja kirjailijaksi ryhtymällä. Ei siinä muuta tarvita kun huonon kirjallisuuden valintaraati Suomessakin pystyyn, ja taiteellisin tai muin perustein valitsemaan vuosittain muutamasta ehdolle asetetusta kirjasta se kaikkein huonoin, jonka kirjoittajalle elinikäinen julkaisukielto, pari vuotta linnaa tai maastakarkotus. Kirjan kaikki kappaleet tuhottaviksi. Ehdokkaista ei olisi pulaa, vaikka omakustanneporukka rajataankin tästä ulos (oma lukunsa on sitten tästä aiheutuva keskustelu: tulisiko sääntöjä muuttaa että hekin pääsisivät).

Seurauksena kansainvälistä näkyvyyttä, lehdistötilaisuuksia Tukholmassa, sympatiaa, nootteja Suomen kirjailijaliitolle. Mutta myös myyntiä tiskin alta, käännös- ja elokuvasopimuksia, Göteborgin ja Frankfurtin kirjamessuja.

Sanan mahti, Väinämöisen perintö elää. Ja elättää.

Lähettäjä Etappisika URL | Kommentit (10)

Urheiluksi kutsuttu toiminta saa oikeutuksensa talouden ja kansanterveyden kautta. Se hyödyttää näitä molempia, ja siis meitä kaikkia.

Urheilulajit määrittyvät sääntöjensä kautta erillisiksi toiminnan alueiksi, joille kullekin syntyy oma organisaationsa, perinteensä, sankarinsa ja lajiliittonsa, jotka hallussapitävät ao. lajin vaatimaa erityisosaamista. Ei ole mahdollista ajatella, että tennis ja pöytätennis olisivat yhtä ja samaa kamppailua ja kilvoittelua.

Sitä mukaa kuin urheilulajien keskuudessa ja niiden kesken tapahtuu sisällöllisiä muutoksia ja metamorfooseja, myös urheiluun liittyvät oheistoiminnot irtoavat alustastaan ja ameebamaisella tavalla lisääntyvät - onhan todettu, että joskin omakohtainen urheilun tai liikunnan harrastaminen lisää harrastajansa fyysistä hyvinvointia, ei toisten urheilusuoritusten katselu sitä enää välttämättä tee, saati niistä puhuminen. Tässä on jo astuttu sosiaalipsykologian hetteiköille. Ihmiskunnan retorisen hyvinvoinnin turvaaminen ja lisääminen on selitys sille, että on ilmaantunut palvottu urheiluselostajien ja -kommentattorien ammattikunta. Siihen kuuluminen taas pätevöittää henkilön muihinkin korkean yhteisöllisyystason tehtäviin; ensimmäisen urheiluselostajapresidentin ilmaantuminen on vain ajan kysymys.

Urheilulajien kehitys on myös laistaan darwinismia: tällä alueella näemme sekä loistavia kehityskaaria että surkeaa degeneraatiota. Pohjoisamerikkalainen innovatiivisuus ja on tuottanut aiemmin leimallisen herraskaisesta esteratsastuksesta demokraattisen monster truck-version (joka nauttii sattumoisin laajaa suosiota samoilla alueilla missä lännenratsastus tai matkaratsastus ovat vanhoja tuttuja harrastuksia). Taitavien kuljettajien ohjaamina viritetyt autot suorittavat hämmästyttäviä taitotemppuja hurraavan yleisön edessä (tämä laji vaatii myös selostajaltaan puhetavan, joka perustuu huutamiseen). Eräänlaisena vikellyksen sovellutuksena voidaan pitää moottoripyörillä suoritettavia pituushyppyjä, joissa ilmalennon aikana kuljettaja suorittaa oman koreografiansa, pysyen kuitenkin pyörän mukana ja tullen sen kanssa yhtä matkaa maahan.

Jääkiekon nykyisessä sisällöntuotannossa keskeisessä osassa ovat kaksittain tai suuremmissa ryhmissä suoritettavat tappelut, joissa yritetään simuloida nyrkkeilyä paljain käsin, luistimet jalassa, sekä kiskoa vastustajan paitaa pois päältä. Tämä on näyttöarvojen tuotantoa, teatteria. Juontaja-valmentajiksi otteluihin toivoisikin nykyistä enemmän teatterin ammattilaisia. Tai nyrkkeilyn. Harva jääkiekkoilija osaa luistimet jalassa lyödä siten että se edes näyttäisi tehokkaalta.

Lentopalloilun kehitys on edennyt viimeiselle rannalle: naisten beach volley voi kehittyä pidemmälle omaksumassaan suunnassa enää niin, että se yhdistetään yhä selkeämmin ulkourheilullisiin mielihyvän ja kansanterveyden lähteisiin; vaihtoehtoina ovat lähinnä syli- ja tankotanssi.

Lähettäjä Etappisika URL | Kommentit (34)

- Raaka meininki, nyt pamahti Laihian kirkkoherralle pelikielto.
- Ai sillekin jo. Onko se mies?

- On.
- Meinasko sekin korjaamolle?
- Sitä ei kerrota. Korkeaa mailaa vieraalle naiselle, siitä näköjään on tuomiokapitulin pilli soinu.
- Niin missä tää tapahtu?
- Laihialla.
- Jaa no sitte se vaan halus nuukuuttaan säästellä ettei oma muija kulu, ei kummempaa.
- Mut nyt pitäis lisätä kulutuskysyntää eikä säästämisastetta. Kumpi lisää?
- Mä lisään seuraavat.
- Ou kei.

Lähettäjä Etappisika URL | Kommentit (10)

Kahdeksankymmentä vuotta juuri täyttänyt Mikki Hiiri vietti merkkipäivänsä matkoilla. Vaikkakin Disney-tuotannon symboli, Mikki Hiiri kuitenkin oli Johannes Kastajan roolissa, sillä hänen jälkeensä tuli hän joka oli häntä väkevämpi ja kastoi pyhällä hengellä ja tulella siinä missä Mikki Hiiri vedellä: Aku Ankka.

Sekä keskiluokkaista kalifornialaista hyvinvoipaa salapoliisinelämää viettämään ryhtynyt Mikki Hiiri että pätkätyöstä toiseen ajelehtiva ADHD-diagnostisoitu kapitalismin alimmainen uhri, ikiyritteliäs Aku Ankka, jota mikään vastoinkäyminen ei saa lannistumaan vaan joka ponnahtaa aina ylös kuin Daruma-nukke, ovat molemmat läpikäyneet useampaan otteeseen sekä perinpohjaisen psykoanalyysin että poliittisen dissektion. Niinpä tietoomme on saatettu että disneyläisen imperiumin viattomuus ja lapsenomaisuus on itse asiassa ”aikuisiän tuskien naamio”, Disneyn omien lapsuudentraumojen työstöä ja parhain päin selittelyä. Hieman raaputtamalla Ankkalinnan pintaan saadaan säröjä, joista pilkistää seksuaalisuuteen, lapsuuteen sekä luontokäsitykseen liittyviä huuruisen patologisia elementtejä. Walt Disney oli elokuvantekijänä suuri edelläkävijä, Johannes Kastaja, David Lynchin ja David Cronenbergin kaltaisille ohjaajille.

Katsoessa Mikki Hiiren läpimurtoelokuvaa Steamboat Willie (1928), panee väistämättä merkille kuinka paljon eläimiin kohdistuvia väkivallantekoja vajaan seitsemän minuutin mittaisessa filmissä on: papukaijan päähän heitetään vesiämpäri, kissaa kieputetaan hännästä ja heitetään kuin moukaria ja niin edelleen - nykykatsannossa poliittisesti kovin epäkorrektia menoa.

Jos hakee Disney-hahmojen menestystarinalle eurooppalaista vastinetta populaarikulttuurin alueelta, eräs sellainen voisi olla Espanjan ”viimeinen suuri härkätaistelija" El Cordobés 1960-luvulta. Samaa on ainakin välineellinen suhde eläimiin, joskin sillä erolla että siinä missä Disney suhtautuu niihin joko leikkisästi huumoria vääntäen tai nyyhkysentimentaalisin elkein inhimillistäen, härkätaistelija ottaa ne viran puolesta todesta, vaarallisina olioina joita vastaan kuitenkin on käytävä ja jotka täytyy muotopuhtaalla tavalla tappaa. Toinen yhteinen tekijä on se, että El Cordobésille, rutiköyhän maatyöläisen pojalle ja nuorisorikolliselle josta tuli miljonääri ja kansallissankari, francolainen diktatuuri oli asia jota hän julkisuudessa kyseenalaisti yhtä vähän kuin Mikki Hiiri ja Aku Ankka omaa ankkalinnalaista elämänmenoaan.

Lähettäjä Etappisika URL | Kommentit (4)

Ns. suureen maahanmuuttajaraiskauskeskusteluun liittyen entinen kansanedustaja ja ministeri Osmo Soininvaara (vihr.) kirjoitti blogissaan pari päivää sitten:

"Niinpä teen ehdotuksen, josta tiedän, etteivät kaikki pidä.
Loppuun viedystä raiskauksesta jää geenijälki, josta tekijä selviää vuorenvarmasti. Ehdotan, että kaikilta maahanmuuttajilta otetaan geenitesti."

Asiasta nousseen ns. kohun jälkeen Soininvaara selvensi asiaa:

"Tuo esitys vain maahanmuuttajille tarkoitetusta geneettisen sormenjäljen rekisteristä oli tietysti pelkkä bluffi, jonka tarkoituksena oli saada “ulkomaalaiskriittiset” kertomaan kannattavansa sitä. Ajatus rasistisin perustein ylläpidettävästä rekisteristä on tietysti mahdoton kaikilla tavoilla."

Hän jatkaa ehdotuksella, että kaikista suomalaisista, ei pelkästään maahanmuuttajista, voitaisiin koota tuollainen rekisteri. Soininvaara ei näe tälle mitään estettä, "ellei se sitten tule tolkuttoman kalliiksi."

Vaihtoehtoisia tulkintoja tapahtumien kulusta voi tehdä ainakin kaksi: joko Soininvaara veti autenttisen mielipiteensä sepaluksensa taa ennen kuin siitä oli tullut loppuunviety mielipide, jolloin siitä olisi myös jäänyt geenijälki (saattaa olla, että Soininvaara hätkähti sitä miten kävi Jere Karalahdelle, joka unohti vetää räkätapin takaisin sieraimeensa ennen valokuvassa esiintymistä ja on nyt siitä hyvästä käräjäoikeudessa selvittelemässä asiaa), tai sitten Soininvaara alkaa provosoida ja bluffata saadakseen huomiota asialleen.

On ilmeistä, ettei kumpikaan näistä vaihtoehdoista ole älypäänä pidetylle Soininvaaralle mairitteleva. Joko hän siis tuli möläyttäneeksi vahingossa poliittisesti epäkorrektin todellisen mielipiteensä, jota korjaili toisella, poliittisesti myös epäkorrektilla mielipiteellä (kalliolaiset lattea juovat svabodanörtit eivät innostu viranomaisrekistereistä). Poliittisten kommentaattorien piirissä käytämme tuollaisesta paikkoheitosta termiä hätäpaska.Tai sitten Soininvaara heittäytyy täysillä lööppivetoiseen päivän ruokalista-ajatteluun - sen tien päässä häämöttää Idols-tuomarius.

Soininvaara kirjoittaa myös: "Jos teen pankkiryöstön, minusta saattaa jäädä jokunen hius paikalle, mutta en koe tämänkään loukkaavan ihmisoikeuksiani."

Entisen peruspalveluministerin haaveiluun on kenties syytä puuttua sen verran, että voisi neuvoa häntä laittamaan parhaitten pankkiryöstöperinteitten mukaisesti taloyhtiön kuivaustiloista pöllityt sukkahousut päähänsä. Pysyvät ne kallisarvoiset hiuksetkin ojennuksessa.

Lähettäjä Etappisika URL | Kommentit (4)

- Se meinaa näköjään pappikin ruveta naiseksi.
- Jaa.

- Sitä kyörätään kovasti nyt pois papin hommista.
- Jaa. Miks?
- On varmaan kova kiire syrjimisellä, ei sitä sitte enää saa laillisesti syrjiä kun se on nainen.
- On paha paikka.
- Joo mut täytyy aina ajatella positiivisesti.
- No mites tässä?
- Se kuulemma ittekin vastustaa naispappeutta mutta kannattaa ex-miespappeutta. Kaikki naispappeuden vastustajatkin hyväksyy ex-miespappeuden kun se ei ole naispappeutta.
- Hyvä. Ex-miespappeudelle! Kumman piikkiin otetaan?
- Sun.

Lähettäjä Etappisika URL | Kommentit (19)

Kerrotaan että Bengalin nawab Siraj ud-Daulah vuonna 1756, vallattuaan briteiltä Fort Williamin linnoituksen, antoi koota kaikkiaan 146 linnoituksessa ollutta kirjailijaa ja sulloa heidät 4,3 x 5,5 metrin suuruiseen vartiohuoneeseen. Joukossa oli brittiläisiä sotilaskirjailijoita, bengalilaissyntyisiä ja portugalilaisia siviili-, nuorten- ja seniorikirjailijoita ja runoilijoita. Heidät sullottiin tilaan niin tiiviisti, että ovea oli vaikea saada kiinni. Huoneessa oli vain kaksi pientä ikkunaa.

Kuumuus ja hapenpuute tekivät pian tehtävänsä: kirjailijat alkoivat nopeassa tahdissa heiketä, ja he rukoilivat vartijoita joko tuomaan vettä tai laskemaan heidät ulos. Eräs vartija kaatoi ikkunan kautta vettä kahden kirjailijan hattuun, vesi kuitenkin kaatui syntyneessä epäjärjestyksessä suurimmaksi osaksi maahan; joidenkin nauttima pieni vesitilkka lisäksi tuntui vain lisäävän janoa. Vangit alkoivat lamauttavassa kuumuudessa hallusinoida, kauempana ikkunasta olevat vangit yrittivät happea saadakseen tunkea lähemmäs. Seurasi paniikki jonka aikana kymmeniä kirjailijoita tallautui kuoliaaksi.

Lähellä ikkunaa olevat kirjailijat vetosivat vartijoihin luvaten maksaa nawabille suuria rahasummia jos pääsisivät ulos. Vartijat eivät tarjouksiin suostuneet, koska nawab oli jo mennyt nukkumaan eikä kukaan uskaltanut herättää häntä.

Aamulla ainoa elossa oleva kirjailija laskettiin ulos ja vietiin nawabin eteen. Siraj käski tuoda kirjailijalle tuolin ja vesilasin.

Kirjailijavankilana toiminut talo tyhjennettiin ja kuolleitten kirjailijoitten ruumiit heitettiin kaivantoon. Paikalle pystytettiin myöhemmin muistopatsas.

On esitetty, että nawab Siraj ei olisi antanut määräystä kidutuksen toimeenpanosta, vaan hänen alaisensa olisivat toimineet asiassa omin päin. Eräiden tutkijoiden mukaan tapausta ei koskaan sattunutkaan, vaan se on alusta loppuun sepitettä.

Lähettäjä Etappisika URL | Kommentit (8)

- Ja vuoro oli?
- Taisi olla minun. Päivää.
- Hyvää päivää. Ja Teillä oli mielessä?
- Joululahjaa sukulaistytölle. Nukkea.

- Olkaa hyvä, tännepäin, täällä on meidän tämänhetkinen valikoimamme. Tuossa on ihan perinteistä huokeaa voodoo-nukkea, jos tyttö on uskonnollinen? Neulat sisältyvät hintaan.
- Ei kun se on ihan tavallinen yläasteikäinen tyttö.
- Jaha, yläaste, yläaste... Tässä sille ikäryhmälle sopivaa mallistoamme, jos saan pyytää: Teemu Mäki-nukke, kun sitä painaa vatsasta niin se sanoo "äi-ti" ja lahtaa kirveellä tämän mukana seuraavan kissanuken. Tai sitten tämä tässä, kaikenikäisille, Lenita Airisto, kirkuu koko ajan, ei tarvitse painaa mistään. Mukana vaihtovaatekerta tennissukin.
- Kiitos ei, minulla oli kyllä mielessä jotain hienostunutta...
- Entä miten olisi tarjouspaketti, vekkulit Ilkka Kanerva ja Johanna Tukiainen, näitä on nyt kovasti mennyt tässä.
- Ei kiitos. Ei teillä olisi mitään uutuuksia?
- Kyllä meillä on aivan uusiakin vaativaan makuun... Mutta hinta sitten näissä on luonnollisesti korkeampi.
- Se ei ole este.
- Aivan uunituore mallisto, juuri tulleet leenakrohnit. Tässä on tämä Leena Krohn Regular - sen kun losautatte haulikolla tuhannen krohnin päreiksi niin uskokaa tai älkää niin se kokoaa ja ompelee itse itsensä uudelleen kasaan. Kaunis norsunluu- ja helmiäisintarsialla koristeltu säilytyslaatikko, pyökkiä, beessinä tai tummansinisenä samettivuorauksin. Haulikko ja panokset eivät kuulu hintaan.
- Entä tuo?
- Se on mallistomme kruununjalokivi, Leena Krohn De Luxe. Tämänhetkisen nukkesuunnittelun ehdoton huippu, saa sanoa. Se tekee saman kuin Regular, plus sen päälle laaja oma répertoire. Syö, kastelee, sanoo "mam-ma". Ja kun sen paloittelee veitsellä, saksilla, machetella tai moottorisahalla, jokaisesta palasta kasvaa uusi Leena Krohn. Kun painaa sen selässä olevaa ylintä nappia, se alkaa paheksua. Kun seuraavaa nappia, se ryhtyy lähettämään vastineita ja palauttamaan mitaleita. Jos painaa alinta nappia, nukke heittää kärrynpyörää, kaivaa nenää, tanssii ripaskaa pöydällä, laulaa raakkuu rivoja lauluja ja kourii miehiä haaroista, bronkiittisen käheää naurua kaiken aikaa nauraen. Laulut wma- tai mp3-muodossa. Ladattavat patterit. De Luxen hallussapitoon vaaditaan 18 vuoden ikä sekä alioikeuden myöntämä lupa.
- Minä taidan ottaa näitä kaksi kappaletta, toinen tulee kotiin. Kalliita ovat, mutta iloa ja lustia tiedossa senkin edestä!
- Kyllä näin on. Laitetaanko lahjapaperiin?
- Kyllä kiitos. Ja pakettinappula sitten myös.

Lähettäjä Etappisika URL | Kommentit (18)

- No ohhoh, ohhoh, katos taas: tasa-arvoministerin avustaja tarttui rintaan ja joutui eroamaan.
- Sen ärkoopeeläisen avustaja?

- Joo.
- Olikos se naisen rinta?
- Oli kai.
- Mutta eilenhän oli svenska dagen - kai ruottinkieliset voi sitä juhliessa vähän kiihottua oman kansanryhmän rintoja kohtaan.
- Mut se oli tapahtunut aikasemmin, Helsingin kirjamessujen yhteydessä.
- Kirjamessujen yhteydessä? Sitten ei taida käydä muu kuin ero. Kenen ständillä lie siellä seisoskellut, mitä kirjoja katsellut.
- Niin, mut ministeri on vuotanu julkisuuteen että tämä on yksittäistapaus ja että tota kuunteles: "Suomen tasa-arvopolitiikasta tai sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoyksikön toiminnasta tämä ei kerro yhtään mitään."
- No huh, ja mä kun jo ehdin pelästyä. Mut sen kunniaks hei. Kumpi tilaa?
- Sä.
- Okei.

Lähettäjä Etappisika URL | Kommentit (13)

Eurooppalainen älypää Umberto Eco aikoinaan tiivisti hillittömän amerikkalaisen hypertodellisuuden - massakulttuurin joka perustuu aina ehdottoman väärennöksen läsnäoloon - kahteen sloganiin: Coca-Colan mainoskampanjoista tuttuun käsitteeseen "the real thing" sekä sanaan "more", joka on kaikkialla: televisiossa ei sanota "ohjelma jatkuu hetken kuluttua" vaan "more to come"; ei sanota "antakaa minulle toinen kuppi kahvia" vaan "more coffee"; savukkeesta ei sanota että se on pitempi vaan että siinä on "more".

Asian on oltava aito, ja sitä on oltava enemmän kuin on totuttu saamaan, enemmän kuin voidaan toivoakaan, "niin paljon että voi heittää poiskin - tämä on hyvinvointia."

Amerikkalaisiin tehotakseen myös poliittisen ohjelman tulee olla kuin copywriter Napoleon Bonaparten laatima perustuslaki: lyhyt ja epäselvä. Vastikään käyty Yhdysvaltain presidentinvaali eräiden kommentaattoreiden mukaan oli kamppailu siitä, kumpi ehdokkaista, demokraatti vai republikaani, pystyi uskottavammin omimaan itselleen käsitteen "change". Ilmeni, että se oli demokraatti.

Tästä eteenpäin ainakin neljä seuraavaa vuotta saamme siis uutislähetyksissä katsella, kuinka Valkoisen talon nurmikolla merijalkaväen sotilaan vartioiman helikopterin oviaukosta kävelee kiireisin askelin kohti Ovaalia huonetta, ohimennen kättään sivummalle seisovalle väkijoukolle heilauttaen, "kalastuslomansa Connecticutissa tapahtumien johdosta keskeyttänyt" hoikka keski-ikäinen afroamerikkalainen mies. Näemme hänet myös osallistumassa Euroopassa järjestettyyn huippukokoukseen, jonka avajaispäivänä hän kättelee myös mm. liittokansleri Angela Merkeliä (kuvassa vas.) sekä Keskilännen taantuvissa teollisuustaajamissa vakavana päätään nyökytellen lippispäisten työttömien murheita kuuntelemassa ja kertomassa heille, miksi luvattu change etenee niin hitaasti.

Muutokseen kuuluu myös muutosvastarinta. Se on Yhdysvalloissa perinteisesti ollut mutkatonta toimintaa; presidentti voidaan tarvittaessa hoitaa pois pelistä, ja marttyyrisädekehystettynä laittaa vitriiniin muisteltavaksi: "Hän edusti meille toivoa paremmasta maailmasta."

Presidenttejä tulee ja menee, niin paljon että voi heittää poiskin - se on hyvinvointia.

Lähettäjä Etappisika URL | Kommentit (8)

Kokonaisvaltaisten kaiken selitysyritysten ja maailmankuvien etsiskely ja rakentelu saattaa tuottaa vain särkyä ohimolohkoihin ja takaraivoon. Ja jos on niin, että valistusrationalismin omatekemä projekti, moderni kaikkine liepeineen, on jo kolissut pahasti kiville, niin ei asialla ole välttämättä syytäkään vaivata päätä määräänsä enempää.

Myös post-todellisuudessa on kuitenkin välttämätöntä käyttää edes jonkinlaisia navigointivälineitä. Hallinnan tuntu on hyvä tunne. Välineistä helppokäyttöisimpiä ja suosituimpia on lista. Sillä palastellaan todellisuuden tarkasti määritelty osa vielä pienemmiksi ymmärrettäviksi pätkiksi ja suhteutetaan ne keskenään tärkeys- tai muuhun järjestykseen.

Lista on valtaa. Ohjesäännöt ja lait ovat listoja. Jos Lascaux’n luolamiehillä olisi ollut kirjoitussysteemi, luolan seinämiin olisi kirjattu allekkain seuraavalla metsästysreissulla saalistettavien eläinten nimet, kuin kauppalapussa.

Lista voi toimia myös kirjallisen ilmaisun muotona, ajan- ja henkilökuvana; lukiessa tuhat vuotta sitten eläneen japanilaisen hovinaisen Sei Shōnagonin tai seitsemänsataa vuotta sitten eläneen munkin Yoshida Kenkōn laatimia listoja "asioista, jotka kielivät sivistyksen puutteesta" tai "asioista, jotka saavat sydämen sykkimään nopeammin" kirjoittajat tuntuvat melkeinpä aikalaisilta. Tähän magiaan sopii sekin, että listojen huomaa olevan tärkeitä myös nykyajan nettimaailmassa, useissa blogeissa kirjoittaja kokee lähes velvollisuudekseen luetella kaiken mitä on tehnyt sen jälkeen kun viimeksi on blogiin kirjoittanut.

Tähän mennessä eräs kaikkien aikojen hienoimpia listoja on tämä varsin tunnettu, "vanhasta kiinalaisesta kirjasta" peräisin oleva lista eläimistä. Eläimet voidaan jakaa seuraaviin luokkiin:

a. eläimet, jotka kuuluvat keisarille
b. balsamoidut eläimet
c. kesytetyt eläimet
d. siat
e. merenneidot
f. tarunomaiset eläimet
g. juoksukoirat
h. tähän luokitteluun kuuluvat eläimet
i. eläimet jotka riehuvat kuin hullut
j. lukemattomat eläimet
k. hyvin hienolla kamelinkarvasiveltimellä piirretyt eläimet
l. ja niin edelleen
m. eläimet, jotka ovat juuri luoneet nahkansa
n. eläimet, jotka etäältä muistuttavat kärpästä

Rohkenen rasittaa mahdollista lukijaa esittämällä henkilökohtaisen listani tällä hetkellä tekeillä olevista listoista:

1. Lista ihmisten kuolintavoista, joissa on jokin huvittava piirre
2. Lista elokuvien parhaista autolla tapahtuvista takaa-ajokohtauksista

Yleisessä tiedossa on myös tekijä, joka saattaa olla selitys listojen suosioon, nimittäin semmoinen, että kun on saanut valmiiksi listan kaikkein huutavimmin tekemistä vaativista töistä, tuntuu kuin nämä työt olisi samalla jo tehty.

Lähettäjä Etappisika URL | Kommentit (10)