Kansainvälisen Punaisen Ristin perustamat pakolaisleirit täyttyivät, telttoja, huopia ja lääkkeitä lennätettiin paikalle tonneittain. Kansainvälinen yhteisö yritti saada osapuolten välillä aikaan tulitaukoa ja neuvotteluyhteyttä. Viimein se onnistuikin, vaikka osapuolten toisiaan kohtaan tuntema epäluulo tiedettiin suureksi.

Tummat pitkinä saattueina ajavat limusiinit kuljettavat neuvotteluun osallistujat tarkoin vartioituun kartanoon. Neuvotteluhuoneessa istuu lopulta useita maastopukuisia sotilasjohtajia adjuntanttiensa ja siviilipukuisten ministeriensä ympäröiminä, toisiaan halveksuvasti silmäillen. Kansainvälinen lehdistö tungeksii ovella räpsien valokuvia ja yrittäen saada yrmeistä neuvottelijoista irti lausuntoja. Se työnnetään lempeää väkivaltaa käyttäen käytävään ja ovet suljetaan. Odotellaan korkean tason rauhanneuvottelijaa, jonka tehtävänä on saada aikaan pysyvä rauha osapuolten välille. Ennakkotietojen mukaan hänellä on mukanaan huipputiimissä nopealla aikataululla sorvailtu ehdotus, josta lähdettäisiin liikkeelle.

Rauhanneuvottelija saapuu sivuovesta, tummapukuinen rasittuneen ja totisen näköinen mies. Kun hän on aikeissa istua pöytään, hänen vasemmalla puolellaan oleva neuvotteluosapuoli äkkiarvaamatta vetäisee tuolin hänen altaan niin että neuvottelija kellahtaa lattialle ja paperipinkka hänen käsistään valahtaa pöydän alle. Kaikki huoneessa olijat kerääntyvät nyt hänen ympärilleen seisomaan ja nauramaan – kuinka avuttomalta neuvottelija näyttääkään, pyylevä mies, kilpikonnan tavoin selällään lattialla josta ei pääse omin voimin ylös. Kaksi adjutanttia auttaa sitten hänet käsistä pidellen pystyyn ja pitää häntä paikoillaan, kun vuorotellen kukin pääneuvottelija lyhyen vauhdin ottaen upottaa nyrkkinsä miehen palleaan - ähkäisyt kirvoittavat joukosta jälleen naurua. Sen jälkeen neuvottelija asetetaan ringin keskelle ja hänen salkkuaan heitellään mieheltä toiselle, neuvottelijan epätoivoisesti säntäillessä sinne tänne tärkeitä papereita sisältävän salkkunsa perässä. Kun kaikki ovat saaneet nauraa tarpeekseen, joku kamppaa neuvottelijan suulleen maahan, mihin tämä jää hikisenä ja nöyryytettynä huohottamaan. Neuvotteluhuoneen ovet avataan ja lehdistön edustajille kerrotaan, että on tapahtunut varovaista edistystä mutta että osapuolten kannat ovat vielä kaukana toisistaan.

Useiden vastaavankaltaisten istuntojen jälkeen saadaan lopulta solmittua rauha osapuolten välille. Tulosta pidetään niin merkittävänä, että rauhanponnistelujen arkkitehdin huhutaan saavan sen johdosta arvostetun palkinnon. On kuitenkin etukäteen sovittu, että palkinto myönnetään eräälle toiselle, juonena on vain narrata rauhanneuvottelija kammattuna ja innokkaan odottavana kameroiden eteen, jotta saadaan tiedon tullessa ikuistetuksi hänen hölmistynyt ilmeensä. Tätä saadaan naureskella.

Seuraavalla kerralla sitten palkinto hänelle säälistä annetaankin, ja onnellisena hän sen myös vastaanottaa, pitäen jakotilaisuudessa jo vuosia valmiina olleen kiitospuheensa.

Kotimaassa aletaan muistella, etteikö palkittu itse asiassa ole aina ollut aika leuhka paska sekä läski.

Rauhanneuvottelija ilmoittaa palkinnon innoittamana olevansa tarvittaessa käytettävissä uusiin neuvottelutehtäviin maailman kriisipesäkkeissä.