Tunne kierrätyksestä, jo miljoonan kertaan kuullusta ja nähdystä vaivaa vähän kaikkia puheohjelmia. Tuskin eilenkään menetti mitään mielenkiintoista jos A-tookkien sun muiden sijaan lähti iltakävelylle lumisille, hiljaisille Helsingin kaduille. Vai mites sä niinku silleen miähenä koet tän?

Leena
Tuossa joulun korvilla joku laittoi tänne linkit kolmeen radio-ohjelmaan, taisivat olla Radioateljeen kamaa, siis laatua. Sellaista kuuntelee kyllä mielellään.

Tästä keho-jutusta en huomannut mainita että ne tulevat näköradion puolelta, ja osia tulee sitten niinkin paljon kuin 10, näin on lupailtu. Kyllä kehot siinä tulevat selvitetyiksi.

Nämä ajankohtaisohjelmat A-tookit ym. on jotenkin aina rakennettu niin ettei niitä jaksa millään seurata, juupas-Hamas-eipäs-Likud - ne ne vasta ritualistisia ovat.

Kyllä, nuoriso kaduille.

Tuossa keho-jutussa harmittaa vähän kyllä se että siitä saisi melko pienellä vaivalla kiinnostavammankin kuin mitä on nähty ja todennäköisesti jatkossa tullaan näkemään, niinkuin tota noin "Jänöjussin mäenlasku" tässä, "...jos mulla oisi sukset niin mä kyllä näyttäisin..."

Hyvähän se olisi meidän naisten pyrkiä samaan kuin Jeanne Calment, joka likemmäs 120-vuotiaana totesi, että "minulla on vain yksi ryppy, ja minä istun sen päällä".

Mutta tylsä oli ohjelma. Sitä paitsi keho-eufemismin viljely ärsyttää, puhuttaisiin vain reilusti ruumiista, niin pysyisi olennaisin mielessä: kohta täältä kuitenkin lähdetään, silikonien kanssa tai ilman, läskit ja laihat tasavertaisina.

Golgatan Olga
Istu ja pala. Toivottavasti Mme Calment ei ainakaan vastannut siihen tavanomaiseen kysymykseen että "Se on varmaan se, että en ole koskaan tupakoinut, olen juonut viiniä kohtuudella ja syönyt kevyesti ja tehnyt paljon ruumiillista työtä; lisäksi olen istunut hyvin paljon."

Ja äläs nyt, kun on kirjallisuudessakin on jo keksitty virtuaalihautausmaat niin kohta rakkaimmat pystytään kuluttajaystävälliseen hintaan suolistamaan ja täyttämään täysin elävännäköisiksi ja säänkestäviksi; ei tarvita hautakivia enää (eikä hautojakaan muuta kuin se seisoma-ala); mutta timmissä kunnossa siinä sitten on hyvä olla ettei jälkeenjääneiden tarvitse hävetä. Tosin lisämaksusta voidaan repsahtaneellekin rakentaa arvokkaan kuolintorson (vrt. kuolinnaamio) vaatima kokonaisuus, imua sinne ja silikonia tänne.

Taannoin Ylen ykköseltä tuli uusintana Seppälän ja Raittilan jutustelua vuosien takaa. Siitä ohjelmasta jäi mieleen pyörimään taustalta kuuluvat lasten äänet. Heti heräsi kysymyksiä; kummankohan lapsia, missä nauhoitus oli tehty jne. Ajattelin haikeasti, että nyt nuokin lapset ovat jo aikuisia.

Telkkariohjelmissa taas tempautuu helposti tuijottamaan esim. toimittajan nenäkarvoja tai räkäklönttiä, mistä nyt ei jää kovinkaan kohottavaa fiilistä, onneksi ei haikeaakaan.

Joulun aikaiset taatan radioturinat menivät valitettavasti ohi, mutta niitä tuskin kannattaa rinnastaa A-tookkiin.

Olga kuittasi hienosti nämä ruumiillisuusjutut.

"Mut kuule jänö ystäväin ei pilvet ole maassa päin…”

Leena
Radio jää aivan liian marginaaliin, se pelasi itsensä paitsioon silloin kun oli joka kylässä oltava oma kaupallinen/kokeileva radio, ts. huonoja äänimainoksia ja huonoa nuorisomusiikkia, välissä 8-vuotiaan huumorintaajuudelle viritettyjä puhevikaisia spiikkejä. Tätä nyt maksetaan, siksi tuollaisetkin ohjelmat jäävät huomioimatta mistä sinäkin puhut eli täysikäisten, täysjärkisten - vaikkapa nyt sitten kirjailijoiden, mutta kumminkin - juttelua. Sellaista voisi kuunnellakin. YLE:n arkistosta netin kautta haettavissa oleva kama toivottavasti lisääntyy nykyisestä.

Tuota "täältä lähtemistä" ei saisi ajatella, ollaan ny vaa nuorekkaita mieleltämme ja kehoiltamme varsinkin ettei asia tule liikaa mieleen, silloin pilvetkin on maassa päin.

Näin pari vuotta sitten Rakkaudessa ja anarkiassa Kim Ki-dukin elokuvan "Time" (suomeksi jotain ihan outoa, "Hetki lyö" ehkä). Siinä nainen menee plastiikkakirurgin luo, kun pelkää, ettei ole miehelleen täydellinen, ja saa sitten uudet kasvot. Mutta mies kaipaakin niitä entisiä kasvoja. Nainen tulee mustasukkaiseksi itselleen - tai sille, joka ei enää ole.

En sanoisi, että elokuva oli kannanotto kauneusleikkauksiin. Jotenkin merkillisempi rakkaustarina se oli.

Beibi
Tätä Ki-dukia en ole nähnyt. Aasialainen pelko "kasvojen menettämisestä" saa ulottuvuuksia... Menee johonkin kaksoisolentoteeman alle, "turhamaisuuden (naisen, miehen?), identiteetin (naisen), muutoksen, ajan jne. tutkielma" vai miten tuota varmaan on luonnehdittu? Useimmiten luulisi olevan toisin päin, eli mies niin tykkäisi että nainen olisi aina se sama tai ainakin samanlainen johon hän silloin tutustui (Pasi Kaunisto: "... ole sellainen vain jonka kohdata sain, ole muisto mun nuoruudestain..."), ainakin jos kyseessä on vaimo, uudet tuttavuudet ovat sitten eri asia.

Buñuelilla oli aikoinaan oma versio tästä (tai ei nyt ihan samasta), leffassa "Tämä intohimon hämärä kohde" hän käytti kahta eri näyttelijää vuorotellen näyttelemään samaa roolihahmoa, vanhan äijän (Fernando Rey) himoitsemaa nuorta naista (Carole Bouquet ja Angela Molina). Buñuel väitti etteivät katsojat olleet muka lainkaan huomanneet että nainen ei ollut koko ajan sama. Vaikea uskoa, aika erinäköisiä olivat.

Johtopäätös: Laitattakaa naiset nyt sitten vaan niitä silikoneja; ukko pysyy tyytyväisenä, eikä taatusti haikaile että kukas tää nyt olikaan.

Leena
Mutta eikö nyt esineellistetä miestä? Mikä tahansa kylmäkaisa käy, kunhan silikoonit tutusti töröllään.

'Toivottavasti Mme Calment ei ainakaan vastannut siihen tavanomaiseen kysymykseen että "Se on varmaan se, että en ole koskaan tupakoinut, olen juonut viiniä kohtuudella ja syönyt kevyesti ja tehnyt paljon ruumiillista työtä; lisäksi olen istunut hyvin paljon."'

Näkyy lopettaneen tupakanpolton 117-vuotiaana, ja eihän siinä sitten mennyt kuin viisi vuotta niin rouva oli vainaa. Mutta kohtuullisesti joi, mikä ranskalaisilla tarkoittanee litran pänikkää viiniä päivässä.

Amerikkalaisethan ovat jo pitkään palsamoineet ja kaunistaneet rakkaat vainajansa ja sitten haudanneet ne pomminkestävissä sarkofageissa. Vähemmällä tosiaan päästäisiin, jos jätettäisiin se hautausvaihe pois. Siellä seisoivat sitten kuin Barbie- ja Ken-versiot kiinalaisesta terrakotta-armeijasta. Jouluna voisi ripustaa lyhdyn käsikoukkuun.

Leena, satuin kuulemaan saman ohjelman, sen jossa Raittila ja Seppälä puhelivat järkeviä ja saunanpesässä (?) ritisi tuli. Oli mukavaa. Kyllä radiosta tulee kuunneltavaa ohjelmaa, kun jaksaa seurata. Tällä viikolla lähettävät Tieteen päiviltä: "Päivän painit" taitavatkin juuri tulla Yle Puhe -kanavalta.

Golgatan Olga
Savuava Gauloises suupielessä, päivän neljäs ballon de rouge (iso, algerialaista) kädessä - vielä kun kotikylän papoista 39 kappaletta olisi paljastunut Mmen entisiksi tai nykyisiksi poikaystäviksi - niin siinäpä olisi ollut oiva mainos ranskalaisen vitaalisen elämäntavan ylivertaisuudelle!

Ei nimittäin voisi epäillä, koska hän oli nainen, että tämän geriatrisen ihmeen takana olisi ollut sama juttu kuin maailmaa aikoinaan hämmästyttäneillä vitaalisilla 120-vuotiailla georgialaispapparaisilla Kaukasuksen viljavilta rinteiltä: olivat ottaneet käyttöön isiensä henkkarit 1940-luvulla sodan aikana ettei niin "vanhoina" enää tarvitsisi lähteä rintamalle - ja sitten sodan jälkeen eivät uskaltaneet tunnustaa sukupolvenvaihdostemppuaan, vaan alkoivat tuosta vaan esiintyä jugurttimainoksissa.

Amerikan parhaitten voimien kalmot on tiettävästi syväjäädytetty (oikeasti rikkailla koko hoito, köyhemmillä vain pää), joten sieltä sitten joskus kun lääketiede kehittyy ja jäät sulatetaan, urhojansa kansanvalta esiin työntää kaikkialta.

Leena,
jotenkin nämä esineellistämisjutut ("Laitattakaa naiset nyt sitten vaan niitä silikoneja; ukko pysyy tyytyväisenä") uuvuttavat minua ja se, että esineellistäjä olisi kiistatta mies. Sitäkään en ymmärrä, miksi toisen rintojen, pakaroiden, hiusten, varpaiden tai kylkiluiden tarkkailu (sukupuolesta riippumatta) olisi vähemmän suotavaa kuin toisen käytöstapojen, harrastusten, lapsuuden valokuvien ja poliittisten aatteiden tarkkailu. Miten se minut esineeksi muuttaisi, jos mies vilkaisee pyllyäni? Pylly tai silmät; mitä väliä, yhtä paljon ruumista molemmat ovat.

Ja vielä inhoan! Inhoan näitä valmisasetelmia, että vanha kiilusilmäinen äijä kuolaa teinitytön perään. Mitä minä noista silmäasioista muistan, kiiluu sinä tyttökin toisinaan. Mutta se sitten johtuukin jo "onnettomasta isäsuhteesta" tai "kyvyttömyydestä kasvaa aikuiseksi naiseksi" tai jotain kakkaa. Joka tapauksessa sille on oltava syy.

Täällä on menossa mitä mainioimpia keho/naamaprojekteja. Aina kun ei ole muuta tekemistä, menen tuonne katselemaan ja hups, tunti vilahtaa ettei huomannutkaan. Koukuttavaa :->

Beibi
Leena vastatkoon omasta puolestaan, minä Buñuelin puolesta ja laskuun.

Buñuelilla ei kuvio koskaan ole noin yksioikoinen kuin ehkä tuosta äskeisestä kuvauksesta (minun) saattoi luulla. Ei hän muuten olisikaan Luis Buñuel vaan joku riviohjaaja.

Tietenkin Fernando Rey himoitsee nuorta/ia naista/ia, ei siinä mitään. Mutta elokuvassa myös nainen/set himoitsee/vat ja kiusaa/vat Fernandoa sen kun ehtii/vät, ja välillä kaikki käyttäytyvät sakilla omituisesti, naurettavasti ja/tai traagisesti, joko kaikki yhtaikaa tai vuorotellen.

Buñuel siis "tutkii parisuhdetta", mutta samalla cooliudella ja luonnontieteellisellä tarkkuudella kuin hän kuvaa skorpioneja ja muita ötököitä monissa filmeissä. Tuloksena on jotain "säälin ylittävää".

Ja hei, nythän keksittiin tämä analogia kotomaahankin: Niinistö nuorikkoineen, siitä nyt pakinoitsijat repivät ne tavanomaisensa, ikäero ja presidenttipeli!

Beibi
Mitä nyt tuota Leenaa olen seuraillut, niin huumoriahan hänen lausahduksensa vain oli.

Älä hyvä ihminen hermostu,
eihän me tässä olla kieltämässä kenenkään varpaiden tarkkailua. Kyllä ne on jossain muilla foorumeilla sellaiset.

Golgatan Olga & Beibi
Olisin minäkin ensi hätään taipuvainen tulkitsemaan tuon Leenan heiton huumoriksi. Vasta sitten jos paljastuu että hän saa jokaisesta tämän blogin kautta silikoniasentamoon menneestä naisesta jonkin provikan, asia asettuu uuteen valoon.

Zepa
Jos alkaa miettiä veitsenalaiseksi menemistä noihin operaatioihin niin on hyvä vilkaista noita kuvia. Nyt tuolla näytti olevan aika "tavallisen" näköistä väkeä. En tiedä onko se ollut tuo vai joku toinen vastaava sivusto, missä joskus muistan nähneeni todella jotain The Night of the Living Dead-stuntteja, joilla naama tai vartalo ei sananmukaisesti enää pysynyt oikein kasassa.

Golgatan Olga,
no höh, minä olisin nyt tahtonut hieman riehua. Leena, epäilemättä avarasieluinen huumori-ihminen, oli vain ponnahduslauta. Niinhän maailmassa toiset toimivat. Miltähän foorumilta löytäisin ne varpaan tarkkailun kieltävät? Voisin pistäytyä.

Sika,
et sinä elokuvaa yksioikoisesti kuvannut. Miten voisikaan, jos sen nimi on "Tämä intohimon hämärä kohde".

Beibi
Jos niikseen tulee niin voi kyllä varpaidenkyttääminen loppua täälläkin kuin seinään!

Täällä niin kulturelleja ohjelmia ratiosta kuunnellaan, mutta minäpä kuulin tänään miltäliekanavalta, kun joku Sika-Harri (sika kuka?) sivusi tätä ongelmaa kiinnostavasta vinkkelistä:

Nääs kun tämä Niinistökin nai sen runotytön, niin se asia on ihan ok, koska tytöt kehittyvät fyysisesti jo pienestä pitäen nopeammin kuin pojat. Näin tytöt ovat luonnollisestikin kiinnostuneita vanhemmista miespuolisista henkilöistä. Siinä kolmenkympin hujakoilla naiset ovat jo kuuskymppisen miehen kanssa samalla tasolla, että siitä sitten johtuukin tämä naimakaupan onnistuminen.

Vaan sitä jäin itse miettimään sitten, että jos nainen on kolmekymppisenä kehittynyt kuuskymppiseksi, niin onhan se nyt kumma, jos se olisi kehoonsa tyytyväinen, herttinen. Minullakin on mieli vielä ihan kuin nelikymppisellä, mutta ruumis selvästikin lähentelee sitä seitsemääkymppiä. Että kirurgille alkaa olla asiaa, jos tässä meinaa tämän kehityksen jotenkin saada seisahtumaan... ja niin. Joo. Seisahtumaan vaan.

Saara
Tämä sika-joku on joku rocktoimittaja tms. Ei sukua.

Siis naiset kehittyvät fyysisesti nopeammin? Vai miehet henkisesti hitaammin? 30-vuotias nainen on henkisesti kuin 60-vuotias mies, 60-vuotias mies on fyysisesti kuin 30-vuotias nainen?

Tämä matsaaminen menee aika tarkaksi peliksi, jos pitäsi sitten pyrkiä sekä henkiseen että fyysiseen tasavertaisuuteen, kun otetaan vielä huomioon kehitystä eri tavoin nopeutttavat ja hidastavat tekijät, sairaudet ja vastaavat. Ennen vanhaan sai tansseissa olla miespolo tyytyväinen jos edes joten kuten tuntumaan pääsi, tanssittelemaan, nyt tilanne on ilmeisesti aivan mahdoton.

(Ja sitten ei ole ihme, että aiemmin täällä manittu Mme Jeanne Calment joutui 120-vuotiaana viheltelemään ja istuskelemaan sen ryppynsä päällä yksikseen, vaikea olisi ollut löytää edes Ranskasta viriiliä 240-vuotiasta ukkelia siihen kaveriksi).

Mutta eihän tuosta Niinistön mallista seuraa välttämättä että naisen pitäisi mennä itseään leikkelemään, voihan miehen henkiseen kehitykseen vaikuttaa jollain tavalla niin että mies etenisi tai taantuisi normaalia nopeammin samalle tasolle kuin nainen. Silloin kaikki olisi hyvin?

Voihan tämän tapauksen Haukio-Niinistö katsoa loppuun asti ja viedä sitten kirjoihin ennakkotapauksena. Jos pressaksi tulemista ajattelee niin kyllä fyysisesti nuori nainen on sitten ainakin kutsuilla riuska ja kestävä kättelijä joulukuunkuudentisin.

Lukiolaispoikana tuli törmättyä ihmeelliseen naiseen. En tarkoita lihallisesti (siinä mielessä jokainen oli ihmeellinen, siiihen aikaan). Tämä mainittu ihme oli saksalainen miesasianainen Esther Vilar. Hänellä oli kummia juttuja kirjassa "Hyvin opetettu mies". Kuten:

"Nainen käyttää seksiä kiristyskeinona jolla hän pääsee nauttimaan miehen työnteon hedelmistä, työnteon jollaiseen hän itse on liian veltto ja johon hänen älynlahjansa eivät riittäisi. Nainen ei synnytä lapsia suinkaan rakkaudesta lapsiin (sillä niin suuriin tunteisiin hän ei yleensä kykene) - vaan voidakseen sitoa miehen lujemmin itseensä antamalla tämän mielettömälle orjuudelle muka 'syvemmän tarkoituksen'- - "

Vähän minä siinä iässä kavahdin tuommoista puhetta: että noinko ne kaikki naiset? Vasta vanhempana on sitten käynyt mielessä, ettei se ihan kukkujuttu tainnut ollakaan.

Sukkanauhamies
Esteri veteli mutkat suoriksi, ja kyllä siinä varmaan sukkanauhat pyörivät jaloissa monilla niin naisilla kuin miehillä. Tällaisia aina tarvitaan, Estereitä, heittämään pentsiiniä hiipuvaan korrektiin nuotioon ja yhteiseen hiileen.

Pohjimmiltaan näissä tulee aina esiin se, kuinka voimakas on puhuttu/kirjoitettu sana. Asia on tosi jos se on puettu sanoiksi. Ja se on vakava tilanne se.

Itse asian osalta voi tässäkin kohdassa siteerata edesmennyttä kääntäjärunoilija Veikko Polamerta (hän puhui Erica Jongin kirjasta): On aina kiinnostavaa lukea mitä kaikkea ihmiset ovat keksineet takapuolellaan tehdä. (ei sanatarkka sitaatti, ajatus kuitenkin tuo). Hyvin todettu.

Juu kyllä meiän Preetiä nyt esineellistettän.

Leena
Semmosta se on meitin tämmösten miesten, niin sinun niinkun minunkin.

Tappinen: "...voihan miehen henkiseen kehitykseen vaikuttaa jollain tavalla niin että mies etenisi tai taantuisi normaalia nopeammin samalle tasolle kuin nainen. Silloin kaikki olisi hyvin?"

Niin, sitähän tässä on vissiin vuosikausia yritetty, mutta ei siihen kyllä voi vaikuttaa.

Saara
Sinullahan on kotona myös koiria, eikös äijät mene samoilla temppuradoilla ja agility-koulutuksella? Aina kun tekee oikein niin pieni taputus päälaelle ja pikkupurtava leukoihin, kyllä sen miehelläkin luulisi vahvistavan ehdollistumista.

Jaa-a, Tappinen, jos sinä kerran niin sanot. Sinähän se mies olet.

"Sitten kun naisesta tuntuu, että se on saanut sut kehittymään tarpeeksi, sitten se ihailee sua niin kuin omien kättensä töitä vain voi ihailla. Niin kuin puutarhaa tai lapsia, tai nättiä sisustusta. Sitten kun se voi kehua siskoille, että kyllä tuokin aluksi oli aikamoinen, mutta nykyisin se on niin lutunen, kun se on oppinut sisäsiistiksi."

Sanoo muuan mies Esa Sariolan novellissa "Ratkaisu kaikkeen". Siitä esineellistämisestä. Ja agilitysta.

Saara
Ääi kun tota että jos tuo tepsii naiseen nintota miksei sitten mieheenkin? Vaikka ne naiset ovatkin siellä korkeastikehittyneisyydessään noin henkisesti ja ottavat koko ajan miehiä kiinni myös fyysisesti. Kyllä nekin palavan renkaan läpi hyppää kun tietävät että tulee namua.

Beibi
Etteikö Sariola ole salaa kuunnellut kun vaimo on puhunut ystävättärensä kanssa ja ystävätär kysäissyt jotta kuis teillä nyt sen Esukin kanssa? Ja siitä napsaissut novelliinsa.

Molen kyllä aivan kujalla näistä teidän agilityistänne ja Sariolan analyyseistä. Mutta se selittääkin paljon. Oppia ikä kaikki. Namua nyt tänne ja vähän äkkiä sitte.

Saara
Satuitko Saara katsomaan: just tuli YLE Teemalta 1970-luvun "kulttiklassikko" niinkun sanotaan, jossa käsiteltiin vähän näitä asioita, "Viimeinen tango Pariisissa". Siinä yritettiin naisten taholta kouluttaa Marlon Brandoa mutta kun ei onnistunut niin lopetettiin hyvin tähdätyllä laukauksella? Namuakin väläyteltiin.

Aamulla kun tv-liitettä selasin, näin mainitun leffan (VTP) kuvan ja ajattelin, että no niin, naisia ja miehiä ja seksiä ja elokuvaa, tuosta se Sika vielä kirjoittaa. Ja kirjoittihan se. Hyvät on olleet agilityt siellä.

Minä olisin halunnut katsoa sen mutten saanut, kun olin luvannut katsoa yhden tyhmän mörköelokuvan eräiden sukulaisten kanssa. Miten se Marlon nyt sillä lailla?

Beibi
Mörköelokuva on saattanut olla hyväkin valinta näistä kahdesta.

Tuollaiset Tangot, aikansa "kohuelokuvat" ovat hyviä eräänlaisina peileinä, itsetuntemuksen kiiltävinä välineinä, sitä niin miettii mitä niissä joskus silloin näki ja mitä näkee nyt - kaiken elokuvan lumo voi muuten olla narsistista pohjiltansa, voyeurismin ohella.

Bertolucci ei hänkään saanut Marlonia aisoihin, harva ohjaaja sai, tässäkin leffassa kun mies saa tilaa improviseerata kovin. Ja ikävä kyllä dialogi Marlonin ja Maria Schneiderin välillä on siitä Peruskoulun elämänkatsomuksen perusteet, osa eksistentialismi-vihkosta kopsattua kamaa. Mutta oli syvällistä, ja sitten ne "rohkeat" kohtaukset tietysti.

Loppupuolella tuntuu suomalaisesta leffa tosin kotoisaltakin, kun soitetaan ja tanssitaan tangoa ja on pari ihmistä siinä samaan aikaan humalassakin (Brando ja Schneider).

Miksei tämä elokuva myös miehenkoulutusvideosta kyllä käy, oikein hyvinkin.

Jos Bertoluccilta joku elokuva olisi selkäsaunan uhalla valittava ja katsottava niin se olisi "1900" - "värikäs fresko Italian kuohuvasta lähihistoriasta". Kotikenttäetu on kotikenttäetu elokuvaajillakin.

Mimmonen oli mörköjuttu?

Mörkö oli myös hyvin syvällinen ja rohkea. Se tappoi kaikki pelokkaat juuri siten kuinka pelkäsivätkin. Oli mustia huppuviittoja, naamioita ja jännittävää musiikkia, ja yhden sydän revittiin rintakehästä ulos hopeisilla pihdeillä. En nyt sitten tiedä, kuinka tämä sopii postauksesi otsikkoon. Oli siellä kyllä pari naistakin juu. Ties vaikka heitä olisi esineellistetty.

Beibi
Äksöniä on tullut sukulaisten kanssa sitten ehken riittämiin seurattua? Tuohan on vanha "karman raaka mutta armoton laki"-trikki, jokainen kuolee juuri siten kuin pahiten pelkää. Ray Bradbury käytti tuota myös, nuorena siitä ajatteli että se on vääjäämätön maailmankaikkeuden laki semmoinen kun itsensä Bradburynkin novellissa asiat niin menevät.

Mörkö sopii otsikkoon hyvin - tämä vanha knoppihan on hyvä muistaa että ainakin Muumilaakson Morran on "hon" eikä "han".

Jos tässä nyt tämmöinen myöhäinen lintu yrittää siivet vipattaen jotenkin päästä kyytiin (pysähtymättä joka langanpäätä matona pitämään niin että loppuporukan pitäis koko ajan ootella) niin mitenkä sitten tuo Bertoluccin Kuu? Mitä mieltä ootte siitä? Siinähän se äiti tais lievästi ilmastuna esineellistää sen poikansa.

Tappinen, siinä kävi niin sen Viimeisen tangon kanssa niin, että ehdin nähdä vähän alkua ja loppua. Väliajan nukuin varsin makeasti ja näin unta keski-ikäisestä puutteessa olevasta naisesta, joka juoksi maanisesti nuoren miehen perässä. Namuakin vilauteltiin. Siinä oli enemmän samastumispintaa, eikä loppukaan ollut niin traaginen, kun nuorukainen sentään sääli mummelia.

Horsma
On sellainen kutina ollut että kun kaikki muu skandalöösi jo on pengottu niin tämä insesti se popcorninpurijan sielunsyrjää enää kihistelee ja kutittelee siinä määrin että siitä ne seuraavat "kohuelokuvat" seuraajineen väännetään. Tämän Kuun, selkeää oidipusta ja äiteen ja pojan salavuoteutta, muistelen nähneeni. Mutta jotenkin hajosi, jäi vähän hataran muistikuvan tasolle, mitäs Bernardo tässä nyt ajaa takaa?, jotain semmoista jäi vaikutelmaksi.

Muuten ovat jostain syystä italialaisia ne ohjaajat joiden leffoissa tätä oidipus-vaihtoehtoa jokamiehen sukupuolielämän peruslähtökohdaksi on viljelty: Visconti ("Kadotetut") ja Pasolini ("Kuningas Oidipus"). Uudempaa alan tuotantoa en ole niin seuraillutkaan, voi olla että muitakin on. Mutta veikkaan että asiaan palataan, ja väkivaltahöysteen kanssa vielä.

Saara
Olen alkanut ajatella elokuvista samoin: paras nähdä annetusta teemasta itse unta; siinä kun itse näyttelee pääosan, kuvaa ja editoi omassa päässään kaikki elokuvat niin tulee kunnon stooria vahvalla kertojanotteella. Paitsi tuossa et maininnut pääosan esittäjien nimiä? Olitko itse mukana?

Olin muuten luullut, että oli Marlon sitten minkäikäisenä tai -lihaisena tahansa ruudussa niin yksikään nainen ei huokailuiltaan saata hänestä silmiään irrottaa saati nukahtaa kesken katsomisen. Olet nähnyt tämän leffan sitten ennenkin?

Niinpä, Tappinen. Oma kässäri, ohjaus, roolisuoritus ja onnellinen loppu tahi raaka herätys ennen traagista loppuhuipennusta on kyllä ihan parasta.

Nuorempana ihmettelin kovastikin, että mikä siinä Brandossa niin ihanaa muka on. Nyt vanhempana asiat näkee toisin, muttei kuitenkaan ihan niin toisin, että pysyisi hereillä.

Ei se insesti siinä, vaan se nainen. Että turhaan siinä on siihen ilmeisimpään tartuttu.

Mitä Marloniin tulee, siinä on se sama kuin Elviksessä ja James Gandolfinissa ja Robbie Coltranessa.

Saara & Horsma
Useat eri-ikäiset naiset ovat tuon Brandon erityislaadun minulle omalta osaltaan vahvistaneet. Kyllähän se vakuuttavasti murisee (kummallinen otsa- ja poskiontelo- ja nasaaliääni sillä oli, kuin pullaa suu täynnä) ja nuorempana pullisteli lihaksiaan ja vanhempana sitten veti roolit läpi vatsan ja karisman voimalla. Salaisuus oli sitten tekniikassa, metodinäyttelemisessä, vai siinä että Brando itse asiassa (ainakin asiaa kysyttäessä) paskat piittasi näyttelemisestä ja piti sitä tyhjänpäiväisenä hommana?

Tämä insestipuoli sitten: kyllä, insestissä on usein nainen mukana. Elokuvissakin. Poikaa esineellistetään. En ihan Horsma seurannut ajatusta nyt.

Niin että saihan niitä varpaita vielä kytätä täällä? Haluan nimittäin nyt esineellistää Marlonia:

Se nasaaliääni on kyllä kamala mutta samalla kiehtova. M:n pääansio on huulten, silmien ja käsien yhdistelmässä. Silmät pitää olla sellaiset, että niitä pelkää katsoa mutta haluaa silti. M:llä on. M:n huulet ovat niin aistilliset, että melkein tulee nainen mieleen, mutta koska kasvojen perusilme on jotenkin vittumainen, se ei haittaa. Käsistä M ei oikein ymmärrä. Hän ihan suotta niitä lihaksiaan pullistelee ja viuhuu tiukoissa t-paidoissa. Käsistä nimittäin merkitsee vain ranteen alapuolinen osa: kämmenet ja sormet. Ne kun kertovat tavasta tarttua. Tämä puoli on M:llä kunnossa. Vielä on mainittava, että M:n olisi kannattanut vanhentua vähän nuorempana. Harmaus on ihmiselle monellakin tapaa hyväksi.

Beibi
Komea analyysi! Toi mieleen toisen näyttelijästä tehdyn jutun, Roland Barthesin kuuluisan kirjoituksen Greta Garbon kasvoista. Ja samoilla vesillähän sekä Rolle että sinä Beibi ainakin osittain kalastelette, jonkinlainen maskuliinisten ja feminiinisten piirteiden sekoitus tai androgynian vihje sisältyi myös Barthesin selitykseen Garbon kasvojen lumovoimasta.

Muistelen että Brandon suuruutta näyttelijänä Jouko Turkka jossain radio-ohjelmassa selitti jotenkin sen persoonan kylmyyden, negatiivisuuden ja vittumaisuuden kautta, joka koko ajan oli aistittavissa; tämä siis oli osa sitä mikä teki hänestä Turkan mielestä suuren näyttelijän (samoin kun Turkan mukaan John Wayne oli kameran edessä maaginen, suuri näyttelijä vaikka ihmisenä umpityhmä äärioikeistolainen pökkelö). Turkka mainitsi siinä myös, että kun tällainen tyyppi teki Chaplinin kanssa leffan niin siitä ei voinut tulla oikein mitään kunnollista (siis Chaplinin ohjaama "Hongkongin kreivitär"), koska Chaplin oli Brandon niin täydellinen vastakohta, tunteellinen populisti, joka halusi miellyttää. Jossain elokuvakirjoissa on kerrottukin, että Chaplin ja Brando eivät sen leffan jälkeen olleet ylimpiä ystäviä.

Nyt yön yli Brandoa mietittyäni sanon vielä, että Brando oli nuorempana erittäin epäluotettavan näköinen heppu, eikä tehnyt minuun vaikutusta siksi. Vanhempana hän onkin vakuuttavamman näköinen buldogposkiensa kanssa.

Saara
Ei kai asiaan vaikuta se, että blogistasi löytyvän laajan kuva-aineiston perusteella on arvioitavissa että luotettavan näköinen myöhäis-Marlon siis muistutti ulkonäöltään sinun koiristasi tätä viimeksi tullutta, tätä bokseria? Hämäykseksi puhut tässä buldogista etkä suoraan bokserista? Tämmöiseltä ajatukselta ei voi välttyä.

Tai sitten vaikutti ratkaisevasti kulmien pehmeneminen ulkonäössä, siis ylipäätään se, että Brando vanhempana meni tuohon Horsman mainitsemaan pyöreään koulukuntaan, jossa myös Tony Soprano, myöhäis-Elvis ja Fitz ratkaisee ovat?

Etappi, tämän jutun otsikko on hyvä aforismi. Liittyy puheenaiheena olleeseen leffaankin, katsoin vain sitä edeltäneen dokkarin leffanteosta kun en ekalla kerralla katsoessanikaan ollut leffasta kovin innostunut (korkealentoiset puheet uuvuttivat, vaikka perusasetelma on kiinnostava). Dokkari oli kyllä mielenkiintoinen, siinä mm. toistettiin haastateltavien toimesta, ettei Marian tapaista masokistista naista muka olisi olemassa.

Koirannäköiset miehet ovat minusta parhaita. Vanhemmassa Brandossa on tosiaan buldoggi, bokseriksi ei tarpeeksi sporttinen. Bokserimiehet ovat harvinaisia kuten bokseritkin nykyään ja bokserihan on yks tyylikkäimmistä koirista sekä ulkonäöltään että luonteeltaan.

Beibillä tosiaan hieno analyysi Brandosta.

Kismet
En nähnyt tuota Tangoa edeltänyttä dokkaria.Vai on masokistinaiset jo loppuneet? Silviisii. En nyt ihan tältä istumalta kuitenkaan ole täysin vakuuttunut asiasta. Maria Schneider voi olla kyllä loppunut ja kadonnut (hänestä ei tuon leffan jälkeen paljoa kuulunut, ainakaan elokuvarintamalla). Jäi vähän vaikutelma että Bertolucci oli halunnut Marlonille vastanäyttelijäksi jonkun nuoren, joka suostuu vilauttamaan pakaranposkea ja jolla on hassu tukka [tahallinen yritys synnyttää "hiustrendi"], eihän hän oikein näyttelijänä ollut erikoinen eikä varsinkaan "pärjännyt" Marlonille. Olisi ollut hauska nähdä miten joku vähän kovempi muija kuten Jeanne Moreau olisi tuossa roolissa nokitellut. (- Väärä ikä, olisi tietysti Sale siihen heti huudahtanut.)

Olen pintapuolisesti tuntenut yhden bokserin, se oli kyllä dynaaminen ja sympatiaa herättävä koira. Buldogeja näkyy ainakin vanhoissa valokuvissa Winston Churchillin kanssa, aina pitää tarkistaa kumpi on kumpi (Winston on se jolla on hattu). Ja sitten ulkona narun päässä käveli kerran vastaan sellainen oikea tuomiopäivän sikiö, kotona tarkistin mikä: ranskanbuldoggin poikanen. Ravistelevaa Hieronymus Boschin krapulapäivän disainia!

Ehkä sen ohjelman vielä voi nähdä jossain netissä? Kannattaa kyllä katsoa, kerrottiin mm. elokuvan sensuroinnin ja ehdollisten vankeustuomioiden vaikutuksista, Maria Sn sanottiin esiintyneen muistaakseni seitsemässä elokuvassa Tangon jälkeen. Raiskauskohtaus oli myös tehty tavalla josta ehkä nousisi kohu tänäänkin eli Maria ei tiennyt kohtauksesta etukäteen, Bertolucci nimitti sitä raiskaukseksi ja Maria kertoi saaneensa vuosikausia voita ravintolapöytäänsä merkitsevin elein ja hymyin. Dokkarin alussa analysoitiin elokuvakerronnan muutosta Tango käännekohtana, minua sekin kiinnosti.

Germaine Greer siinä painotti ettei löytyisi Marian kaltaista naista ja vähän itse Mariakin, dokkarin valmistumisvuotta en katsonut, mutta kuollut kulma masokistinaisten suhteen tuntuu edelleen monilla feministeillä olevan; tätä ei ole tai emme ainakaan tunnusta.

Koirien moninaisuudesta vielä, kuulin ennen joulua radiohaastattelun Mauri Kunnaksesta ja häneltä kysyttiin miksi hän haluaa piirtää koiria. Hän sanoi piirtävänsä koiria ihmisten sijasta eli hänen mielestään ihmistä voi vapaammin ja ei-uhkaavasti kuvata koirina. Pätee varmaan kaikkiin lastenkirjoihin ja ihmettelen mikseivät pilapiirtäjt enemmän hyödynnä! Nauraa käkätin täällä ittekseni kun tänään luin tuolta aiemmasta kirjoituksestasi: kummituseläin-Sauli! (Ja ne muutkin, Paavo-laiskiainen jne.)

Kismet
Joo tein background tsekkiä Schneiderista (wiki) ja onhan se kyllä elokuvia tehnyt tuon jälkeenkin, muttei monenkaan nimekkään kanssa (paitsi Michelangelo Antonionin). Ja olihan sillä ne biseksuaalisuudet ja mielenterveysjutut ja itsariyritykset.

Ne syvälliset interiöörikohtaukset höpötyksineen päivineen muuten kopsattiin nähtävästi suoraan toiseen "kulttileffaan", "Olemisen sietämättömään keveykseen"(1988, Philip Kaufman), siinä jutussa suuressa lukaalissa puolialasti kiemarteli Lena Olin (ja sivumennen: tästä taas kopsattiin suoraan sen ajan mainoselokuviin tämä tehokas nainen+alusvaatteet+knalli-yhdistelmä, joka jo oli ollut "Cabaretissa" (Bob Fosse 1972), missä Liza Minnelli hinkkasi itseään tuolia vasten) eli näin luovan omaperäisiä visuaalisia ratkaisuja nämä mestariohjaajat saavat aikaan...

Feministipäälliköt joutuvat viran puolesta puhumaan varmaan kuin pääministerit: ei tässä mitään, kyllä se tästä ja ponnistelumme eivät ole olleet turhia.

Kunnas voi käyttää koiria koska hän piirtää ne niin hyvin - Kunnaksen "Seitsemän koiraveljestä" on loistava, kaikki detaljit ovat paikallaan, näkee että Kunnas on lukenut Kiven version hyvin tarkasti ja myös osaa siirtää asiat kuviinsa. Huonomman piirtäjän käsistä tulleet koirat eivät olisi ollenkaan samoja.

Olen yllättynyt. Onko E-sika rakastunut vai muuten vain pehmenemässä, kun tunnustaa olleensa hyvänpäiväntuttu koiran, siis eläimen, kanssa ja käyttää siitä vielä ilmausta "sympatiaa herättävä"?

Marlonista vielä, kun nyt siinä viimeisessä tangossa yhä pyöritään: Saaran tavoin minäkin simahdin elokuvan ääreen, tosin vasta ihan lopussa. Eikä se Marlonin syytä ollut, kyllä se selvästi parhaimmillaan siinä oli sekä miehenä että eläimenä, sekä vaimonsa ruumiinvalvojaisissa että vuokrahuoneistossa vaanimassa. Edeltävä dokumentti oli tosin elokuvaa mielenkiintoisempi ja hätkähdyttävämpikin: aika roisisti olivat Mariaa välillä kohdelleet, Bertoluccikin, päällepäin niin pehmeä mies. (Siinä taisi kuitenkin olla ripaus sitä kiilusilmäistä äijää.)

Beibin analyysiin täytyy yhtyä, mutta niistä käsistä voisi tietysti kiistellä hieman.

Ajattelin muuten juuri Jeanne Moreauta, oikeastaan siinä yhteydessä kun mietin, keiden italialaisohjaajien 60-70-luvun elokuvia (Fellinin lisäksi) olen pystynyt protestoimatta katsomaan, lähinnä niitä mitä telkkarista on viime vuosina tullut. Itsekin hämmästyin, kun tajusin että Antonion Yö on yksi. Vaikka siinä on periaatteessa kaikki katastrofin ainekset. Vaan kun M.M. ja Jeanne Moreau ovat niin hyviä. Itse asiassa tahtoisin teetättää itselleni nuoren Jeanne Moreaun huulet, jos niitä saisi terveyskeskuksesta halvalla ja paikallispuudutuksessa.

Mutta tuohon Tangoon Marlonin kanssa J.M. ei olisi sopinut, siihen piti olla joku niin nuori että sen uskoo olevan halukas pelaamaan pelejä kun ei muuten tiedä mitä haluaa.

Golgatan Olga
Tämä koirakysymys: koiran ylistäminen voi olla myös sellainen psykologinen käsienpesu ja loppuhuokaus (bokseripuhunta tapahtuu menneessä aikamuodossa), kun ei enää tarvitse sietää sen kuolaa vaatteissaan ja vastata sen tyylittömän makeileviin kaveruudenosoituksiin ja katseisiin, joista ei paista alkeellisintakaan subjektiviteettia vaan ammottaa järjettömän luontokappaleen tyhjä tajunta. Nyt voi sitten puhua lämpimästi kuin poisnukkuneesta.

Tai sitten tämmöinen public relations-lähestymistapa. Jos täällä alkaa käydä ihmisiä, joiden koiraystävällisyys on selvää ja ilmeistä, voi aina välillä sanoa pari myönteistä sanaa koirista, vaikka se vähän ilvoksuttaisikin. Ei se kirpaise kun sen kerran kun sen tuohon kirjoittaa.

Jeanne Moreau-huulet? Kehotan pidättyvyyteen, sen verran noita yrityksiä siihen suuntaan on suuressa maailmassa tehty että hilkulla on ettei Disney haasta joitakuita töröjä oikeuteen tekijänoikeusrikkomuksesta, sen verran vahvasti on usein notkahtanut Donald Duckin™ suuntaan.

Voi herttinen sentään, Tappisella meni ihan nyt senssit sekaisin. Älä ny viitti alkaa tommoseksi.

Mutta tosiaan, nyt kun tuli puheeksi, niin ei, Tappinen, bokserissa ei ole yhtään vilppiä, sen sijaan buldogissa on juuri sitä tiettyä kylmyyttä ja karismaa, jota Brandonissakin on. Bokseri sen sijaan on vilpitön luonnonlapsi, jonka katse voi kyllä olla tyhjä - olen kohdannut sen usein - mutta joka silti rakastaa uskollisesti, eikä ala jälkeen päin selitellä, että en mää sittenkään.

"...ei enää tarvitse sietää sen kuolaa vaatteissaan ja vastata sen tyylittömän makeileviin kaveruudenosoituksiin ja katseisiin, joista ei paista alkeellisintakaan subjektiviteettia vaan ammottaa järjettömän luontokappaleen tyhjä tajunta." No niin, kiitos, ehdin jo huolestua! Tuo kuvaus taitaa päteä aika monien päättyneiden suhteiden jälkitunnelmiin.

JM-huulilla en tarkoittanut mitään injektoitavia töröjä vaan ihan tieteisfantasiana sellaisia petramaljassa kasvatettuja siirrännäishuulia. JM:llahan oli (on) luonnollisen kaunis suu, vähän epäsymmetrinen ja surumielinen.

Juu, nämä koira-asiat ovat hyvin herkkiä. Jos Etappi olis inhonnut bokseria ja koiria, ei se olis saanut anteeksi IKUNA.

Naapurustossa asui muinoin vanha herra, joka teki joka aamu pitkän kävelylenkin muhkean rotikkansa kanssa. Huopahattu päässä, pitkässä takissa, koira lyhyessä hihnassa - ja koira ei muuten vetänyt yhtään. Sekä herra että koira olivat äkäisen maineessa. Herra ei koskaan vastannut lenkkipolulla tervehdykseen, vaikka näimme melkein joka päivä, kunnes keksin huikata kuinka hieno koira Teillä onkaan. Siitä lähtien tuli tervehdys aina, sain koiraa taputtaa (ei ollut yhtään äkäinen) ja melkein isäntääkin, se riitti, ei tarvinnut hypätä palavan renkaan läpi, naapurini olivat ällistyksissään miten hyvissä väleissä olemme.

Saara
Amatöörinä en erottaisi noin tarkasti bokseria ja buldoggia, siis ainakaan kun ne siirretään miesnäyttelijöiksi. Kun nyt kaksi koiratuntijaa, Kismet ja sinä, molemmat olette sitä mieltä että Brandosta ei oikein ole bokseriksi (kuten minä kuvittelin), vaan hänet on nyt täällä buldogisoitu, kysymys sitten on että kuka miesnäyttelijä olisi bokserin veroinen otus? Se pitäisi olla joku sporttisempi kuin Marlon (Kismet), ja tyhjäkatseinen ja uskollinen (Saara). Ainoa joka tulee mieleen on vanhojen suomileffojen konkari ja yksitotisen aisankannattajan prototyyppi Eino Kaipainen (no paitsi ettei hän niin sporttinen tainnut olla eli ei varmaan kelpaa?). No kuka sitten?

Golgatan Olga
No hyvä jos katu-uskottavuuteni palasi! Huh, ehdin minäkin jo tässä hätääntyä.

Maailmalla siirrellään tietojen mukaan jo kokonaisia kasvoja ihmiseltä toiselle, joten jonkin vuoden sisään voi meilläkin alkaa mennä lähimmän yliopistollisen keskussairaalan patologian laitoksen keväthuutokauppaan, siellä voi tehdä todellisia löytöjä.

Moreau on sitten varmaan eri juttu, rahantunteva perikunta pistää sen naaman sitten joskus Christien tai Sothebyn Spring Auctioniin ja hintataso on sellainen että ei auta - jonkun teksasilaisen öljypohatan muija saa mieheltään synttärilahjaksi sitten Jeannen huulet jo koko muun rustingin. Kelpaa mennä Galvestoniin se päässä shoppailemaan sitten.

Kismet
Koirat on mukavia. Elämä ilman koiria olisi teeskentelyä.

Naapurinmiehet ovat näköjään yhtä persoja pikku makupaloille kuin heidän koiransakin. Äkäisyys on vain naamio, jonka takana vanha herra kuollakseen odottaa silitystä ja pantaa kaulaansa... Koirienpidon tämä psykologisehtava puoli on siinä melkein se paras.

Jossain oli juuri tieto että sähveri on nyt suosituin koira Suomessa. Syrjäytti suomenpystykorvan (?). Tässä on jokin kulttuurinen viesti kätkettynä. Mitä tämä kertoo meille?

Hahhah, no kotimaisista tulee mieleen Heikki Kinnunen ja ulkeista Tom Hanks.

"Koirat on mukavia. Elämä ilman koiria olisi teeskentelyä." Taas se alkaa, tyylitön makeilu, rinnuksille kuolaaminen...

No, hyvä on, on minullakin, siis koiria. Muttei boksereita. Yllättävän vaikea on keksiä bokserin näköistä näyttelijää. Mutta edistystä tämäkin: päästiin miehen esineellistämisestä miehen koirallistamiseen.

Suomenajokoira oli se joka syrjäytettiin ikiaikaiselta ykköspallilta. Se kertoo siitä, että jänismehtäkulttuuri on hiipumassa.

Ai niin, se sähveri syrjäytti kyllä suomenajokoiran, jos oikein muistan. Kulttuurisesti tarkasteltuna ajokoirahan on se, joka haukkuu kaikkea mikä liikkuu, karkailee yhtenään, ja juoksee vinossa pitkin tienpientareita. Eli ei ihme, jos saksalainen on alkanut kiinnostaa.

Aijai Etappisikaa, kun ei saa mies pehmetäkään rauhassa, tai haaremin daamit huolestuvat. Semmonen se on meidän miesten osa.

Mitähän tossa viikolla googlasin, kun päädyin eräänlaiselle hauhau-sivulle, jossa kerrottiin söötistä sikakoirasta. Toisaalla taas oli kulkukoira Alma (suom. sielu), joka oppi pelaamaan jalkapalloa. Pidä nyt Etappi ittes sikana äläkä lähde sellasiin akkojen koirahömppäjuttuihin. Vaikka tulis namua tai mitä.

Saara & Golgatan Olga
Kinnunen, sporttinen? Hanks ainakin oli suht treenatun näköinen kun viimeksi näin (Private Ryan), ja onhan siinä sellaista einokaipaista, totisuutta riittävästi kanssa. Bokserismies varmaan.

Jaa, Olgakin koiraihmisiä...

Ajokoira syrjäytyi, niin taisi olla. Ensin luulisi että se on urbaania että tämä metsälläkäynnin peruskoira saa väistyä, mutta eihän se sähveri sen kaupunkilaisempi ole, iso ja vaatii paljon liikuntaa. Ei se sentään susien syytä taida olla ajokoirien ahdinko, joka toinen viikko on jossain lehdessä kuva isäntä X:stä joka itkee ajokoiran jäännösten äärellä kun sudet taas vei, emäntä seisoo kuvassa taaempana kädet puuskassa, taksikuljetuksia lapsille, kunta saa maksaa... Sähverikään kyllä ei sudelle taida pärjätä.

Jos sähveri sitten vaan on niin miehekäs koira joka sopii valkoisen rodun edustajalle?

Eksynyt nuorukainen
Kyllä se kova kolmiyhteys kieltämättä on: mies-sika-koira. Ja siihen vielä kun lätkäistään sielu, jalkapallonpeluu ja fletkujen näyttelijöiden perintö päälle niin tietää markkinoilla käyneensä. Kunhan vartut, hyvä nuorukainen, niin tulet näkemään omakohtaisesti. Älä tule sitten sanomaan ettei varoitettu.

"Elämäni koirana"
"Mies hevosena"

Eipä ollut kummassakaan Kaipainen, Brando, Hanks tai Kinnunen.

Buñuelin "Los Olvidadosissa" koiraan siirtyi komeasti katupoika Jaibon sielu (!) hänen kuollessaan.

Pane ne keskarit edes kylmään Etappi, sadas viesti kohta tässä kommenttilootassa. Aiheet jotka saa eniten kommentteja: urheilu, naiset ja koirat.

Bokserinäyttelijöistä en osaa sanoa mitään, huono nimimuisti ja melkein kaikki miesnäyttelijät on ällöttäviä. Sliipattuja, tyhmänpullistelevia tai jotain... ainoa kivannäköinen ja fiksun oloinen joka nyt tulee mieleen on Paul Newman, mutta ei se ole bokserin näköinen, se on joku arktinen koira, husky.

Ja sehvut, voi itku. Semmosen vieressä on hyvä nukkua. Ilman olisi elämä traagillista ja rankkaa, joten suosiota ei tartte ihmetellä. Ajokoirakin on kyllä symppis. Sehvulla on parempi turkki kun niitä tuolla pihan perällä narussa kumminkin pidetään.

Kismet
Lahjomaton laskuri annostelee oluet, ja nyt tietysti menekki kasvaa kun hinnat ovat nousseet.

"Urheilu, naiset ja koirat" - tuo on kyllä hyvä aihelista. Yhdessä jutussaan Veijo Meri tuumailee hieman samaan tapaan:

"Kun on puhunut isänmaasta ja vainajista,
puhuttavaksi jäävät naiset."

En muista kirjoittiko Meri koskaan mitään selkeästi koiriin liittyvää tai keskittyvää. Tai urheiluunkaan ("Jääkiekkoilijan kesää" ei lasketa tällaiseksi).

Newman kuului myös niihin sankarinäyttelijöihin, joista naisyleisö piti. Rehti husky. Taikurin laatikko ilman valepohjaa. Ajatusleikkinä voisi kuvitella että Newmanilla olisi ollut oikeen siis kaamea musta parrankasvu, ja aina sitten tiukka mustanpuhuva sänki leukaperissä - silloin siitä olisi ollut bokseriksi, ainakin ulkonaisesti, ja voi olla että parta olisi vienyt sen rosvonrooleihin enemmän, minkä olisin kyllä halunnut nähdä. Ei hyvän rosvon vaan semmoisen oikean. Hyväkuntoiseltahan se näytti aina.

Siis olet sähveristi? Kaikkia isoja koiria aina epäillään pahiksiksi, kun kuka vaan voi ostaa minkä koiran vaan, osaa niitä kouluttaa tai ei (vai voiko?). Ne ei sitten ole sähverit niitä joilla menee välillä päässä naks ja ne syövät pikkulapselta pään tai nielaisevat lenkkeilijöiltä sormen tms. mitä aina välillä tapahtuu? Eikä ne ole geneettisesti niin rempallaan että joka paikka prakaa muutenkin, niin kuin jotkut rodut ovat (?).

Rin Tin Tin - jos kysytään kuka näyttelijä olisi hyvä sähveri.

Kun lapset kasvavat ja tupa hiljenee, alkavat naiset kaivata sylinsyrjään pientä koiraa. Asiainlaita on usein havaittu ja tosi. Tällaista kehitystä on vastustettava kuin kuolemaa. Esimerkiksi pohtimalla Marlon Brandon ruumista. Beibi, kirjoitit huulten, silmien ja käsien yhdistelmästä. Tähän lisäisin tietynlaisen epäselvän ruumiinliikunnon, jossa niska ei aina näy tietävän mitä reisi tekee. Sellaisen hetkellisen, salavihkaisen ruumiillisen holtittomuuden, joka kai sitten on lupaus siitä, ettei mitään muutakaan ruumiin suhteen ole etukäteen päätetty.

Juuri feminiinisten ja maskuliinisten piirteiden yhdistelmässä piilee niin Marlonin kuin Elviksen, Gandolfinin ja Coltranenkin vetovoima. Elvishän ei ollut ainoastaan mies ja nainen, vaan myös valkoinen, musta ja intiaani. Ja mitä oli Sopranosien suuri poika muuta kuin äiti, joka oli sidottu jatkuvaan, näännyttävään huoleen laajan perheensä jäsenistä? (Sopranos-sarjan nimi olisi hyvin voinut olla Ruuhkavuodet.) Ja Fitz sitten, mitä hänen syömisensä, juomisensa ja pelaamisensa, hänen ylipursuava ruumiinsa ja elämäntapansa muuta oli kuin feminiinistä eksessiivisyyttä? Konstaapeli Reinikainen - tuo Suomen kansan suuri suosikki - oli kylän mummo arkkihahmossansa.

Beibi, vielä: Laajentaisin aluetta miehen kämmenestä ja sormista kymmenisen senttiä ylöspäin, puolimatkaan kyynärpäätä kohden - kun se ranteesta lähtevä lihas tarttuessa jännittyy, on se ihana myös. Kun mies tarttuu naiseen syleilläkseen ja nainen tässä syleilyssä miehen ranteisiin, ei hän miestä torjua yritä, vaan koskettaa juuri tuota kohtaa.

Horsma,
kiitos tästä käsilaajennuksesta. Kuvasit asian jotenkin niin, että vatsanpohjasta kouraisi. Syvästi järkytettynä painan nyt pääni tyynyyn ja ajattelen tuota ihanaa lihasta.

Beibi
Näe kauniita unia, olivat niiden sankarit sitten jalkapalloilijoita tai opettajia.

Horsma & Beibi
Jään etsimään tuota liikettä, Brandon epämääräistä liikettä. Näkeekö sen vain naisen silmin? Liikemiehenä Brando on, kun asiaa alkaa miettimään, minun muistissani sellaista ison miehen rauhallista huojahtelua harjoittavaa sorttia (vaikkei kovin iso, siis pitkä, ollut). Sterling Hayden, John Wayne, nämä liikkuivat siten, cowboymaisesti, isot miehet. Näistä urbaani pikakelausversio on Clint Eastwood, iso mies ja cowboy mutta ei liiku enää kuten lännenmies vaan kuten baudelairelainen hermostunut pariisilainen. Aikakauden muutos.

Äitiyden ihme Elviksellä, Sopranolla ja Fitzillä tuntuu oikeanlaiselta tulkinnalta. Samoin sitten jokaisella oli yliminä-äiti (Elvis on tässä mielessä pelkkää freudia, sillähän oli se pienenä kuollut kaksoisveli jota äidin kanssa itkivät, samassa sängyssäkin äiteen kanssa silloin kun isi oli linnassa, Elviksen piti olla kiltti poika, veli itkee taivaassa ja äitee maan päällä jos Elvis on tuhma and that kinda shit...), Tonylla sitten on myös se varsinainen oppikirjan dentata-tyrannosaurus pitämässä kuria, Fitzistä en muista kuin että sitä kiehnasi ex-vaimo siinä jossain vaiheessa. Leimallista muuten, että kaikkien näitten veltohkojen "äitien" sukupuolista (miehistä) toimintaa alleviivataan sen verran että se tuntuu palvelevan jotain päämäärää, siis se alleviivaaminen.

Niin ja tosiaan: konst. Reinikainen oli suulaan juoruämmän perikuva, jollaisia kaikkien poliisien tietysti tulisikin olla.

Miten niin Kinnunen ei ole sporttinen? Minulle tuli kyllä heti mieleen se "onks Viljoo näkyny?" -tyyppi niissä verryttelyhouisuissaan.

Saara
Sporttisethan ne housut kyllä, ja kossupullo perstaskussa, mutta entä mies housujen sisällä?

Kun täällä tuli taas esille tuo naisen esineellistäminen, niin kysyisin mitä näette kun katsotte esim. Fiskarsin saksia? Minä näen niiden muotoilussa esineiden naisellistamista. Herää kysymys muotoilun etiikasta.

Täytyy vissiin katsoa uudelleen Brandoa näiden huikeiden analyysien jälkeen, vaikka Horsman analyysi eriparisista ruumiinjäsenistä tuo mieleeni ensimmäiseksi lähibaarin kantapeikot eli jos se Brando vaan oli jatkuvasti humalassa? Se tietysti parantaa kenen tahansa mahdollisuuksia esittää eläimellistä raukeutta, moni Hollywoodin femme fatale käytti tietty viinan sijasta ja rinnalla opioideja.

Että sehvutko pahiksia? Ei suinkaan vain sehvut, nuo viattomat tappajat tyhjine katseineen, sillä kaikki koirat tappavat mielellään ja sen vuoksi sanon usein kohteliaisuutena mielestäni hienojen koirien omistajalle, että on sulla siinä hieno peto ja se peto haistelee minua, nuolee naaman. Sehvut asettuvat luontaisesti huolehtimaan ulko- ja puolustusministerin tehtävistä ja aiheuttaa ongelmia jos kokematon omistaja joutuu pääministeriksi itsevarmalle sotaherralle. Vanhasten sehvu olikin Merjan koira, en tiedä oliko uros vai narttu.

Strindberg-setähän oli sitä mieltä että koira on niillä ihmisillä jotka eivät itse uskalla puraista. Pätee ainakin minuun, koska pelkään olla yksin kotona ilman koiria. Pelkään mörköjä, rosvoja, humalaisia.

80% suomalaisista henkirikoksista tehdään humalassa, etenkin laskuhumalassa. Turun vankimielisairaalan pomo Hannu Lauerma ehdotti ratkaisuksi että viinapullon kylkeen vois teipata makkaravoileivän. Ehdotusta vois kehitellä niin että se olis kännykän lisävarusteena, jos nimittäin on se viinapullo jo juotu. Ja jos se kossupullo on ollut verkkareitten taskussa niin kun Viljolla, ei leipä saattais tulla syötyä vaikka pullo oliskin tallella.

Vai käviskö koira ratkaisuksi niillekin, jotka uskaltaisivat itsekin purra, jättäisivät sen koiran tehtäväksi? Heille voisi antaa esimerkiksi mopsin osana ehdonalaisvalvontaa.

Apostoli Jumppanen
Hmm... kyllä Fiskarsin sakset aika naisellistetut ovat kieltämättä, ja jos freudilaisjatkumoon nekin tuupataan niin mikä sen naisellis-äidillisempi temppu olisikaan kuin se mitä Jörö-Jukalle tehtiin, kun ei kynsiä leikattu niin leikattiin sitten sormet pois (menikö kaikki vai vain peukalo - sehän näin symbolisesti olisi tietysti riittävä), ja Fiskarsin saksilla, tietysti. Kyllä sadun opetus lie ollut aika selvä: pidä mielessäs että sitä ei hypistellä, oli siinä kynsi tai ei - muuten tulee äidin sakset nips naps.

Kismet
Ei kai Brando niin perso viinalle ollut, ruoka sitä vastoin maittoi hyvin. Tuo hänen liikehtimisensä arvoitus on minullekin edelleenkin arvoitus. Täytyy katsoa joku sen leffa.

Niin eikö sähverit germaanisen luontonsa mukaisesti halua aina katsoa ylöspäin, johtajaan, ja ottaa käskyjä vastaan? Tämä Vanhasen tapaus onkin tässä mielessä kiinnostava; jos tuli sellainen tilanne missä valkeni: tässä talossa ei voi olla kuin yksi pomo, ja se et Matti ole sinä. Ei siinä muu sitten auta kuin uuniperunoin varustettuna ulos ja treffilinjoille. Ja ex ja koira elivät onnellisina lööppien ulkopuolella elämänsä loppuun asti.

Kookas koira varmaan antaa turvan tuntua jos on yksin jne. Mutta millainen koira pärjää möröille? Luulisin että koiralta tulee mörön kanssa vetelä housuun melko helposti, nehän (koirat) pelkäävät ukkosta, raketteja sun muuta sellaistakin, saati mörköä.

Onko Lauerma keksinyt tuollaista sanoa? Ilmeisesti alan miesten ja naisten parissa touhuaminen on saanut sen miettimään epäotodokseja ratkaisuja. Tai sitten se muistelee nuoruuttaan, kun kapakassa ei saanut viinaa lain mukaan kuin "ruoan yhteydessä", tästähän on ne legendat niistä homeen tai muovikelmun peittämistä oopperavoileivistä, jotka seilasivat pari viikkoa pöydästä toiseen lain kirjainta täyttämässä, koskemattomuutensa kuitenkin säilyttäen,

Mutta entä laskuhumalainen kasvissyöjä tai vegaani? Riehaantuu vaan lisää, jos löytää teipatun makkaravoileivän? Ja siitä tulee kyllä pahaa jälkeä kun vegaani vetää vaihteen kakkoselle.

Juu, Laerma esitti makkaraleipää tälle henkirikosporukalle ratkaisuna Hesarin haastattelussa,ilmeisesti ei ole siinä jengissä montaa kasvissyöjää. Se Lauerma muuten kirjoittaa hyvin. On kirjoittanut ainakin yhden kirjan, keväällä tulossa uutuus. Muutenkin fiksun oloinen tyyppi, olen kuunnellut aina kun olen jossain huomannut haastateltavan.

Ei mulle ole koskaan sattunut yhtään paukkuarkaa koiraa, ei sehvua eikä muun rotuista. Toinen koirista yrittää ottaa kiinni papatteja uutena vuotena eikä ole moksiskaan sähköaidasta vahingossa saadusta iskusta. Ukkosta ajaisivat koirat molemmat kauemmas pihasta, mutta ukkonen ei aina tottele. Mutta onhan niitä paukkuarkoja koiria ja ihmisiä. Nyt on sattunut mörkövarmat koirat.

En muuten ollut kuullut tota legendaa homeisista oopperavoileivistä, nykyään ei taida missään enää edes olla myytävnä sellaisia. "Yks kasvisooppera ilman majoa!"

Kismet
Lauerma aina kaivetaan haastateltavaksi kun tapahtuu jokin erityisen kuohuttava henkirikos. Sen ansio on ollut ainakin siinä, että kaikki sellainen medioista ja ihmisten mielikuvituksesta peräisin oleva ns. pahuudella, kostolla mässäilevä demonisointi, jota julkisuudessa aina esiintyy, karisee näistä rikollisista kerta kerran jälkeen Lauerman juttujen avulla pois ja Lauerma esittää heidät monella tavoin onnettomina ja lyötyinä tyyppeinä, mitä varmaan ovatkin. Ei ne ole mitään toista ihmisyyden lajia tai muuta kummallista, samasta suomalaisesta kulttuuristä ne esiin puskevat kuin me muutkin. On hyvä että joku muistuttaa aina tästä, ja Lauerma on yksi niistä.

Sinulla on turvallisen mörötöntä sitten jos noin otteluvalmiita vartijoita on talossa. Onko koira muuten silloin epänormaali jos se ei pelkää mitään? Itsesäilytysvaisto pitäisi olla niilläkin?

Kismet
Se taisi olla jossain Alkon tai Alkon tutkimussäätiön tms. dokumentissa missä käsiteltiin suomalaisen ravintolatoiminnan historiaa, jossa kuuluisan Hansa-ravintolan (ja Kosmoksen) kulttuurijengin edustajana haastateltiin Jomppa Ojaharjua joka kertoi tällaisesta muumioituneesta leivästä, jota tarjoilijat kanniskelivat keittiöstä pöytään ja takaisin. Oli sitten 1960-lukua, kun Jompat ja Saarikosket noissa paikoissa istuivat. Ja tuollaiset säännöt vielä olivat voimassa silloin (ja kravattipakko, siitäkin oli siinä juttuja).

Sika,
en malta olla ihastelematta noita kauniita kaksihahmotteisuuksiasi, tuotakin, miten "koira varmaan antaa turvan tuntua". Iäisyys sitten yksi poika kyseli lakkaamatta, joko olen lukenut sen McEwanin Vieraan turvan (The Comfort of Strangers), ja minä luulin koko ajan, että kyseessä oli turpa.

Sehvuista ja muista tappajista en paljon tiedä. Minulla oli joskus mäyräkoira. Kun oli ilta ja se pani pehmeän turvan kaulalleni, ei yksikään mörkö olisi päässyt lähelle. Oli se aikamoinen koiraksi, narttu.

Hyvä pointti tuo että onko koira ihan terve kun itsesuojeluvaisto puuttuu. Oltiin kerran Italiassa ja toi paukapää olis hypännyt keskiaikaiseen kaivoon kun sanoin hyppää (kuvaa varten kaivon reunalle), se luuli että kaivoon hypätään, mutta onneks siinä oli verkko. Pentunakin se teki innokkaasti mitä tahansa mitä normaalikoira ei uskalla kuin harjoituksen jälkeen, raunioilla treeneissä esimerkiksi kulki heti kaikilla pinnoilla pimeässä jne.

Itsesuojeluvaiston puutetta sanotaan koirissa kovuudeksi. Se ei ole toivottu ominaisuus lemmikillä, tämän koiran sukua on käyttöpuolella eli poliisi/rajavartiosto yms tarvitsee koiria jotka eivät pelkää juuri mitään ja unohtavat heti jos jotain pahaa sattuukin eivätkä jää sitä hautomaan. Koulutuksella käyttökoirissa myös vahvistetaan piirrettä eri tavoin.

Laeurma osaa puhua kiihkottomasti vangeista ja siitä pahuudestakin. Esimerkiksi kuulin pitkän haastattelun stalkereista joku vuosi sitten; mielestäni hän on erityisen hyvin ottanut esille persoonallisuushäiriöitä haastatteluissaan. Ettei ole aina vain kaksi kantaa: rautaa rajalle ja sitten tämä että kaikki vangit ovat vain elämässään eksyneitä ressukoita. Lauerma ei minun kuulemani mukaan asetu niille rintamalinjoille ollenkaan, hän pyrkii asiatiedolla arkipäiväistämään rikoksista ja rikolliista puhumista, että jäis sijaa toisaalta varautua ja toisaalta tajuta "millaista se on" tai esimerkiksi on. Toivoisin että Lauerma kirjoittais kirjoja enemmän.

Beibi
Koirat kyllä toimivat turvakkuuden takuueläiminä jos ketkä. Ilmeisesti riittää vieraan turvoiksi jopa pelkkä mäyräkoirakauluri. Tämän kyllä tulkitsisin paikallisen yöllisen mörkötarjonnan laadulliseksi kehnoudeksi.

Hevostyttöiässä luettuna varmaan "Vieraan turpa" voi olla rankka draama talleilta missä seisotaan omalla turvalla kuin jälkipolvet Suomenlinnassa.

Kismet
Hauska termi tuo "käyttökoira". Koiramaailman duunari.

Siis on olemassa koiria, joissa on valmiiksi "pelottomuutta", ja sitä sitten voidaan vielä vahvistaa. Tavallaanhan tällainen on aika kaukana luonnonvaraisesta eläimestä (ja niinhän useat rodut ihan alunpitäen tietysti). Tulee mieleen jotkut ihmismaailman taistelijat, feodaaliyhteiskuntien sotilasluokat, joissa täydellinen pelottomuus saattoi olla ihanne (kuuluisimpana tietysti japanilaiset samurait, jotka kävivät tappeluun mieli täysin tyhjänä). Ja totta kai, ihmisen kannalta tuollainen työläiskoira on aika luotettava, tietää että homma ei jää tekemättä ainakaan pelkäämisen takia.

Juuri tämä mitä Lauermasta sanoit, että "hän pyrkii asiatiedolla arkipäiväistämään rikoksista ja rikollisista puhumista", se on minustakin asian ydin. Ammattilaisen kiihkottomuutta. En ole sen kirjoja lukenut, mutta esiintyjänä se on tällä alueella juuri sopiva: kuivan asiallinen ja selkeän niukkaeleinen ilmaisu sopii tällaisiin juttuihin paremmin kuin mikään muu tyyli.

Koiramaailman duunari on kans hyvä termi. Käyttökoirat on useimmiten ihan tavallisia perhekoiria samalla, kilttejä ja hyvätapaisia, ei mitään tarhapetoja. Noin kahden ja puolen vuoden iästä asti koira on 100% luotettava eli tosi helppo ottaa mukaan ja pitää vapaana missä vaan, koska se tottelee aina ja heti.

Tosin kaupungissa koiranomistajia nöyryytetään kohtuuttomasti. Onneksi edellä mainitsemani herra rotikkansa kanssa on jo edesmennyt, en vain voi kuvitella häntä rotikkansa jätöksien puoleen kumartuneena ja kuljettamassa pussia nöyrästi seuraavaan kilometrin päässä sijaitsevaan roskalaatikoon.

Ja villieläimistä, kesykin susi on tosi arka. Samoin susiristeytykset joita käytetään Alaskassa vetokoirina ja on muka tuotu Suomeenkin. (Olivat minun nähdäkseni paperittomia malamuutteja).

Ai niin, taistelijoiden pelottomuudesta: monet koirataktiikat pätee ehkä ihmistenkin koulutukseen. Koirat eivät esimerkiksi koskaan häviä ja saavat aina hyvän palkinnon. Ne eivät siis tunne tappiota lainkaan, ainoastaan odottavat palkintoa. Vrt. pyhä sota tai vaikka äidin iltarukous, ennen uutisia tänään dokkarissa lapsisotilaana (lähettinä) sodassa ollut veteraani kertoi ettei koskaan pelännyt kuolemaa ja arveli johtuvan siitä että äiti sanoi iltarukouksessa, ettei maailman paha sua kosketa (tai jotain sinne päin).

Kismet
Jokakeväiset yleisönosastotaistelut: koiranomistajat vs. muu maailma. Se alkaa 3-4 kk:n päästä kun lumi poistuu ja kakkainen totuus tulee taas esiin... Samat tappelut muuten taidetaan käydä joka kerta kun jonkinrotuinen koira puraisee ihmistä.

Sinun "mainospuheesi" koirien helppoudesta antaa ymmärtää, että olet ilmeisesti aika kokenut koirien kouluttaja?

Niin nuo sudet... onko ne (sekoitukset) kielletty Suomessa? Ei vissiin? Se on kiinnostava alue, tämä rajankäynti "villien" ja "kesyjen" koira/susi-otusten välillä. Vaikken niin tarkkaan ole asiaa seurannut, olen huomannut että se koirapiirejä jonkun verran on Suomessakin keskusteluttanut.

Kismet
Varsinaiset taistelukoirat sitten koulutetaan myös aggressiivisiksi, pelottomuuden ohella? Mutta niillä ei sitten muuten taida tehdä yhtään mitään, tappelemisen lisäksi.

Tämän sentään tiedän: koiratappelut ovat kiellettyjä Suomessa (ja taitaa olla koko EU:ssa)

Hauska seurata sivusta E-sian tiedonomaksumisprosessia, kun kerrankin löytyi hänelle vieraampi aihe, ja vielä asiantunteva Kismet langoille samaan aikaan.

Kismet ei pahastune, jos vastailen minäkin: koiratappeluissa (jotka ovat tosiaan laittomia suuressa osassa maailmaa) käytetään yleensä pitbulleja, joiden aggressiivisuus nimenomaan *muita koiria* kohtaan on synnynnäistä (ja valikoidun jalostuksen tulos). Se on siis niillä geeneissä, samoin kuin se, etteivät ne tappeluun jouduttuaan lopeta edes toisen alistumiseleistä (toisin kuin koirat yleensä). Nämä koirat eivät kuitenkaan normaalisti ole aggressiivisia ihmisiä kohtaan, mutta huonolla kohtelulla saa tietenkin ihmeitä aikaan.

Taisteluun pakotetut koirat ovat syyntakeettomia: ne pannaan aidattuun kehään, josta ei pääse pois, eivätkä ne alkuun päästyään *pysty* lopettamaan tappelua, koska ne on geneettisesti ohjelmoitu sellaisiksi. Ne eivät todellakaan "nauti" tappelusta ja kärsivät sen päätyttyä kivusta siinä kuin muutkin, mikäli ylipäänsä selviävät hengissä.

Sinulle tutussa japanilaisessa kulttuurissahan on myös koirataisteluperinne ja omat rodutkin sitä varten, tosat ja akitat, ehkä muitakin. Nykyään varmasti kiellettyä sielläkin, ja ainakin akitat ovat jo assimiloituneet perhekoiriksi (eivät tosin vieläkään niin tykkää vieraista koirista).

Koirasusia on kasvatettu Suomessakin. Kauniita ovat mutta siinä mielessä hankalia, etteivät herkkinä ja arkoina (kuten Kismet jo totesi) oikein sovellu taajamiin narun päässä kuljetettaviksi. Parempi susi sutena ja koira koirana.

P.S. Tänään tulee taas Brandoa Teemalta.

Jos muuten Beibin koira oli karkeakarvainen mäyräkoira, olisin mörkönä pysytellyt tiukasti kaapissa, sillä nekin koirat ovat usein varsin kovia ja sinnikkäitä luonteeltaan. Naapurissa asuu mäyräkoira-hirmuhallitsija, sitä ei ole ollenkaan hemmoteltu, mutta omistaja on tottunut pehmeisiin, vilkkaisiin ja eloisiin lintukoiriin? Ei mikään helppo koira, kivitalon kokoinen ego ja hyvin vähän miellyttämisenhalua (jota sakulla usein löytyy, palveluskoira kun on).

Susiristeytykset eivät tietääkseni ole kiellettyjä. Juvallako oli se puolisusitarha, nyt ei ole ilmoitellut, lieneekö pentujen menekki ollut vähäistä, hyvä niin.

En oikeastaan ole koskaan ollut kiinnostunut niinkään koulutuksesta, vaan koiran käyttäytymisestä ja aajtusmaailmasta. Ja ollakseen kokenut pitäisi mielestäni olla ollut tekemisissä satojen, ei kymmenien koirien kanssa.

Tunnen suojelukoulutusta vain pintapuolisesti mutta sen verran osaan sanoa ettei koirista kouluteta aggressiivisia. Koulutus tapahtuu saalisvietin alueella. Tässä on kumminkin meriselityksen makua, koska suurin osa sivullisten puremisista tapahtuu saalisvietin ja puolustusvietin takia. Mutta nuo purijakoirat eivät ole koulutettuja suojelukoiria (SPL:n maalimiehet jne.)olleet ainkaan yhdessäkään tapauksessa joista itse olen lukenut tai kuullut.

Virkakoirat ovat tietääkseni ns. kombikoiria, jotka koulutetaan useisssa lajeissa, jäljestyksessä ja suojelussa, jotta ne suorituvat tehtävistä ja lisäksi ne voivat olla erikoiskoulutettuja vaikkapa ruumiskoiriksi. En ole tosta ihan varma, ovatko ruumiskoiratkin aina suojelukoulutettuja. Tää kpl on siis mutua.

Ps. Voi olla, ettei tullikoiria kouluteta suojeluun kun ne eivät sitä tarvitse. Puhuin poliisin ja rajavartioston koirista ts. mitä niiden koulutuksesta olen kuullut/lukenut ja pitkästytän kaikki näillä jaarituksilla. Mutta tuleepahan kohta sata viestiä vai 101 kuin dalmatiankoiria.

Tänään näytti tulevan Brando-dokumentti. Ja koska en voi enää syyttää matkalta tuliaisiksi saatua influenssaani täällä maleksimisesta, niin parasta ryhtyä töihin, ei kuumetta enää.

Täällä te vaan keskustelette koirista, ettekö te tiedä mitä on tapahtunut? Herra isä sentään, nyt kyllä tarvittais nitroja.

Leena, mitä mitä? Normaalien katastrofiuutisten lisäksi siis? (En löytänyt nettiuutisista uutta sotaa tai Yellowstonen tulivuorenpurkausta.)

Kismet, tulli- ja ruumiskoiria ei kouluteta suojeluun, kuten arvelit. Etenkin jälkimmäisillä hihaan rynkäämisen tarve olisi aika marginaalinen...

Kismetille vielä:
(lupaan että tämä on tällä erää viimeinen koira-aiheinen kommenttini)

anteeksi, puhuin äsken läpiä päähäni siinä mielessä, että poliisin ruumiskoirilla on kai kaikilla myös normaali partiokoirakoulutus takana, eli siihen kuuluu suojelukin. Mutta voisi kuvitella, että suoraan ruumiskoiran hommiin koulutettavalta sellaista ei edellytetä. Muistelen lukeneeni ainakin yhdestä siviilipohjalta toimivasta ruumiskoirakosta, joka avustaa poliisia.

Golgatan Olga & Kismet
Kiitokset koira-alan tiedoista. Jo tuo viljelemänne terminologia on maallikon korvaan hauskaa: virkakoira, kombikoira.... ruumiskoira. ("Tryffelikoira", on varmasti sekin pätevä titteli, vaikka ei Suomessa? Siat myös kilpailevat tällä alalla.). Oma tietämykseni koirista on ansiostanne lisääntynyt. En kuitenkaan ole suunnittelemassa vielä koiran hankkimista, koska a) maksavat paljon b) niissä on sitten loppuikänsä kiinni, ts. elävät pitkään.

Tiedän kohta koirista enemmän kuin Brandosta, Vaikka hänestäkin tässä on saanut uutta dataa, ja, kuten täällä on todettu, mies seikkailee vielä kuvaruudussakin tässä pian taas.

Niin siis kysyttävä nyt on, että siis tullikoira on se joka haistaa huumeet, ja ruumiskoira se joka etsii ruumiita? Kun hajuaistin kanssa molemmissa pelataan, niin nämäkin hajut ja hommat on sitten eriytetty, sitä kysyn?

Kismet
Korostettakoon vielä, että tänne on kyllä sallittua kirjoitella ilman flunssaakin.

Leena
Joko nitrot on löytyneet?

Kyllä tämä on kaikkien aikojen uutispäivä. Heti aamusta luin että ”Vanessa Kurrin tanssijuonnot jäävät yhteen kauteen” ja ”Riitta Väisänen myöntää rakkaussuhteen Spedeen”. Sitten lanseerattiin tämä kalapuikkokiista viiksien lisäksi and final: Niinistö luistelee EM-kisoissa.

Onneksi isävainaan nitrot löytyivät.

Nyt äkkiä satasen loppukiri (Boltilla 9.68).

Leena
Kyllähän noissa kieltämättä on sulattelemista. Minä olen vedellyt tässä Coldrexia jo jonkun päivän uutistarjonnan paineessa.

Kun kerran annat luvan...

Tullikoira (usein labradori) tosiaan haistaa huumeet ja lääkkeet. Intensiivinen haistelu kokopäivätyönä on yllättävän raskasta puuhaa, joten ne eivät tee muita haisteluhommia.

Jokaiseen hajuun koirat on koulutettava ja ehdollistettava erikseen.

Partiokoirana päätyökseen toimiva poliisikoira etsii hajuaistinsa avulla usein elävien jälkiä, joko rosmojen tai sitten metsään harhautuneiden vanhusten, eksyneiden sienstäjien tmv. Ruumiskoiran koulutuksen saanut tekee lisäksi ruumiskeikkoja, mutta niitä on harvemmin (tarkennuksena: ruumiskoira jäljittää ruumista nimenomaan vedestä). Partio-/ruumiskoirat voivat olla koulutettuja myös tiettyjen huumeiden tunnistamiseen.

Sitten on vielä miina- ja räjähdekoiria virkapuolella, ja niiden lisäksi mm. malmikoiria, homekoiria, mainitsemiasi sienikoiria jne. Jotkin koirat pystyvät myös tutkitusti haistamaan ja paikantamaan ihmisestä esim. ihosyövän esiasteen. Ja eräät pystyvät varoittamaan epileptikkoa tulevasta kohtauksesta, ennen kuin ihminen itse vielä huomaa mitään erityistä. (Joillakin epileptikoilla onkin jo tällaisia avustajakoiria.)

Flunssa menee nopeimmin ohi kun pysyttelee siellä peräkammarin punkassa – kädet peiton päällä.
Tuosta Lauerman fanittamisesta mulle tulee kyllä vähän kylmät väreet.

Golgatan Olga
Jos Batmaneissa seikkailisi Kissanaisen tilalla Koiranainen niin olisit varmaan yksi hyvä ehdokas rooliin...

"Intensiivinen haistelu kokopäivätyönä on yllättävän raskasta puuhaa, joten ne eivät tee muita haisteluhommia." Tuota, kai ne virka-ajan ulkopuolella nuuhkaisevat vastaantulevan lajitoverin takapuolta sentään? Kuulunee niissä piireissä hyviin tapoihin. (Sori, en malttanut.)

Mutta no - koirat elävät jo omassa modernissa yhteiskunnassaan, kun työnjaollinen hajuihin perustuva erikoistuminen on noin pitkällä! Mistä muuten näitä koiratietoja löytyy, onko joku hyvä kirja olemassa, tai nettisivusto, missä olisi kootusti kaikkea tällaista mitä täällä olette tuoneet esiin?

Ja tuo epilepsiajuttu - mihin se perustuu, hajuunko?

Niin ja poikkeuksellisesti nyt, kun taisi olla tässä blogissa eka kerta, voitit 100. kommentin kirjoittajana (sarjassa yhteen höpötykseen kirjoitetut kommentit) mahdollisuuden valita joko se olut tai vesi. Jos oikein muistan niin sinullahan on jo yksi pullollinen tienattu ennestään, vetisenä ruotsalaisoluena, joten kohta on hienoisen hiprakan aineksen kasassa.

Leena
Flunssapasiliskot voi nitistää vain kädet visusti peiton alla.

Mikä Lauermassa niin? Jos tehtäisiin hänen elämäkertaansa perustuva elokuva, nimiosassa olisi varmasti Marlon Brando.

Jaaha, Koiranaisesta ei ehkä saa yhtä vetävännäköistä pakkausta kuin Kissanaisesta; lähinnä tulee mieleen pörröistä karhupukua muistuttavat releet. Mutta kai sitä on taiteen nimissä uhrauduttava.

"Tuota, kai ne virka-ajan ulkopuolella nuuhkaisevat vastaantulevan lajitoverin takapuolta sentään? Kuulunee niissä piireissä hyviin tapoihin." Toki toki. Vapaa-ajan haistelu on rentouttavaa puuhaa. Vähän samaa kuin tänne blogiin naputtelu verrattuna "oikean" työn tekoon sormenpäät hellinä ja kalmansiima kaulassa.

Kaikenkarvaisia koirakirjoja on saatavilla vinot pinot ja nettikin pullistelee koirajuttuja, mutta aika hajallaan ne tiedot tietenkin ovat. Usein ne ovat myös ristiriitaisia. Jos sallit, palaan tähän myöhemmin.

Ja kiitos, oikea keskiolut kyllä maistuisi sen mellanölin päälle.

Se on mun kriminelli mieleni joka kavahtaa. Brando tulee pääosaan ölisten ja Panu hoitelee biografia-puolen.

E-tap, kyllä sieltä löytyy joka lähtöön, oisit vaan selannut ja antanut ajan kulua...

Jaa Leena, jos noin on, lienee viisainta tarjota varmuuden vuoksi sulle tulevan voitto-oluen seuraksi se makkaravoileipä vai olisko juustoleipä parempi?

Mielenkiintoinen rotu toi akita. Huomasitko Olga muuten, että sait ihan itte päättää minkä rotuinen koiranainen on kyseessä? Onnea voittajalle ja pane ihmeessä kiitos tieto koirasivustosta jos sellaisen löydät, sieltä olis kätevä tarkistella asioita jos joskus on tarvetta.

Golgatan Olga & Kismet
Tuo minkärotuisena tohtisi elokuvassa nousta itsensä Bruce Waynen ja Robinin kaksoisvaltikkaa ja järjestäytynyttä yhteiskuntaa vastaan, on ehkä sinänsä paljastavaa, näin saamme tietää sen mitä ei suoraan viitsisi kysyä ettei vaikuta rahvaanomaisen uteliaalta: minkärotuisia sinun koirasi on/ovat? Olgalla nähtävästi on pukuvalinnasta päätellen karhukoira/koiria, tai sitten jostain vanhasta joulunäytelmästä tai vastaavasta jäänyt vintille karhupuku, semmoinen varmaan vielä jossä on ne vekkulit pyöreät korvat kahta puolta peloittavaa karhunnaamaa ja polvien kohdalla takana heilahteleva töpöhäntä.

On tietenkin udeltava: mikä puku se Kismetin kohdalla olisi?

Ja jos joskus löytyy, minä myös mieluusti otan vastaan tiedon netissä mahdollisesti sijaitsevasta koirainfosivustosta.

Leena
Tuossa Kismetin ajatuksessa voisi olla ideaa: blogi voisi alkaa myöntää kuukauden Lauerma-makkaravoileivän kriminelleimmän tuntuiselle kommentaattorille. Tarvitsisin kuitenkin tätä varten elvytysbudjetin, tällä hetkellä rahani tuntuvat menevän kaikki siihen että saa pidettyä kommentaattorit oluessa ja vedessä.

Zepa
Ymmärsin että tuo naama- ja vartaloprojektisivusto täydentyy ajan myötä. Se täytyy laittaa seurantaan, sellaiseen bookmarkkiosastoon kun tarttee saada nopeasti tehokas herätys aamulla, tai sitten tuhdit pohjat painajaisunille.

Tietty mä haluaisin olla saluki, kuvankäsittelyllä onnistuu mikä tahansa :) Vinttikoirat ja kaikki alkukantaiset on kiinnostuksen kohteena ("tommosen mä vielä haluan") ja yks arktinen sekarotuinen löytyy kotisohvalta. Toinen koira on aina perinteisesti ollut sehvu. Se on lapsuuden koira ja edustaa täydellistä turvallisuutta ja idylliä. Tuttu ja turvallinen.

Kismet
Saluki - löytyi kuvat ja kaikki. Näyttävä (ja varmaan myös kallis). Muistuttaa naamalta muuten Muumilaakson Vilijonkkaa. Voisi Batmanilla ja Robinilla trikoo tutista jos Gotham Cityn rikollishierarkian huipulle ilmaantuisi yllättäen uusi tehokaksikko, Salukinainen ja Karhukoiranainen.

Nykykoirat ovat sinulla nekin noita isokokoisia eivätkä mitään sylimalleja. Tuon kuvion muuten olen ollut huomaavinani, ja loogistahan se onkin; jos on ollut lapsuudenkodissa koira niin niitä (ja vielä samantyyppisiä) on myös aikuisena. Ainoa on tuo maaseutu-kaupunki - ero, voi koirakin kutistua kun tullaan kerrostaloon.

Ei ole karhukoiria ei, vaikka karhupuvussa nyt täällä istun ja odotan agentin soittoa. Koirani ovat mustia hurttia ruskein merkein, beauceron ja hovawart (E-sialle uutta googlattavaa). Entisen vuokraemäntäni mielestä minä ja beauceronnarttuni muistutimme toisiamme.

Jospa E-s vielä tarkentaisit, millaista tietoa olet piskeistä vailla. Poliisikoiristako sytyit? Mitään kaikenkattavaa nettisivustoa ei taida olla, miljoonia kasvattaja-, harrastaja- ynnä muita kuppikuntasivuja kylläkin.
Hyvä sukellus koirien nahkoihin on Tuire Kaimion perusteellinen ja asiantunteva kirja "Koirien käyttäytyminen", WSOY 2007. Sen kun pänttäät läpi, niin jo teet vaikutuksen seurassa kuin seurassa. Rotukirjoja ilmestyy harva se vuosi, ja informatiivisimmat ovat niitä joissa on suhteessa enemmän tekstiä kuin kuvia.

Livahti ohi aiempi kysymyksesi: "Ja tuo epilepsiajuttu - mihin se perustuu, hajuunko?" Tästä on eri näkemyksiä, toisten mukaan ihminen tosiaan alkaa erittää (aivojen sähkökemiallisen sähinän seurauksena) tiettyä hajua, jonka vain koira erottaa. Toiset arvelevat, että ihmisen fyysisessä olemuksessa, ruumiinkielessä (tai nykyään on kai pakko sanoa kehonkieli) tapahtuu jo hienovaraisia muutoksia, jotka koira oppii yhdistämään kohtauksiin. Täytyisi opiskella vähän enemmän tätä asiaa.

Itse asiassa meillä kotona ei ollut koiraa, vaan sukulaisissa jossa vietin paljon aikaa lapsuudessa, mieltymys tiettyyn rotuun taatusti syntyy muistoista ja mielikuvista. Monesti niin että sama koira kuin kotona, mutta olen kuullut monen kertovat koiravihasta samasta syystä. Isä rakastanut koiraa enemmän kuin perhettä ja kas kummaa, kyseessä saksanpaimenkoira. Ja sitten muistot takaa-ajaneesta hirmuisesta kidasta, jonka hönkii tulenkarvaista läähätystä pienen ihmisen naamaan (saksanpaimenkoira). Yksi kivoimpia koiramuistojani on samasta talosta kuin se vanha herrakin eli alakerran hienohipiäinen, pähkinäinen kissarouva joka kuulemma pelkäsi kaikkia muita saksanpaimenkoiria paitsi minun koiraani, koska "sillä on niin lempeä katse."

Olga, voisin Kaimion rinnalla mainita hiukan vastapainoksi klassikon eli Helmut Raiserin Suojelukoira. Siinä kerrotaan palveluskoirien vieteistä lyhyesti ja kattavasti, samalla tulee terminologia tutuksi. Vietit ovat kumminkin koiran toiminnan pohjavire arkielämässäkin. Suosittelisin mielelläni myös kirjaa luonnetestauksesta, mutta sellaista ei kai ole? Kaimiota en ole lukenut. Hevoskirja on omana mutta en ole kertakaikkiaan jaksanut lukea sitä kokonaan, melkoinen tiiliskivi.

Kohta tänne kokoontuu enemmänkin koiraihmisiä Lauerma-makkaravoileivän ja keskarin toivossa. Kissaihmiset katoaa, vaikkei se aina niin jyrkkä raja ole, minulla on kissakin. Musta valkein merkein.

Kismet
Toivottavasti täältä eivät katoa kissaihmisten kannoilla kaikki muutkin... Täytyy varmaan ruveta jäähdyttelemään tämän aiheen kanssa ja siirtyä taas puhumaan Brandosta, jonka nuoruuden kukoistusta esiteltiin eilisessä pikakelausdokumentissa. (Yleensä vältän puhumasta kotieläimistä muiden kuin varmojen tapausten kanssa.)

Luonnetestistä löytyy tietoa netistä. Se Raiserin kirja on tosiaan omassa lajissaan klassikko, mutta olisiko liian spesifi ihan pystymetsästä tulevalle? Itse välillä kaipasin imaamia selittämään Raiserin teoriakiemuroita kun kirjasta selailin (vaikka olen suojeluun ja alan termeihin jonkin verran tutustunutkin).

Golgatan Olga & Kismet
beauceron ja hovawart - nuokin kuvista päätellen isoja körmyjä, jos noita tulisi narutta kadulla vastaan niin karkuun lähtisin.

Saluki & Beauceron & Hovawart - tuo melkein muuten kuulostaa latvialaisen (konkurssirikoksista syytettyjen puolustamiseen erikoistuneen) hämärän asianajofirman nimeltä.

Minulla on intressi oppia tietämään jotain koirista, se liittyy sellaiseen (puoli)vakavaan projektiin, johon olen (puoli)laiskasti ajoittain keräillyt materiaalia - viimeksi lueskelin koira-alalta ihmisten muisteluja ja kertomuksia koirista sota-aikana. Ja kauempanakin olevista historian sotakoirista, kreikkalaisilla ja roomalaisilla jne. Lähinnä se, miten koirista puhutaan ja kerrotaan, ja juuri se alan oma slangi on sitä mitä haen ja mitä olen teistäkin täällä saanut pumpattua. Siis että miten koiraihmiset ajattelevat. En usko että minulla on pääsyä koiran pään sisään, sen sijaan se mitä ihmiset niistä ajattelevat ja niitä kohtelevat ja miten niitä laitetaan töihin jne., siitä on helpompi saada jotain tietoa.

Vaikkapa nämä koirien lääketieteelliset ansiot ihosyövän ja epilepsian diagnostiikassa ovat ainakin minulle uusia asioita. Kiinnostavaa seurata, mitä seuraavaksi.

Kiitokset kirjavihjeistä. Tuntuu tosiaan että koiratietämystä on paljon, mutta levällään, ja jonkin tässä mainituksi tulleiden kaltaisen perusteoksen katsominen voisi minulle olla hyvä lähtökohta.

Jos kissaihmiset Kissanaisten johdolla täältä lähtisivätkin, Lepakkomies jää taistelemaan oikeuden puolesta; Koiranaiset jääkööt myös ja jos koirilla kyntävät, koirista myös puhukoot! Ja Brandosta. Ja Lauerman makkaraleivistä. Ja mistä tahansa muustakin mitä mieleen tulee.

Ahaa, kiintoisa tuo sinun puolilaiska tai -vakava projektisi. Historiallinen aspekti tuo asiaan vielä omat lisäpiirteensä, sota-aikaan (antiikin ajoista puhumattakaan) oli tietysti oma puhuntansa, myös koira-asioissa, mutta paljon on tietysti sellaistakin mikä ei ole muuttunut aikojen mittaan.

Divarista joskus löysin semmoisen kun "Hyvä, uskollinen, altis. Koiria mestarikertojien kuvaamina" (1957), johon Vappu Roos on koonnut koirajuttuja eri kirjailijoilta (Kipling, Dostojevski, Juhani Aho, Jack London, Joel Lehtonen, Eino Leino jne.). Siinä olisi pikkuisen historiallista perspektiiviä, vaikkakaan ei muistaakseni sotiin liittyvää.

Jos ei sotaan tarvitse liittyä, niin Huovisen "Kylän koirat" on varmaan sinulle tuttu (koirat lähtevät siinä porukalla kylille "hevosenpaskoja syömään").

No niin, päätän täältä tähän.

Golgatan Olga
Tuo koirakooste vaikuttaa kiinnostavalta. Kiitos. Vain Huovinen ja London ovat noista nimistä koiratuttuja.
Saa sitten nähdä tuleeko projekteista koskaan mitään sen valmiimpaa. Notifioin kyllä myönteisessä tapauksessa täällä minulle avuksi olleita koiraihmisiä.

Toivottavasti kirja tulee, tuollaista kirjaahan ei olekaan; siis miten koirista puhutaan ja on puhuttu. "Nykyaikainen" laaja koiraharrastus on loppujen lopuksi aika uutta. Isoäitini kasvatti koiria 50-luvulta 80-luvulle, kolmea rotua, perin sieltä lehtiä valtavan kasan, niistä jo huomasi miten suuri muutos on ollut varallisuudessa ja koko kenneltoiminnassa.

Luulen että rotujärjestöjen lehtiä kannattaisi penkoa,sellaisia on julkaistu pitkään ja vaikka niissä onkin etupäässä koetuloksia, löytyy seasta myös historiaa, koirakertomuksia, nekrologeja,jotka saattaisivat kuvata hyvin aikaansa. Palveluskoiraliitto, Metsästäjäliitto, Saksanpaimenkoiraliitto, Kennelliitto, niiltä varmasti löytyy jo tasokkaampaakin julkaisua. JAU Yrjölän kirjoja kannattaisi ehkä myös lukea, hän on rotikkamiehiä. Vanhoista Koiramme-lehdistä löytyy kirjavinkkeja vanhoihin opaskirjoihin, on kuvaa ja tarinaa, eiköhän niitä vanhempia voi käydä selaamassa Kennelliitossa.

Unohdin vielä sanoa että koulutus ja kasvattajille tarkoitettu matskuhan ei ole mitään kustannettuja kirjoja, ne ovat monisteita ja itse käännettyjä juttuja, videoita kun se aika tuli, joten niitä ei saa muualta kun rotujärjestöistä ja harrastajilta. Tämä on kyllä arvokasta aineistoa, en tiedä miten sitä on Kennelliittoon tallennettu ja kerätty. Itse heitin lehdet kesällä pois, mietin kyllä pitääkö tarjota johonkin, mutta en sitten tarjonnut. Omat matskut olen säästänyt, muutamia vanhoja SPL koulutusvideoita kasvattajakurssimatskut yms. ihan sen vuoksi että kaikki on muuttunut jo sinä aikana kun itse olen harrastanut. Suurelle yleisölle tarkoitetut kirjat säilyy, tämä matsku heikommin kun sitä on vielä rajoitetusti (ennen harrastajia oli vähemmän).

Kismet
Nämä ovat sellaisia puolivakavia puolilaiskoja projekteja nämä. Juuri nyt materiaalin puoli- tai tällä hetkellä tilanteesta johtuen melkeinpä kokolaiskaa keruuta, ja sen lapioimista pään uumeniin kompostoitumaan. Sieltä alkaa, jos alkaa, joskus sitten tulla morsetusta päivätajuntaan, kun aika on kypsä. Pitää vaan tällä haavaa yrittää pitää asia auki joka suuntaan ja mättää tavaraa luukusta sisään sen mukaan miten aikataulu myöten antaa. Ja kaikki vihjeet ladattavasta materiaalista, joita olen tässä jälleen kattavasti saanut, otan tietenkin kiitollisuudella vastaan!

Muuten: kaikenlaisen materiaalin, lehtien, monisteiden, videoiden yms. osalta on kyllä konservatiivina sanottava tässä sekin, että mitään ei saa koskaan heittää pois! Aina varmaan löytyy joku saman alan ihminen tai seura tai muu instanssi joka ottaa hommakseen kokoelmien säilyttämisen! Varsinkin jos kyseessä on, kuten ilmeisesti tässä, jonkun homman toistaiseksi kartoittamattomat alkuvaiheet, jotka aivan varmasti tulevaisuudessa tulevat olemaan kiinnostuksen kohteena. Muista tämä Kismet jos siivousvimma iskee!