Pääministeri Vanhanen vetosi perinteisessä pääministerin uudenvuodentervehdyksessä meihin kansalaisiin, jotta kulutuskäyttäytymisellämme asettuisimme suomalaisen työn tulevaisuuden takuumiehiksi. "Normaali kotimainen kuluttaminen ja investointisuunnitelmien laatiminen ovat tärkein kotitalouksien ja yritysten panos yhteisessä haasteessamme", hän tiivistää. Hänen mielestään on yhteisen hiilen ääressä toimittava siten, että olisimme "mahdollisimman hyvässä iskussa, kun kansainvälinen talous piristyy uudelleen."

Kulutuspsykologiselta kannalta joudumme kuitenkin nyt esittämään kysymyksen: onko maallamme silloin enää kiinnostusta vaurastua, sitten kun kansainvälinen talous jälleen virkoaa? Kyseessä tässä ovat kuluttajat ja heidän mielitekonsa.

Aiheelliseksi kysymyksen tekee se, että suomalaiselle kuluttajalle tehdään koko ajan eteen, millaista se sitten on kun maallista hyvää on enemmän kuin kohtuudella tarvitaan. Mentaalisesti olemme jo siellä, talouden piristymisen jälkeisessä ajassa, tavaran tuolla puolen.

Se on: kaikissa Suomessa nähtävissä amerikkalaisperäisissä reality tv-ohjelmatyyppiin kuuluvissa sarjoissa, joissa pääsemme tutustumaan amerikkalaiseen "arki"elämään. Jo se, että sarjoissa esiintyvät perheet ja henkilöt harvemmin ovat palkkatyöläisiä, lähettää suomalaiselle kulutuskäyttäytyjälle signaalin: työtä tekemällä en milloinkaan ulotu tuohon. Täytyy olla joku, ja samalla oma itsensä, self-made man tai woman päästäkseen luksuselämää viettäväksi reality tv-sarjan sankariksi, parhaasta päästä menestynyt rock-tähti, miljardööriperijätär tai hyvän naimakaupan tehnyt tanssijatar. Ja jo klassisestihan tällaisessa yhteydessä on aina muistettava muistuttaa siitä, kuinka psykologinen kannustinlisä on suomalaisessa työelämässä kestämisensä äärirajoilla sinnittelevälle, työpaikkansa puolesta pelkäävälle henkilölle varsin pieni, kun hän saa television välityksellä todistaa alle kaksikymppisen lähes lukutaidottoman rap-artistin omistavan kymmenen kertaa suuremman talon ja kymmenen autoa enemmän kuin mihin hänellä itsellään koskaan tulee olemaan varaa.

Samoin itse asiassa on kaiken rationaalisen taloussuunnittelun, kehityksen, eteenpäin pyrkimisen ja rehtiin ponnisteluun uskomisen pilkkaa näyttää ruudussa juuri ja juuri pystyssä pysyvää Ozzy Osbournea reino-tohveleissaan hiippailemassa miljoonatalonsa kullan kimalluksen, kristallin välkkeen ja marmorin kiillon keskessä, lipposlaisella hitaudella fuck-pohjaisia lyhyitä virkkeitä perheelleen taritsemassa. Luterilainen kalkyloiva mieli tekee tämän näyn edessä vääjäämättä kysymyksen: onko kilvoittelu sen arvoista, jos palkinnosta maksettava hinta on tuo? Osbourne saattaa eräässä lohdullisessa mielessä päätökseen Kalle Päätalon aloittaman työn.

Toinen ulottuvuus on myös sen näkeminen, ettei se sen kummempaa ole, ei se siitä miksikään muutu, oli rahaa tai ei. Tämä voi olla fataalia. Aina ja kaikkialla tulisi tavoiteltu olotila pitää piilossa, haavekuvien tasolla. Ozzy perheineen on kuin etukäteen kurkistellut joululahjat: aattoillasta on jännitys pois, jos jo tietää että edessä ovat taas se aamutakki, konvehtirasia ja Remeksen kirja.

Suomalainen neitsyys on mennyttä. Näitä amerikkalaisia moraalitermiittejä on kuitenkin vaikea korvata kotimaisilla, koska kaikki täkäläinen sarjanmuodostus lähtee edelleen toiveikkuudesta ja valosta tunnelin päässä, oli se sitten agraarihistoriaan tai nykyaikaan sijoitettua. Tämän voi todentaa avaamalla television ja katsomalla 10 minuutin ajan mitä tahansa suomalaista televisiosarjaa. Suomessa kyllä löytyisi henkilöitä, joilla olisi amerikkalaiseen realityyn vaadittavaa vahvaa ei-palkkatyöläistä tathagataa (sanskriittia, merkitsee sellaisuutta), joku Andy McCoy tai Remu Aaltonen, mutta pienen markkina-alueen poikina heillä ei ole tarpeeksi rahaa. Sellaiset taas, joilla sitä tarvittavassa määrin olisi, kuten pankinjohtaja Björn Wahlroosilla, eivät kameramiehiä kuninkaallisten porukoissa harrastettaville fasaaninmetsästysretkilleen laske.

Siis: onko hallitus tietoinen ja jos on, mitä se aikoo tehdä joukkotiedotusvälineiden, lähinnä television ohjelmatarjonnan kautta tapahtuvan kulutusvastaisen propagandan suitsimiseksi ja suomalaisen työn ja työmoraalin turvaamiseksi?

Lähettäjä Etappisika URL | Kommentit (2)

Joulupäivänä aamuyöstä postiohjelma ilmoitti uudesta saapuneesta meilistä. Hän avasi ja luki sen kiihtyneenä, vastasi saman tien: Huhut siis totta. Suuri hetki. Olen valmis kaikkeen. Korostan: kaikkeen. Sen jälkeen hän deletoi kaiken sähköpostinsa ja meni herättämään vaimon.

- Hei herää, hän sanoi mahdollisimman hiljaa, ettei herättäisi poikia jotka nukkuivat samassa huoneessa.
- Mitä nyt herrantähden, vaimo mutisi unenpöpperössään kelloa katsahtaen. - Kellohan on vasta neljä aamulla. Ja jouluaamu vielä.
- Vaimo, suuret tapahtumat... Vallankaappauksen ratsut ravaavat pitkin Conakryn katuja... Se on alkanut.
- Pitääkö minun nyt sitten nousta?
- Kyllä kyllä, onhan tästä puhuttu. Minua tullaan hakemaan puolen tunnin päästä autolla joka vie minut lentokentälle. Siitä lento Ateenaan, jossa yöpyminen; aamulla kymmenenensataanollanolla paikallista aikaa jatko Saharan yli Conakryyn, johon laskeutuminen kuusi tuntia myöhemmin. Kello kahdeksantoistasataanollanolla ilmoittautuminen ja nimityskirjan vastaanotto Presidential Palacessa. On parempi ettet tiedä enempää. Pakkaa mukaan vain välttämättömin: kaksi juhlaunivormua, ja se viime kertauksissa käytetty maastopuku varmaan ei kaipaa kuin silitystä, ja viikkaa se sitten kunnolla, mitalit, sitten kolme tai neljä niitä Pietarin metrosta viime kesänä ostettuja Rolexeja, vara-alusvaatekerta ja kolme peiliä, ne kaksi isoa sieltä työhuoneesta, ja se isoin käsipeili pesuhuoneesta, se jossa on nimikirjaimet. Fööniharja. Kolme saavutusteni ja toimintani esittelykokonaisuutta, sekä dvd-, beta- että vhs-muodossa eihän sitä tiedä mikä niillä siellä niitten televisiokeskuksessa on käytössä. Evääksi neljä kinkkuvoileipää voipaperiin käärittynä, sekä se paksulasinen pullo täyteen kirnupiimää, voipaperitulppo korkiksi. Onko kysyttävää. Toimikaa.
- Mihin sinä nyt sitten oikein menet, jouluna? Ja jätät meidät tänne?
- Vihdoin on Guinean kansa Länsi-Afrikassa noussut - näinä aikoina siellä on sotilasjuntta ottanut vallan, johtajanaan upseerikollegani ja ystäväni Moussa Dadis Camara. Ja huomaa, että hän on sotilasarvoltaan kapteeni, ei enempää. Maassa on nyt pystyville nostoväen upseereille kaikki portit avoinna. Kulta, tämä on se mistä olemme aina unelmoineet, etkö muista? Hän tarttuu vaimoaan harteista ja katsoo tätä silmiin. - Guineassa tulee uusi laki ja kaikille on luvassa maata ja oma talk-show, ja vaimoille kampaamo. Tämä on meidän mahdollisuutemme, rakas. Heti kun olot ovat vakiintuneet ja minut on nimitetty viestintäministeriksi tai uutisankkuriksi, tai ehkä sotilasarvoani vastaten juntan ylipäälliköksi – sekin on täysin mahdollista – lähetän noutamaan sinua ja poikia. Mutta nyt täytyy kiirehtää.

Vaimo huokaisee ja alkaa kerätä ja pakata tavaroita. Sillä välin majuri siirtyy ikkunan ääreen, katselee tyynenä ulos peukalonhankaa rähinäremmissä lepuuttaen, aamuhämärässä ulos heijastuvassa valossa ei näy kuin palelevan näköinen yksinäinen varpunen pensaikossa. Sisältä majuri on tohkeissaan; kuinka usein hän onkaan tästä unelmoinut! Yhtä usein kuin manaillut sitä, että on pitänytkin syntyä näin pieniin oloihin. Kaikki ahdistaa, kaikki tukehduttaa. Hänenkaltaisensa elävät muualla maailmassa tällä hetkellä suurta aikaa. Minkälaista onkaan amerikkalaisilla? Koko maailma kämmenellä. Meikäläisille ulkomaanmatkat ovat ihmeellisiä, mutta heille se on jokapäiväistä elämää. Menevät Irakiin ja elävät kuin kuninkaat. Tutkivat Kennedyn murhaa. Tunkeutuvat paikkoihin, joissa kukaan valkoinen ei vielä ole käynyt. Pitävät kolme tuumaa korkeita bootseja ja kymmenen gallonan stetsonia, ympärillä on sata kyyristynytta selkää, ja kauniit tummat naiset liittävät kätensä yhteen ja kumartavat maahan asti sanoen: herra majuri. Guinea, mahdollisuuksien maa!

Ajatusten aikaansaama puolittainen erektio lakastuu, kun majuri tempaa itsensä mietteistään takaisin nykyhetkeen. Hän kääntyy takaisin huoneeseen päin ja huomaa poikien heränneen. - Olkaas kilttejä poikia sitten, hän sanoo lämpimällä äänellä pörröttäen poikien pellavaisia päitä. - Isi lähtee joksikin aikaa pois, ja te olette sillä aikaa miehiä talossa, saatte leikkiä kertausharjoitusta kahdestaan, ilman isiä. Huolehtikaa äidistä ja pitäkää itsenne miehinä.

Hän napittaa manttelin kaulaan asti, heittää repun selkäänsä, tervehtii vaimoaan sotilaallisesti ja kävelee ripein askelin ulos, aamutakissaan ikkunasta katseleva vaimo näkee miehestään viimeksi kiiltävät saappaat ja kuulee kannusten vaimean kilinän tämän marssiessa itseään komentaen kulman taa, pihatietä lähenevää autoa vastaan.

- Kaikki niin sotilaallisen tarkkaan harkittua... hyvä ajatus tuokin laittaa ambulanssi hakemaan, Punaisen Ristinkö se nyt oli, vaimo rekisteröi mielessään. - Ei herätä niin paljon huomiota; sotilasasioissa ei voi koskaan olla liian varovainen.

Lähettäjä Etappisika URL | Kommentit (23)

Konflikti oli kärjistynyt aseelliseksi selkkaukseksi, joka oli kestänyt jo useita kuukausia. Sotatoimiin osallistui kahden vakinaisen armeijan yksiköiden lisäksi paikallisten klaanipäälliköiden yksityisarmeijoita, ja tilanne oli riistäytynyt täydeksi sekasorroksi summittaisine ryöstelyineen ja tuhoamisineen. Tykistöt ja ilmavoimat molemmin puolin olivat moukaroineet kiisteltyä aluetta, ja kymmenettuhannet siviilit yrittivät paeta riehuvien taistelujen alta. Kuolleista ja haavoittuneista liikkui monia toisistaan poikkevia arvioita, lehdistöä ei päästetty sotatoimialueelle.

Kansainvälisen Punaisen Ristin perustamat pakolaisleirit täyttyivät, telttoja, huopia ja lääkkeitä lennätettiin paikalle tonneittain. Kansainvälinen yhteisö yritti saada osapuolten välillä aikaan tulitaukoa ja neuvotteluyhteyttä. Viimein se onnistuikin, vaikka osapuolten toisiaan kohtaan tuntema epäluulo tiedettiin suureksi.

Tummat pitkinä saattueina ajavat limusiinit kuljettavat neuvotteluun osallistujat tarkoin vartioituun kartanoon. Neuvotteluhuoneessa istuu lopulta useita maastopukuisia sotilasjohtajia adjuntanttiensa ja siviilipukuisten ministeriensä ympäröiminä, toisiaan halveksuvasti silmäillen. Kansainvälinen lehdistö tungeksii ovella räpsien valokuvia ja yrittäen saada yrmeistä neuvottelijoista irti lausuntoja. Se työnnetään lempeää väkivaltaa käyttäen käytävään ja ovet suljetaan. Odotellaan korkean tason rauhanneuvottelijaa, jonka tehtävänä on saada aikaan pysyvä rauha osapuolten välille. Ennakkotietojen mukaan hänellä on mukanaan huipputiimissä nopealla aikataululla sorvailtu ehdotus, josta lähdettäisiin liikkeelle.

Rauhanneuvottelija saapuu sivuovesta, tummapukuinen rasittuneen ja totisen näköinen mies. Kun hän on aikeissa istua pöytään, hänen vasemmalla puolellaan oleva neuvotteluosapuoli äkkiarvaamatta vetäisee tuolin hänen altaan niin että neuvottelija kellahtaa lattialle ja paperipinkka hänen käsistään valahtaa pöydän alle. Kaikki huoneessa olijat kerääntyvät nyt hänen ympärilleen seisomaan ja nauramaan – kuinka avuttomalta neuvottelija näyttääkään, pyylevä mies, kilpikonnan tavoin selällään lattialla josta ei pääse omin voimin ylös. Kaksi adjutanttia auttaa sitten hänet käsistä pidellen pystyyn ja pitää häntä paikoillaan, kun vuorotellen kukin pääneuvottelija lyhyen vauhdin ottaen upottaa nyrkkinsä miehen palleaan - ähkäisyt kirvoittavat joukosta jälleen naurua. Sen jälkeen neuvottelija asetetaan ringin keskelle ja hänen salkkuaan heitellään mieheltä toiselle, neuvottelijan epätoivoisesti säntäillessä sinne tänne tärkeitä papereita sisältävän salkkunsa perässä. Kun kaikki ovat saaneet nauraa tarpeekseen, joku kamppaa neuvottelijan suulleen maahan, mihin tämä jää hikisenä ja nöyryytettynä huohottamaan. Neuvotteluhuoneen ovet avataan ja lehdistön edustajille kerrotaan, että on tapahtunut varovaista edistystä mutta että osapuolten kannat ovat vielä kaukana toisistaan.

Useiden vastaavankaltaisten istuntojen jälkeen saadaan lopulta solmittua rauha osapuolten välille. Tulosta pidetään niin merkittävänä, että rauhanponnistelujen arkkitehdin huhutaan saavan sen johdosta arvostetun palkinnon. On kuitenkin etukäteen sovittu, että palkinto myönnetään eräälle toiselle, juonena on vain narrata rauhanneuvottelija kammattuna ja innokkaan odottavana kameroiden eteen, jotta saadaan tiedon tullessa ikuistetuksi hänen hölmistynyt ilmeensä. Tätä saadaan naureskella.

Seuraavalla kerralla sitten palkinto hänelle säälistä annetaankin, ja onnellisena hän sen myös vastaanottaa, pitäen jakotilaisuudessa jo vuosia valmiina olleen kiitospuheensa.

Kotimaassa aletaan muistella, etteikö palkittu itse asiassa ole aina ollut aika leuhka paska sekä läski.

Rauhanneuvottelija ilmoittaa palkinnon innoittamana olevansa tarvittaessa käytettävissä uusiin neuvottelutehtäviin maailman kriisipesäkkeissä.

Lähettäjä Etappisika URL | Kommentit (8)

- Ooksä kuullu hei tätä juttua, tää on aika hyvä, menee niin että kerran kun Tapani Kansa, Veltto Virtanen ja Timo T.A. Mikkonen kilpaili siitä kellä niistä on päässä eniten...

- Jou mään jou. Kamoon. Ai karampa. Toi riittää, riitti jo. Noi nimet jo riitti. Aletaans heti vaan kaatamaan että ehditään.
- Juu-u, joo-o, se voi oikeestansa olla nyt paree. Kumpi tilaa?
- Mä jos sä jätät noi juttus.
- Sopii.

Lähettäjä Etappisika URL | Kommentit (12)

Jos tulisi nimetä urheilulaji, joka olisi yhtaikaa individuaalisen suorituseetoksen näyteikkuna, jolla olisi länsimaisissa kulttuureissa tärkeää metaforista potentiaalia ja joka vielä tuntuisi olemuksellisesti edustavan keskimääräistä enemmän kaiken urheilun ytimessä olevaa piirrettä, turhanaikaisuutta, olisi vapaasukellus eräs tehtävään tarjoutuva suosikki.

Vapaasukelluksessa oleskellaan veden alla ilman happilaitteita, "lisähappea". Kilpailla voidaan monella osa-alueella: kuinka syvälle sukelletaan, kuinka pitkälle sukelletaan tai kuinka kauan voidaan veden alla olla hengittämättä. Eräällä tavoin toiminta on käänteistä Olympialiikkeen motossa ilmaistulle ajatukselle "nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin". Mitä hitaammin, mitä syvemmälle, mitä pienemmällä voimankäytöllä, sitä parempi.

Vapaasukelluksessa on ympäristöajattelullinen aspekti, siinä kun pyrkimyksenä on "hapen kulutuksen vähentäminen rentouden ja tehokkaan uintitekniikan kautta."

On vain ajan kysymys, koska markkinoille saadaan ensimmäinen vapaasukellukseen liittyvä menestysromaani, joka myös filmatisoidaan. Teemaattisesti kaikki jo on valmiina ilmassa lentämisen tai minkä tahansa muun näyttävän urheilutoiminnon tai muun harrastuksen ympärille rakennetuissa tarinoissa ja kädenlämpöistä elämänohjevelliä markkinoivissa tuotannoissa, helposti kierrätettävää materiaalia; vapaasukelluksen Lokki Joonatan, Ch'an ja vapaasukelluksen taito, Top Gun tai Vapaasukellus Kid - kehityskertomuksia siitä kuinka lakkasin pelkäämästä vettä ja löysin sisäiset voimavarani.

Mediamenestystä seuraavan vapaasukelluksen sekä sunnuntai- että kilpaharrastuksen räjähdysmäisen kasvun eräs päätepiste tulee olemaan se, kun kotikunta lahjoittaa tuoreelle suomalaiselle hengenpidätyksen (Static Apnea) maailmanmestarille (10 min, 20 sek.) omakotitontin.

Vapaasukelluksen elinvoimaisuus on myös juuri tässä: se on jo niin puhdasta urheilua, että ei ainoastaan ole altis leikinlaskulle ja taivu vaivatta vitsien aiheeksi, vaan on jo itsessään sellainen; naurun pidättely voisi jo olla yksi sen alajajeista.

On myös syytä varautua parhaimpaan: millaista tuleekaan olemaan näyttävän mediaseksikkääksi trimmattu amerikkalainen vapaasukellus (American Freediving)?

Lähettäjä Etappisika URL | Kommentit (4)

Tuntemattoman sotilaan vuosi sitten Kansallisteatteriin ohjannut virallinen kohuohjaaja Kristian Smeds on esitellyt uusimman produktionsa, Brysselissä helmikuussa kantaesitettävän mustaksi komediaksi luonnehditun näytelmänsä Mental Finland.

Näytelmässä eletään vuotta 2069, jolloin Euroopan unioni on alkanut käyttää itsestään oikeaa nimeään: Rooman imperiumi. Suurvaltakunnassa vallitsee rauhan ja harmonian tila, rajoja ei ole, kielet on harmonisoitu yhdeksi ja kaikki kansalliset tavat ja erikoisuudet on kielletty. Vain pieni seitsemän henkeä käsittävä heimo, suomalaiset, uskaltaa olla vastahankaan ja pyrkii avoimeen konfliktiin EU-kurin kanssa. He vaalivat suomalaisuuttaan laivakontissa asuen. Asetelmassa on ohjaajan mukaan sarjakuva Asterix eräänlaisena "kajona taivaanrannassa".

Suomalaiseen tapaan produktiosta uutisoinnissa on korostettu kahta seikkaa: sitä, että projekti on "kansainvälinen" - Mental Finlandia esitetään Brysselin jälkeen Suomessa, Itävallassa, Liettuassa ja kenties myös Venäjällä; se on myös "suurtuotanto", jonka kokonaisbudjetiksi on arvioitu 700 000 euroa.

Mikäli olisi niin, että Mental Finland noudattaisi Tuntemattomassa sotilaassa eksplikoitua teatterikäsitystä, ts. se "puhuttelisi katsojaa niin älyn, emootioiden ja ruumiillisuudenkin kautta ja uskoisi mielikuvitukseen", olisi olosuhteisiin nähden myös suotavaa, että maamme valtiosihteeripiireissä oltaisiin helmikuussa hyvässä loukkaantumis- ja suuttumisvireessä. Näin siksi, että taas kertalleen toteutuisi se käsikirjoitus joka kirjoitettu on, ja eiköhän Smeds nyt perusarvoa tai paria muista näytelmän tuoksinassa loukata.

Ja kun nyt kansainvälisyyskin on potissa mukana - mikä aina on suuri riski - voitaneen ennakkotapauksena muistella tapahtumia kolmenkymmenen vuoden takaa. Tällöinhän saatiin sanomalehtien yleisönosastoissa lukea Ranskanmaalle kotirouviksi pätevöityneiden suomalaisnaisten sydämeen käyviä kertomuksia siitä, kuinka he joutuivat kadulla kävelemään katse häpeästä alas luotuna, kun suomalainen Rauni Mollberg elokuvallaan Maa on syntinen laulu oli hetkessä tuhonnut sen myönteisen Suomi-kuvan ja maamme teollisuuden vientiponnisteluissa tärkeän goodwillin, jota hekin osaltaan olivat vuosia Keski-Euroopassa rakentaneet.

Ellei sitten Mental Finlandin käsiohjelman laatijaksi saada Esko Ahoa tai Jorma Ollilaa.

Lähettäjä Etappisika URL | Kommentit (12)

- Oho, voi voi : "Rauhanturvaajien tulitikkuleikeistä alkunsa saanut tulipalo poltti neljä majoitustelttaa kivijalkaan."
- Missä? Onko ne suomalaisia?

- Tsadissa. Suomalaisia on.
- Siis pojat on sielä ilman telttoja? Kaukana kotoa Afrikassa, ja joulukin tulossa?
- Siltä se nyt näyttää.
- Ja toikin vielä, katos nyt: "Alueella liikkuu paljon tarttuvia tauteja ja lämpötilat nousevat helposti yli 40 asteeseen. Jo riittävän veden toimittaminen rauhanturvaajille on haasteellista." Ei Punanen Risti o mitenkään reakoinu? Ja kai ne paikalliset nyt vois kanssa vähän jeesata. Miten siellä voi ollenkaan olla, pitäsköhän nyt evakuoida.
- Mut katos tota, niillä on komentajana siellä Vackra-Adolfin poika, everstiluutnantti Hans Adolf Ehrnrooth.
- Siiranmäen ja Äyräpään nelkytneljä ankarien torjuntataistelujen sankarin poika perkele?
- No just se. Jumalauta.
- Sitte ei hätää saatana, kyllä kestetään.
- Niin kestetään perkele. Sille. Kumpi tilaa?
- Mää vaik sit tän kerran. Perrkele.

Lähettäjä Etappisika URL

Oikeutta Eläimille on "eläinten oikeuksia ajava ruohonjuuritason järjestö". Lähtökohtana sillä on, että suhteemme eläimiin tulisi perustua "vastavuoroisuuteen" nykyisen yksisuuntaisen hyödyntavoittelun sijasta. Eläimillä on oikeus "elämään ja omaehtoisuuteen".

Järjestö edistää kasvissyöntiä ja veganismia keinoina vaikuttaa eläinten asemaan. Toimintaan kuuluu myös lentolehtisten jakamista ja muuta vastaavaa. Tämän lisäksi järjestö ilmoittaa nettisivuillaan toimivansa laillisin keinoin, "kansalaistottelemattomuutta lukuun ottamatta".

Kyseessä on siis jonkinlainen hevostyttöyden pitkittäminen, lukion elämänkatsomustiedon harjoitusosion lopputyö?

Eläinten oikeuksista lähtevä ajattelutapa on siittänyt myös radikaalimman version, Eläinten vapautusrintaman EVR:n. Se on luonteeltaan kansainvälinen suoran toiminnan järjestö, joka tekee iskuja turkistarhoille ja koe-eläinasemille pyrkien aiheuttamaan näille omaisuusvahinkoja. Organisatorisesta ja muusta epämääräisyydestään johtuen se on merkityspotentiaaliltaan kiitettävän moniulotteinen ja kykenee toimimaan kulttuurispesifien pelkojen, painajaisunien ja toiveiden kantajana.

EVR on suuri onnenpotku meille kaikille.

Sen vastuulle menevät näyttävästi uutisoidut tapaukset, joissa tarhaketut, -minkit tai häkkikanat ovat päässeet vetämään keuhkoihinsa vapauden ilmaa. Oikeudellisesti ajatellen kyseessä on omaisuuteen kohdistunut vahingonteko, ilkivalta tms. Mutta ajatus kantaa huomattavasti tämän yli, minkä voi päätellä tällaisten tapausten aiheuttamasta reaktionmuodostuksesta. EVR pystyy niinsanotusti lyömään kaksi kärpästä yhdellä tarhaiskulla ja yhdistämään sekä vanhaa että uutta uhkakuvaa. Samalla kun vanhempaan kuvastoon lukeutuvat susilaumat vaanivat pieniä koululapsia ja suomalaisia perusarvoja (elinkeinotoiminnan vapaus, omaisuuden suoja) murennetaan, samat piirit muutenkin rapauttavat isiltä perittyä suomalaisuutta (pahamaineiset maahanmuuttajalaumat, joihin hyväksyvästi suhtautuvat ovat niitä samoja viherpiipertäjiä kuin susien suojelijatkin).

Mutta suurin semioottinen edunsaaja tässä on kuitenkin Suomen poliisi. Media on totuttanut meidät jo miehekkääseen poliisitoimintaan, ampumavälikohtauksiin moottoripyöräkerhojen lähistöllä, erikoisryhmiin kevlarkypärissään ja polvisuojuksissaan, erityisin turvatoimin käytyihin oikeudenkäynteihin, jossa nahkaliivisiä bodattuja kerholaisia tai urheilullisten balttinuorukaisten muodostamia jengejä vahtii leegio vastaavannäköisiä yrmeitä poliiseja - tässä suojellaan laillista yhteiskuntajärjestystä, ja molemmin puolin pöytää ollaan vakavasti otettavia ammattilaisia. Ilmassa leijuu amerikkalaisista poliisisarjoista peritty toiminnallisuus.

Kuinka suuri kontrasti tälle onkaan se, kun poliisit sitten saavat nöyryyttävästi jahtailla näitä reppuselkäisiä vegaanipikkutyttöjä ja homonnäköisiä hinteliä opiskelijapoikia jotka ovat käyneet aukomassa kanalan ovia. Ei käy laatuun, asetelma on kuin kesäteatterin kepeästä komediasta.

Tästä syystä on ymmärrettävää se huojentuneisuus, joka rikoskomisarion äänestä huokuu hänen kertoessaan, että vaarallisella EVR:llä väljän ameebamaisesta organisaatiorakenteestaan huolimatta on salattu johtaja – jonka henkilöllisyys tosin on komisarion tiedossa – joka karttaa julkisuutta ja on "erittäin fiksu", ja että nämä EVR-ihmiset "voivat hyvin olla vaaraksi ihmisillekin". Heidän joukossaan kun on henkilöitä, "jotka menevät hyvin pitkälle". Sanoma on selvä: vastassa ovatkin oikeat rikolliset, joiden tekemät uudet iskut ovat vain ajan kysymys. Ilman poliisia tilanne voisi luisua anarkiaan.

Myös poliisi pyrkii vastavuoroisuuteen ja omaehtoisuuteen.

Lähettäjä Etappisika URL | Kommentit (3)

Poliisiammattikorkeakoulun ja Turun yliopiston tutkijat ovat tehneet tutkimuksen poliisien tekemistä väärinkäytöksistä. Tutkimukseen osallistuneilta poliiseilta kysyttiin, ovatko he itse tehneet rikkomuksia tai tietävätkö he muiden poliisien syyllistyneen niihin.

Julkaistuista tuloksista on nähtävissä, että itse ei nyt niin tule tehtyä, mutta kaverit sitten kyllä - tutkimustulosten kohdissa "tietää toisen poliisin syyllistyneen" diagrammien pylväät sojottavat komeina ja voittoisina.

Tutkimuksesta voi ainakin tehdä johtopäätöksen, että Suomen poliisille on yhä täyttä totta velvoittava lause "kaveria ei jätetä" - aina on virkaveli katsomassa kun poliisi tekee rikkomuksen.

Tutkimusteknisesti mielenkiintoiset näköalat avaa kokenut hermeneutikko, poliisiylijohtaja Mikko Paatero. Hän korostaa , että kollegoiden väärinkäytöksistä tehdyt havainnot eivät kerro niiden oikeaa lukumäärää.
- Tietenkin herää kysymys, kuinka monesta virheestä on kyse. Entä jos kaikki ovat nähneet yhden henkilön tekemän rikkeen, Paatero kysyy.

Asia on juuri Paateron kuvaamalla tavalla. On valitettava tosiasia, että ammatinvalinnanohjaus on tämän yhden henkilön kohdalla pahasti epäonnistunut, ja suomalaisen poliisin univormuun on päässyt ujuttautumaan henkilö, joka on hyvää vauhtia pilaamassa koko ammattikunnan maineen.

- Etsinnät tämän henkilön löytämiseksi ovat jo käynnissä, poliisiylijohtaja Paatero vakuuttaa. Sen verran olemme häntä jo profiloineet, että kyseessä on nuoremman konstaapelin vakanssilla todennäköisesti toimiva sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut mieshenkilö, joka suurella todennäköisyydellä on sukua metsätyömies Juho Vihtori Nätille (1890-1964) eli Nätti-Jussille, tai sitten kyseessä on rikossarjoista tuttu ns. copycat, eli henkilö joka toistaa ihailemansa lainrikkojan tekoja. Tällä hetkellä seuraamme molempia tutkintalinjoja, Nätti-Jussin sukulaisia haravoidaan poliisivoimista esiin ja heitä kuulustellaan. Käytämme etsitystä koodinimeä "Nätti-Jussi".

Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Tutkimuksen avulla voidaan melko tarkkaan rekonstruoida normaalipoliisin päivittäinen ajankäyttö sekä se, kuinka sosiaalinen olento suomalainen poliisi loppujen lopuksi on. Tutkimuskysymyksiin vastanneiden kokonaislukumäärän ja annettujen prosenttien perusteella voidaan lisäksi laskea tarkasti kunkin poliisiosatoiminnon saavuttamat katsojaluvut. Poimintoja:

- kohdassa "kohdellut kansalaisia epäkunnioittavasti" paikalla oli 61 muuta poliisia todistamassa tapausta (tämä oli se kerta kun Nätti-Jussi oli lyönyt vetoa asemalla että osaa sanoa tietä kysyvälle turistille vak juu ulkomaan kielellä ja näyttää samalla keskisormea; Nätti voitti vedon, ja 61 kollegaa siis ympärillä katsomassa)
- "käyttänyt liikaa voimaa" - Nätti-Jussi repi aulan kahviautomaatista väkisin ulos kiinni juuttuneen pahvisen kahvimukin - 63 kollegaa näkemässä
- "käyttänyt alkoholia työaikana" - 48 poliisia katseli kun Nätti joi töissä viinaa
- "harrastanut seksiä työaikana" - Nätti sai siltä kanslistilta, 10 katseli
- "valehdellut ylitöistä" - Nätti sanoi että oli ylitöissä vaikkei ollut, 10 kollegaa oli kuuntelemassa

Oikeussosiologian professorin Ahti Laitisen näkemyksen mukaan merkittävää saaduissa tuloksissa on myös se, että aiemmin on poliiseilla luultu olevan keskinäinen solidaarisuus, ammatillinen koodi, joka olisi estänyt toisten tekemistä väärinkäytöksistä puhumisen. Ilahduttava asia tässä oli huomata, että poliisit ovat valmiita vasikoimaan kavereistaan ihan kuin me muutkin.

Lähettäjä Etappisika URL | Kommentit (22)

Kuten hyvin tiedetään, on painetun sanan arvostaminen Suomessa laajalti harjoitettua ja hyväksyttyä toimintaa. Jossain määrin uusi asia taas on se, että tämä kunnioitus sulkee sisäänsä myös internetissä tavattavan viestinnän, ja vanha uskomus on kenties nykyisin jo muodossa "Sähköinen sana ei valehtele".

On käynyt esimerkiksi ilmi, että on ihmisiä, jotka ovat lukeneet tässä blogissa 30. lokakuuta "Taiteen maailmasta"-otsikolla julkaistun kirjoituksen ja pitäneet siinä esitettyjä asioita "totena", siis osanneet tulkita tekstin täydellisen väärin. Tästä taas on seurannut, että eräs kirjoituksessa nimeltä mainittu henkilö, kuvataiteilija Antero Kahila, on joutunut yllätyksekseen torjumaan ja oikomaan häntä koskevia paikkansapitämättömiä "tietoja".

Oikaistakoon asia tässä nyt mahdollisimman yksiselitteisesti:

Taiteilija Antero Kahila ei ole, eikä ole koskaan ollutkaan, missään tuomioistuimessa epäiltynä minkäänlaisista taloudellisista väärinkäytöksistä.

Samalla kun on pahoiteltava sitä, että taiteilija Kahila on omatta syyttään joutunut virheellisten epäilyjen kohteeksi, voidaan ohjeeksi mainitun tekstin lukemiseen antaa kaikille seuraava oikeellinen lähtökohta: koko teksti on alusta loppuun fiktiota. Se tarkoittaa, että se ei ole totta, se on valehtelua, siinä esitetyt asiat eivät oikeasti pidä paikkaansa. Ne ovat tekaistuja.

Tämä sääntö koskee useimpia muitakin tämän blogin kirjoituksia. Ja tulee myös jatkossa koskemaan. Mikäli joskus kävisi niin, että allekirjoittaneelle tulisi voittamaton halu esittää tosiasioita, lukija tunnistaa nämä tekstit niiden alkuun tai loppuun sijoitetusta lajityyppimääreestä: "Tämä on totta", jollaisen tällä puheella lupaan niihin liittää. Näin vältytään jatkossa nyt puheena olevan kaltaisilta tapauksilta.

4. joulukuuta 2008

nimimerkki Etappisika

Lisäys klo 17.15:

*Tämä on totta*Tämä on totta*Tämä on totta*Tämä on totta*Tämä on totta*

Lähettäjä Etappisika URL | Kommentit (15)

- No voi ei! Eput on joutunu perumaan keikkoja!
- Jaa. Miks niin?
- Pantse, oli Pantselle käyny niin että oli melkeen viime keikalla pyörtyny.

- Pyörtyny? Omaa esitystä kuunnellessa?
- Joo, melkeen.
- Oliko se kirkunu hysteerisesti ja heitelly lavalle alushousuja sitä ennen?
- Ei kai. Miks olis?
- Kun joku on sanonu että fanius on nykyään mahdotonta, ne tekevät sen itse.
- Kuka?
- Haavikon Pantse, joku roudari.
- Ai. No sen kunniaks sitte.
- Joo. Maksat sä?
- Joo.

Lähettäjä Etappisika URL | Kommentit (10)